Avainsana: aika

Kalenterit ja ajankäyttö

Kuvissa näkyvä Merkityksellisten hetkien vuosi 2024 -kalenteri on saatu yhteistyössä Hidasta Elämää kanssa.

Tervehdys sinne ruutujen toiselle puolen! Tänään päästään pohtimaan ajankäyttöä kalenteriharrastukseen liittyen ja jaan teille muutaman pienen vinkin omasta ajankäytöstäni.

Ainakin itse huomaan ajattelevani helposti niin, että aikaa ei ole kalenterille tarpeeksi ja lähtökohtaisesti tällöin jäävät kaikki pienetkin koristelut tekemättä. Aikaa saattavat syödä niin työkiireet, arjen askareet, muut harrastukset kuin myös omat energiatasot ja jaksaminen.

Ensimmäinen vinkki onkin stressittömyys. Kalenteri ei pahastu, vaikka tekisit aukeaman loppuun jälkeen päin. Tärkeintä on käyttää kalenteria itselle sopivalla tavalla ja toisinaan se voi olla juuri sitä menojen ylöskirjaamista tai toisinaan runsasta koristelua. Kalenteriharrastuksen päätavoite on palvella itseä ja omia tarpeita sekä tuottaa iloa sen kalenterin käyttäjälle.

Seuraava hyväksi todettu asia on pienten hetkien hyödyntäminen. Vaikka siinä pienessä hetkessä ei ehtisi loihtia vuosisadan parasta aukeamaa, voi niitä menoja ja fiiliksiä kirjata ylös siitä huolimatta. Mikäli tuntuu, että kalenteriin ei halua koskea ennen sitä hetkeä, kun on aikaa tehdä kokonainen aukeama, voi kirjoittaa erilliselle paperille ja lisätä ne kalenteriin myöhemmin. Tätä varten voi vaikka ottaa erillisen muistikirjan, jota käyttää asioiden ylöskirjaamiseen. Mikäli tuntuu omalta, voi myös kantaa pientä pussukkaa mukana, jossa on muutama kynä, washi tai vaikka tarra-arkki ja näin madaltaa kynnystä kiireen keskellä.

Tärkeä muistutus on armollisuus. Armollisuus itseä, omaa tekemistä ja kalenteria kohtaan ovat tärkeässä asemassa, kun kiire ja stressi painaa. Kalenteriharrastuksen ei pidä olla suorittamista ja sen tulisi tuottaa iloa ja hyvää fiilistä. Jos luo paineita harrastusta kohtaan, voi samalla luoda kalenterin koristelusta itselleen mörön ja sen myötä suuren esteen mielessään kalenterin koristelulle.

Arjen muuttuessa myös kalenterirutiinit muuttuvat. Onneksi kalenterien kanssa touhuaminen ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan, vuorokauden hetkeen tai edes tiettyyn viikonpäivään. Näissäkin muutoksissa nousevat tärkeään asemaan armollisuus, stressittömyys ja kalenteriharrastuksen monimuotoisuus sekä kalenterin monet ulottuvuudet. Kalenterin ulottuvuudet siinä suhteessa, että kalenteria ei ole pakko täyttää tietyllä tavalla tai tietyssä järjestyksessä.

Muista, että kalenteri on just sua varten ja saat tehdä sitä omalla tahdillasi. Toisinaan aikaa on enemmän ja toisinaan painitaan kiireen keskellä. Tärkeintä on kuitenkin nauttia koristelusta ja tuoda iloa itselleen.

Armollisin ja keväisin terkuin, Terhi

Arjen hahmotelmaa – Ajankäytön seuranta

Aika ajoin tulee pohdittua mihin kaikkeen sitä päivien, viikkojen ja kuukausien aikana tuleekaan käytettyä aikaa. Jäin myös miettimään tuleeko sitä oikeasti koskaan konkreettisesti havainnollistettua itselle kuinka paljon päivän aikana aikaa kuluu esimerkiksi töissä, opiskeluissa, harrastuksissa, älylaitteiden ääressä tai unten mailla. Tähän hahmotushaasteeseen päätin tarttua kesäkuun Arjen hahmotelmaa -postauksessani toteuttamalla yksinkertaisen diagrammin.

Aluksi hahmottelin lyijykynän ja viivoittimen avulla aukeamalle pysty- ja vaakaviivat, joille kirjoitin numerot. Pystyviivan viereen 1-24, kuten vuorokaudessa tunteja, ja vaakaviivalle 1-31 eli kuukauden jokaiselle päivälle omansa.

Seuraavaksi jo vahvistinkin pysty- ja vaakaviivat kahdella vaaleansinisellä tussilla. Vahvistin vielä sinisellä tussilla aukeaman vasemmassa reunassa olevat tunnit ja vaakaviivan alapuolella sijaitsevat päivänumerot. Aukeaman alareunaan jäikin reilusti tyhjää tilaa ajankäytön seuraamiseen liittyville ylimääräisille muistiinpanoille ja/ tai mahdollisesti seurattavien asioiden selvennyksille.

Aukeamasta tuli hyvin pelkistetty, mutta mielestäni selkeä kokonaisuus. Vielä pohdittavaksi jäi miten seurattavat asiat tulen tähän taulukkoon merkitsemään. Erilaisilla palkeilla vai käyrillä? Seuraatko ja tallennatko ajankäyttöäsi kalenteriisi tai muistikirjaasi? Olisi kiva nähdä ja keskustella erilaisista toteutustavoista ryhmän puolella.

”Arjen hahmotelmaa” on vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikkoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmottavia asioita. Aiemmat postaukset pääset lukemaan täältä. Lähde mukaan tekemään kalenteristasi ja/tai muistikirjastasi sinun tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä.

Terveisin Aliisa