Avainsana: 101-postaus

Kollaasit kalenterissa

Olen viimein löytänyt uudelleen palon mun ihanaa Hobonichi weeksiä kohtaan ja sen kanssa oman mukavuusalueen ulkopuoelle loikkaaminen ei tunnu yhtään niin pelottavalta, kun aiemmin. Vastapainon löytäminen kahden kalenterin välillä ja tämän hetkinen tyyli tehdä Hobonichia tuntuvat hyvältä.

Tänään esittelen teille yhden tavan koristella täytesivu kalenteriin. Hobonichi weeksissä aukeaman oikea sivu on tarkoitettu muistiinpanoille, mutta omalla kohdallani harvoin sellaiseen käyttöön sille on tarvetta. Olenkin jo pitkään koristellut sivun muulla tavoin.

Olen ihaillut muiden tuunauksia joissa kerrostamalla eri materiaaleja ja tyylejä saadaan aikaan upeita kollaaseja. Aivan kuten monen muunkin asian suhteen, olin tässäkin asiassa pessimisti ja totesin etten kuitenkaan saa mitään yhtä hienoa aikaiseksi. Eihän mun tarvikaan saada. Vuosia tehneenä olen todennut, että parhaat tuotokset syntyvät silloin, kun omaa tekemistään vähiten miettii.

Aloitan aukeaman tekemisen aina reunawashin ja päivämäärätarrojen laittamisella. Washiteippi tarrojen alla peittää samalla Hobonichin omat valmiit viikonpäivät. Tällä tavalla saan raamin aukeamalle ja voin aloittaa oikean puoleisen sivun työstämisen. Ensimmäisenä aukeaman pohjaksi valitsin ruskeasävyisen kuviopaperin, jossa oli samaa maanläheisyyttä kuin viikonpäivissä. Kuukausitarran kaveriksi tarvitsin jotain saman sävyistä ja päädyin lehtikuvioiseen korttiin. Paperin reunat jäivät muutamista kohdista repsottamaan ikävästi, joten pelastin tilanteen MU Life Stylen siirtokuvilla. Olen viimeaikoina tykästynyt siirtokuviin ja niitä päätyi myös muualle aukeamaa pieninä koristeina. Siirtokuvat sulautuvat paperiin minkä vuoksi niitä on helppo kerrostaa eikä paperista tule yhtään sen paksumpi. Parasta siirtokuvissa ehdottomasti on ollut kuitenkin se, miten kauniisti tausta kuultaa niistä läpi.

Kun aukeaman niin sanonut pääelementit ovat valmiit jatkan työstämistä muiden tarrojen lisäämisellä. Halusin pitää aukeaman väripainon edelleen hyvin maanläheisenä, joten valitsin ruskean ja vihreän sävyisiä tarroja mustavalkoisen kaveriksi. Hillityt sävyt tasapainoittavat muutoin runsasta lopputulosta. Omaan silmään aukeamasta tuli sopivan vehreä näin kesäkuun alkuun, kun luonto jatkaa heräämistään.

xoxo Nanna

DIY – liikkuva kuva

Halusin kokeilla millaisen liikuteltavan kuvan saan aikaan muutamalla kotoa löytyvällä materiaalilla. Englanninkielellä ideoita löytyy sanalla pull- tai slide picture card, vinkiksi.

Valitsin ensin koristepapereita, taitekorttipohjan sekä merenneito-teeman. Korttipohjasta tulee kehys ja koristepaperista tausta. Löysin merenneito post it -lappuja ja leikkasin niistä yhden pyrstön mukaan askarteluun. Liimasin pyrstön kahden tukipaperin päälle, jotta se olisi tukevampi. Pyrstöstä tulee liikuteltava, joten se tarvitsee myös pahvista liuskan liikutteluun, kuin tikuksi. Liikuteltavat osiot kannattaa olla tukevaa materiaalia tai tehdä tukeviksi, jotta ne kestävät paremmin.

Tein seuraavaksi korttiin ikkunan kanteen. (Kaikki mitat ihan päästä vedettyjä). Minulla oli tarkoitus suojata kortin ikkuna (kehys) kirkkaalla kalvolla, mutta en löytänyt sellaista kotoa. Kaksinkertainen kontaktimuovi oli mielestäni turhan samea tähän tarkoitukseen. Liimasin taustapaperin korttipohjaan kaksipuoleisella teipillä ikkunan kohdalle vastapuolelle. Teippasin washi-teipillä taustapahvin alareunan, ettei pyrstö ottaisi siihen kiinni liikutellessa. Hölmönä en ajatellut, että taustapaperi olisi tietenkin voinut olla koko kortin pituinen ja washia ei olisi tarvittu. Tässä vaiheessa sisäpuolen koristelu pitää hoitaa, mutta kannattaa pitää mielessä, ettei laita mitään mikä estää kuvan liikuttelua. Itse en laittanut sisälle mitään. Suljin kortin reunat yhteen kapealla kaksipuoleisella teipillä, jättäen alas aukon liikuttelu liuskalle. Kannattaa teipata vain reunat, jotta liikuteltava kuva mahtuu kortin sisään piiloon. Siinähän se juju piilee. Asettelin liikuteltavan kuvan sisälle ennen kortin sulkemista. Liuskan/tikun ulkopäähän voi tehdä leveämmän kohdan kuin liikutusaukko. Näin se ei vahingossakaan häviä kortin sisälle. Ulostuloaukko voi olla niin ylhäällä, kuin sivussakin. Minulla se nyt tuli automaattisesti alas.

Koristelin kannen tarroilla ja Kuusateen merenneito washilla. Tällainen nopea ja yksinkertainen siitä syntyi. Monimuotoisuutta voi lisätä mielen mukaan. Tällaisen voi tehdä mille kalenterille tahansa. Tämä päätyy minun jonkin vihkon väliin. Taitoksena menisi traveler’s notebookin väliin tai reikäkujalla rengasplanneriin. Myöhemmin maaliskuussa jatkan vastaavan aiheen parissa. Pysykää kuulolla.

Mukavia tuunaushetkiä, Linksu