Searching for "termistö koristeet"

Perjantaipäiväkirja – Tia

Mainos: Kalenteri 2024, Annika Välimäki, Ainoa.

Mitä viime perjantaipäiväkirjassa kirjoitin?
Olin löytänyt ammatilliseen kuntoutukseen paikan ja uusi seikkailu arjessa alkoi, kun tämä äiti-ihminen ei olekaan enää 24/7 kotona. Pienryhmätreenaaminen salilla on jatkunut kivassa porukassa ja kunto kasvaa. Kerroin kevään odotuksista ja fiiliksistä elämän myllerryksissä, sekä suunnittelin puutarhavalmisteluiden aloittamista.

Takatalvi on koko ajan kolkutellut ovea ja varsin isolla lumimäärällä vielä viikko sitten, joten puutarhasuunnitelmat ovat olleet kirjaimellisesti jäissä. Nyt kuitenkin tasan viikkoa myöhemmin saimme mitä kauneimmat ja lämpimimmät vappukelit tänne Varsinais-Suomeen. Ehkä nyt uskaltaa jo aloittaa puutarhatyöt ja laittaa perunat pihalle? Raparperi ainakin on lähtenyt nousemaan takapihan mullasta.

Vappupäivänä mentiin koko perhe vapputorille nauttimaan kevään ensimmäiset jäätelökioski-jätskit ja jokilaivaan limuille. Muihin vappurientoihin on kuulunut herkkujen syömistä, lepoa, pyykin viikkausta kaappeihin, tiskikoneen pyörittämistä ja arkeen valmistautumista. Rentoa meininkiä siis.

Lupasin maanantai-postauksessa päivitellä miten useamman viikon tuunailut kerralla ovat toimineet kiireisen arjen keskellä ja meinaanko ottaa sen taas tavaksi. Kyllä toimii ja kyllä meinaan taas ottaa tavaksi! Viime viikot ovat olleet niin kiireiset, etten ole paljoa kerennyt tuunailla kalenteria tai muutakaan. Se, että sivut ovat olleet valmiiksi tuunattuja, on helpottanut ja arkikiireissä riittää vain asioiden ajantasainen kirjaus.

Seuraavaksi ajattelin tuunailla lisää viikkoja ennakkoon kalenteriin. Kaivelin aiemmin die cuts -varastoani, etsien jotakin vappuista, kuten ilmapalloja. Kuvan kuvat puhuttelivat, niistä tulee mieleen yhteinen aika ja tulevalle viikolle suunnitteilla oleva tivoliretki. Laittelen kuvia ryhmään, kun saan kalenteriin valmista.
Mukavaa viikonloppua kaikille.

Kalenterit ja ajankäyttö

Kuvissa näkyvä Merkityksellisten hetkien vuosi 2024 -kalenteri on saatu yhteistyössä Hidasta Elämää kanssa.

Tervehdys sinne ruutujen toiselle puolen! Tänään päästään pohtimaan ajankäyttöä kalenteriharrastukseen liittyen ja jaan teille muutaman pienen vinkin omasta ajankäytöstäni.

Ainakin itse huomaan ajattelevani helposti niin, että aikaa ei ole kalenterille tarpeeksi ja lähtökohtaisesti tällöin jäävät kaikki pienetkin koristelut tekemättä. Aikaa saattavat syödä niin työkiireet, arjen askareet, muut harrastukset kuin myös omat energiatasot ja jaksaminen.

Ensimmäinen vinkki onkin stressittömyys. Kalenteri ei pahastu, vaikka tekisit aukeaman loppuun jälkeen päin. Tärkeintä on käyttää kalenteria itselle sopivalla tavalla ja toisinaan se voi olla juuri sitä menojen ylöskirjaamista tai toisinaan runsasta koristelua. Kalenteriharrastuksen päätavoite on palvella itseä ja omia tarpeita sekä tuottaa iloa sen kalenterin käyttäjälle.

Seuraava hyväksi todettu asia on pienten hetkien hyödyntäminen. Vaikka siinä pienessä hetkessä ei ehtisi loihtia vuosisadan parasta aukeamaa, voi niitä menoja ja fiiliksiä kirjata ylös siitä huolimatta. Mikäli tuntuu, että kalenteriin ei halua koskea ennen sitä hetkeä, kun on aikaa tehdä kokonainen aukeama, voi kirjoittaa erilliselle paperille ja lisätä ne kalenteriin myöhemmin. Tätä varten voi vaikka ottaa erillisen muistikirjan, jota käyttää asioiden ylöskirjaamiseen. Mikäli tuntuu omalta, voi myös kantaa pientä pussukkaa mukana, jossa on muutama kynä, washi tai vaikka tarra-arkki ja näin madaltaa kynnystä kiireen keskellä.

Tärkeä muistutus on armollisuus. Armollisuus itseä, omaa tekemistä ja kalenteria kohtaan ovat tärkeässä asemassa, kun kiire ja stressi painaa. Kalenteriharrastuksen ei pidä olla suorittamista ja sen tulisi tuottaa iloa ja hyvää fiilistä. Jos luo paineita harrastusta kohtaan, voi samalla luoda kalenterin koristelusta itselleen mörön ja sen myötä suuren esteen mielessään kalenterin koristelulle.

Arjen muuttuessa myös kalenterirutiinit muuttuvat. Onneksi kalenterien kanssa touhuaminen ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan, vuorokauden hetkeen tai edes tiettyyn viikonpäivään. Näissäkin muutoksissa nousevat tärkeään asemaan armollisuus, stressittömyys ja kalenteriharrastuksen monimuotoisuus sekä kalenterin monet ulottuvuudet. Kalenterin ulottuvuudet siinä suhteessa, että kalenteria ei ole pakko täyttää tietyllä tavalla tai tietyssä järjestyksessä.

Muista, että kalenteri on just sua varten ja saat tehdä sitä omalla tahdillasi. Toisinaan aikaa on enemmän ja toisinaan painitaan kiireen keskellä. Tärkeintä on kuitenkin nauttia koristelusta ja tuoda iloa itselleen.

Armollisin ja keväisin terkuin, Terhi