Avainsana: diy kalenterikoru

DIY – Kierrätyskoru

Kaikilla on kotona jokin koru, mitä ei käytä tai joku vähän jo ehtoonpuolella oleva lempikoru, jonka elämä voisi vielä jatkua tulevaisuudessa kalenterikoruna. Kaivoin omaa korukasaani ja löysin rannekorun, avaimenperän Pariisin matkalta 2008, pussillisen romukoruja ja kaksi kaulakorua. Toisesta kaulakorusta on ketju jo mennyt huonoksi, mutta olen sen korun takia säästänyt. Toista en ole käyttänyt narun takia, mutta siinäkin on kiva koru.

Toisen korun naru käy hyvin kalenterikorun tekoon ja käytän myös siinä olevan pallon, joten se saa olla valmiina narussa kiinni. Leikkasin rannekorun kuminauhan poikki ja irrotin korupiikillä timantin ketjusta. Erottelin myös Eiffel-tornin ja Paris-kyltin, haluan kaikki samaan koruun.

Tiesin, että haluan timantin korun päähän, mutta en halunnut sinne solmua. Korussa oleva pallo oli jo valmiina ja pikaisesti sommittelin, mikä näyttäisi kivalta sen rinnalla. Pujotin ensin kolme helmeä pallon kaveriksi, perään Paris-laatan ja lopuksi timantin. Pujotin narun Paris-laatan samoista rei’istä takaisin päin, laittamalla Eiffel-tornin Paris-laatan taakse. Nimi näkyy nyt toiselta puolelta. Tämän jälkeen tein yksinkertaisen löyhän solmun ennen, kuin helmet ujutetaan lähemmäs.

Laitoin narun kaksin kerroin ja teippasin piukasti washiteipillä yhteen. Jätin sen verran tilaa (etäisyyttä), että saan helmet ujutettua washiteippi kohdan yli niin, että narunpää jäisi nätisti helmien sisään. Näin naru pysyy helmien alla ”lukittuna” ja näkyvää solmua ei tarvita. Irrotin teipin ja katkaisin ylimääräisen narunpään helmen vierestä. Liu’utin pallon helmien viereen lisäten vielä yhden helmen.

Toisen pään solmin ihan tavan lenkkisolmulla jättäen piiiiitkän lenkin. Lenkistä saa koko korun läpi kalenteriin kiinnittäessä. Rannekorusta jäi vielä paljon helmiä ensikertaa varten. Katsotaan mitä keksin.

Kiinnitin korun art journaliini antamaan inspiraatiota ja tuomaan muistoja uudessa muodossaan. Ajattelin ensin, että nyt ei lähde millään kukkimaan näistä tarvikkeista, mutta niin vaan. Ja itseasiassa siitä tulikin aikas kiva. Joten nyt äkkiä kaikki siivoamaan korulaatikoita ja tekemään kaiken maailman koruja kalentereille, ja vaikka mätsäävät laukkuihin ja itselle, hih!

Siin hä ny o! Kivaa kässäkeskiviikkoa kaikille.

-Linksu

DIY – kutistemuovi

Heippa! Tänään tehdään kutistemuovista koru, jota voi käyttää kalenterikoruna tai vaikka avaimenperänä. Tein itseasiassa tälläisen samanlaisen YouTuben puolelle videona, mutta annoin sen työkaverille lahjaksi. Nyt oli aika tehdä itselle samanlainen.

Tarvikkeet:

  • Kutistemuovia
  • pienet sakset
  • permanentti tusseja (värittämiseen)
  • one hole punch (yhden reiän rei’itin) tai joku muu millä saa reiän
  • joku millä saa roikkumaan esimerkiksi papukaijalukko tai ihan vaan avaimenperärengas

Minulla oli käytössä kutistemuovin jämät vuosia sitten ostamastani Shrink me-kutistemuovi pakkauksesta, jossa on neljä erilaista A4 kokoista arkkia. Pakkauksessa on hyvät ohjeet, mitkä kynät toimivat parhaiten jokaisen arkin kanssa. Kutistemuovin kanssa tulee muistaa, että se kutistuu yhteen kolmasosaan alkuperäisestä koosta uunin tai lämpöpuhaltimen jälkeen.

Käytin viimeisen palasen kirkasta kutistemuovia, sillä se oli juuri oikean kokoinen ruusulle. Piirsin ruusun ääriviivat mustalla Sharpiella, eli permanentti tussilla muoviin. Tämän jälkeen leikkasin ruusun irti noin millimetrin päästä ääriviivoista. Varoen tekemästä liian jyrkkiä käännöksiä saksilla, sillä kutistemuovi murtuu helposti leikattaessa. Sain kuitenkin siististi leikattua ruusun, vaikka jouduinkin tekemään pari terävämpää kulmaa. Kaikista pelottavin osuus on mielestäni tehdä kutistemuoviin reikä one hole puchilla, sillä pelkään aina rikkovani muovin. Kertaakaan en ole kuitenkaan saanut reikää tehdessäni muovia rikki.

Tällä kertaa en käyttänyt permanenttitusseja ruusun värittämiseen, sillä olen hävittänyt omani. Permanenttitusseja käyttäessä kannattaa värittää muovi ennen kutistamista. Minä kuitenkin kutistin ruusun ensin, sillä väritin ruusun lopulta kynsilakoilla. Kutistaminen on mielestäni hauskin kohta näiden tekemisessä, sillä se näyttää niin hauskalta. Kutistemuovin ohjeessa sanotaan, että muovin voi kutistaa uunissa 160 astetta tai sitten kuumailmapuhaltimella, jota itse käytän aina. Yksittäinen kutistemuovityö on mielestäni kätevämpää kutistaa kuumailmapuhallinta käyttäen.

Lopuksi väritin kutistuneen ruusun läpikuultavilla kynsilakoilla ja ihan viimeiseksi laitoin vielä paksun kerroksen kirkasta kynsilakkaa, jotta värit varmasti pysyvät paikoillaan. Lopuksi vielä, joku millä koristeen tai avaimenperän saa roikkumaan. Minä käytin tällä kertaa vanhoja korutarvikkeita, joita löysin. Pelkkä avainrengaskin riittää.

~ Laura