Työllistän itseni sanataideohjaajana ja alalle ryhdyin vuonna 2017. Kalenterimatkani alkoi oikeastaan Googlen kalenterista, mutta pian huomasin, että tarvitsin kurssisuunnittelua varten paperisen kalenterin. Minun täytyy nimittäin tehdä suunnitelmat aina puoli vuotta etukäteen. Kävin katselemassa paperikalentereita kirjakaupassa, mutta en löytänyt yhtään mieleistä. Siihen aikaan tiesin kalentereista vain sen verran, että niitä löytyi kirjakaupasta. Olin tosin nähnyt kirjastossa bujoiluoppaan, mutta systeemi vaikutti turhan monimutkaiselta.

Päätin kuitenkin bujoilun inspiroimana tehdä itselleni kalenterin. Halusin siihen isot kuukausiruudut, jotta pystyin merkkaamaan asioita värikoodaamalla washiteipeillä. Ostin luonnoskirjan, jonka kannen koristelin, ja piirsin kalenteriruudukot. Washeilla merkkasin päivät, joiden aikana jokin asian pitäisi tapahtua. Tämä kuukausikalenteri toimi useamman vuoden ajan, koska yksi vuosi vie vain 12 sivua koko luonnoskirjasta. Hankin oheen irrallisen viikkoplannerin, jossa minulla oli tilaa merkitä päivän tehtävät.

Lopulta alkoi tuntua, että iso kalenteri ja sen ohessa viikkoplanneri vievät liikaa tilaa työpöydällä. Kyllästyin siihen, että minulla oli kalenterissa toisaalta liian vähän tilaa tehdä merkintöjä, ja erillinen viikkoplanneri alkoi tuntua hankalalta, vaikka tarvitsen arkisia tehtävälistoja. Päädyin ostamaan Ajasto Wega Life -lukuvuosikalenterin, koska sen yksinkertainen ulkoasu miellytti silmää, ja se vaikutti palvelevan tarpeitani. Olinkin siihen tyytyväinen monta kuukautta. Koristelin viikkoaukeamia maltillisesti, koska tarvitsin tilaa merkinnöille. Käytin ohessa post it – lappuja, jos tuli tarvetta tehdä ylimääräisiä muistiinpanoja. Tabit tein itse Kalenterimanian postauksen innoittamana. Olin harrastanut paperiaskartelua jo lähemmäs kymmenen vuotta siinä vaiheessa, kun ryhdyin tekemään ensimmäistä kalenteriani, joten kotoa löytyi kaikki tarvittava. Askartelin aiemmin paljon kortteja sekä ATC:tä, mutta kalenterituunauksessa pidän siitä, että teen kaiken yksityisesti, vain itseäni varten. Se on vähän kuin värityskirjan värittämistä, jossa lopputuloksen tarvitsee miellyttää ainoastaan tekijäänsä.

Tämän vuoden alussa alkoi tuntua siltä, että viikkonäkymä ei sittenkään riitä. Siinä ei ollut tilaa palastella tehtäviä pienempiin osiin, vaan jouduin käyttämään erillisiä tehtävälistoja, joista pyrin alkujaan pois. Lisäksi olin kokeillut kolmea erilaista tapaseurantaa. Ensin printtasin trackerit tarrapaperille, ja liimasin ne kuukauden etusivulle, mutta unohdin aina, että ne ovat siellä. Sen jälkeen yritin palkita itseäni tarroilla kunkin päivän kohdalle, mutta siinäkin ilmeni ongelmia: piti löytää riittävän pieniä tarroja, jotta saan viisi tai kuusi asiaa palkittua, ja kalenterin näkymä kävi tarrojen paljoudesta sekavaksi. Lopulta kokeilin tehdä kunkin päivän kohdalle mustalla tussilla ruudut, joihin laitoin valkoisella rastin.

Ratkaisin tilanteen hankkimalla Hobonichi Cousinin. Kevätversio muistuttaa lukuvuosikalenteria, koska kurssien kevätkausi loppuu yleensä huhtikuun lopulla. Hobonichiin siirtymistä avitti se, että olen ryhtynyt kirjoittamaan mustekynällä. Kirjoitan paljon paitsi läppärillä, myös käsin, ja mustekynä on tuntunut siihen käyttöön parhaalta. Aluksi vierastin tuntiaikajanaa, mutta olen opetellut hyödyntämään time blockingia, aikablokkeja. Visuaalisena ihmisenä minulle on mukavan havainnollista nähdä väritettynä se aika, mikä kuhunkin asiaan kestää. Hobonichin päiväsivuilla on myös sopivasti viisi valmiiksi tehtyä ruutua, joihin saan merkattua tapaseurantani. Tehtävälistat kirjaan päivänäkymään, ja kuukausia sekä viikkoja käytän suunnitteluun.

Tein kirjanmerkeiksi pampulan ja tupsun, jotka solmin paperiklipsiin. Kirjanmerkeillä merkkaan kuluvan kuukauden ja viikon. Sitaatteja ja katkelmia suosikkirunoistani olen printannut tarrapaperille. Pidän siitä, että joka päivä on jotain, mikä tarjoaa ajattelemisen aihetta, tai vain muistuttaa jostakin tärkeästä.

Elina