Searching for "välilehdet"

Viisi tapaa omannäköiseen kalenteriin

Kalenterin koristelutapoja löytyy varmasti yhtä monta kuin kalenteriakin. Tänään kurkataan pariin simppeliin tapaan, joilla voi lisätä persoonaansa näkymään sivuille, tai kokeilla vain jotain uutta!

Itsetehdyt välisivut. Tekemällä kalenteriin kuukausivälilehtiä, tai vaikka liittämällä postikortteja plannerin väliin, saa helposti piristystä vanhaankin vihkoon. Halutessaan sivut voi syöttää laminointikoneen läpi, jolloin ne kestävät käyttöä ja siirtoa useampaankin kalenteriin.

Värikoodaus. Budjettiystävällinen ratkaisu, jonka voi toteuttaa jo ihan vaikka kahdella kynällä. Vapaapäivät voi ympyröidä tai merkitä muulla tavalla ihan omalla värillään, kun taas työpäivät toisella. Yliviivaustussit sopivat myös tähän hommaan erinomaisesti! Tekstin voi myös kirjoittaa eri väreillä päiville, ja näin pääsee seuraamaan vaikka mielialoja ihan vain värit katsomalla. Jokaiselle menolle voi määrätä helposti oman värin, ja pian kalenterin sivut ovatkin jo kauniisti sateenkaaren veroiset.

Kalenterin ”tarkoituksen” rikkominen. Valmiskalentereissa tulee usein mukana erilaisia välimuistiinpanosivuja, kertaussivuja ja muita yhteenvetoon tarkoitettuja aukeamia. Oman twistin luo tietty jo näiden täyttäminen omalla tyylillään, mutta valmiit otsikot on myös helppo nimetä uudestaan. Nopea väliotsikko, tai kokonaan vanhan otsikon peittäminen, ja kalenterisi on heti muuttanut muotoaan!

Isot kuvat, tarrat ja lehtileikkeet. Kukaan ei ole määritellyt pakollista tapaa käyttää kalenteria, joten sen muotoa on helppo muuttaa lennosta. Puoli sivua peittävä lehtileike? Onnistuu. Isot tarrat ja teipinpalat muuttamaan pienestä boksista isompi? Ehdottomasti. Vaikka valmiit viivat ovatkin turva monelle, ei niiden tarvitse olla aina vakio. Liimaamalla isoja statement-kuvia rikkomaan valmiskehyksiä on helppo saada persoonallisuutta aikaiseksi.

Alusta loppuun itse. Jos bullet journaliin ei jaksa sitoutua, voi aina tehdä hybridin. Kalenteriin voi maalata tai liittää itsetehtyjä kuukausiaukeamia, seurantataulukkoa, budjettilogia ja mitä vain haluaakaan. Useimmat valmiskalenterit sisältävät tyhjiä sivuja, joista on helppo muokata bujomaisia aukeamia lisäksi. Mikäli ei jaksa tehdä ihan kokonaan bujoa, on tämä myös hyvä tapa päästä vähän kokeilemaan, olisiko se sitten kuitenkin se oma juttu.

Inspiroitunutta keskiviikkoa kaikille!

– Milja

Liituvärjäys

Vihdoin ehdin kesän kiireiltä kokeilla tätä todella helppoa ja yksinkertaista tekniikkaa. En enää muista varmaksi, mistä ja millä nimellä video oli, mutta muistaakseni se tuli vastaani kevään etäkoulun tehtävissä.

Tarvitset:
liidut (ei katuliituja, koska niissä ei ole riittävästi pigmenttiä, omani Lidlistä)
– vettä
– veitsen
– astian vedelle, johon mahtuu esim. A4-paperi
– paperia (A4 itsellä käytössä)

Täytin vuoan vedellä ja valitsin liidut. Tavallisella ruokailuveitsellä vedin liidun reunaa alas vettä päin, jotta liitua irtosi jauheena veteen. Liitu jää veden pinnalle kellumaan ja muodostaa itse kuvioita. Älä kuitenkaan odota liian kauan, ettei jauhe painu pohjaan. Paperi dipataan veden pinnalle ja nostetaan kuivumaan. Liitu jää paperin pinnalle dipatessa. Toisella kerralla laskin paperin veden pinnan päälle ja odotin muutaman sekunnin ennen kuin nostin paperin kuivumaan.

Näin syntyy marmorinen kuvio paperiin. Ja mikä parasta, kuivuessaan liitu ei lähtenyt sotkemaan, vaikka pyyhin sormella. Taideliiduilla, joissa on parempi pigmentti, voisi tulla vieläkin voimakkaammat kuviot ja värit. Voit värjätä näin esimerkiksi valmiit paperipintaiset välilehdet tai tehdä kokonaan omat.

Mukavaa testailua – Linksu