Avainsana: inspiroituminen

Inspiraationa itselle tärkeä henkilö – Nanna

Pohtiessani kenestä itselleni tärkeästä henkilöstä haluaisin inpiroitua tämänkertaisessa haastepostauksessa, mielessäni kävi monia vaihtoehtoja. Musiikin maailmasta olisin varmasti löytänyt artisteja tai bändejä, jotka ovat jollain tavalla elämääni koskettaneet. Mikään ei kuitenkaan tuntunut juuri siltä oikealta. Puolisoni sitten ehdottokin, että insporoituisin hänestä. Hetken mietittyäni, ajatus inspiroitua ihmisestä jonka kanssa jaan arjen ja joka on jaksanut katsella mun draamailuani jo kahdeksan vuotta tuntui loogiseta.

Alkuun tarkoitukseni oli tehdä viikkoaukeama Miniin, mutta se ajatus hautautui viime hetkellä. Olen näet niitä ihmisiä jotka unohtavat tällaiset jutut ja muistavat ne deadlinen häämöttäessä. Olin jo kehittää itselleni pienoisen paniikin kunnes muistin Mirpun kalenterissa vilahtaneet välilehdet sekä kuvat hänen lapsestaan että puolisosta. Siitä inspiroituneena päädyin seuraavaan.

Muistin TamashiPrintsin puolisolleni customina tekemän printin meistä, jossa esiintyy hänen tarroistaan tutut Tama ja Tabi. Sitten olikin miettittävä mitä muuta meitä yhdistävää haluaisin lisäksi. Päädyin puolisoni avustuksella tulostamaan Amaranthen ’Amaranthine’ – kappeleen kertosäkeen, jonka kaksi ensimmäistä riviä löytyvät myös meidän kihlasormuksista. Olemme puolisoni kanssa käyneet kuudella bändin keikalla ja seistemäs tulee marraskuussa, kun bändi esiintyy areenakeikalla Turussa. Joka kerta, kun Amaranthine soitetaan livenä ja saan olla sitä kuuntelemassa saman ihmisen kanssa, kerta toisensa jälkeen, sitä tunnetta ei voi kuvailla sanoin. Mielessä on vain kaksi sanaa ”Like a dream”.

Omista varastoistani ei tietenkään löytynyt taustaksi sopivaa kuviopaperia, kun viimeiset kätköni tyhjensin juuri Kalenterimanian Syysmiitin vaihtopöytään. Oli suunnattava ostoksille. Harmikseni Suomalaisessa kirjakaupassa oli tarjolla vain pieniä kuviopaperilehtiöitä eikä aikaa ollut etsiä muualta. Oli tyydyttävä siihen mitä löytyi. Pienellä leikkaa, liimaa, arkastele vaivalla sain kasattua kuviopapereista oikean kokoisen välilehden.

Yhdistin kaksi pienempää kuviopaperia toisiinsa Kuusateen washiteipillä, joka väreiltään ja kuvioltaan sopi taustaan. Liimasin kuvan välilehden yläosaan ja tekstin hieman vinottain alaosaan. Lisäsin taustaan muutaman Kuusateen tarran joilla korostin taustassa esiintyviä kuvioita. Välilehden muutoin valkoisen takaosan koristelin sinisävyisillä Kuusateen ja Simply Gilden washiteipeillä. Lopuksi laminoin välilehden pysyvyyden takaamiseksi, vaikka se ei olisikaan ollut välttämätöntä. Samalla ylimääräisistä printeistä sain itselleni ja puolisolleni laminoidut diecutit.

xoxo Nanna

Kortit & kysymykset- Vihkokauppa

Kaupallinen yhteistyö Se Hämeenpuiston Vihkokaupan kanssa

Olen aina ollut kiinnostunut korttien maailmasta. Niihin liittyy jotain kiehtovaa ja jollain tapaa salaperäistä. Kun sain yhteistyön merkeissä mahdollisuuden tutustua Vihkokaupan ladattaviin tehtäviin, tiesin heti, että valitsen Kortit & kysymykset- paketin.

Tämän paketin kuvana oleva maisema puhutteli minua kovin ja myös teksti houkutteli. Yleensä ensimmäinen valinta on paras, ja pysyin siinä vaikka kaikki paketit vaikuttivat omalla tavallaan mielenkiintoisilta. Kortit & kysymykset- kokonaisuuteen kuuluu kolme korttia sekä seitsemän valmentavaa kysymystä. Kortit Vihkokaupan Sandy nostaa henkilökohtaisesti, joten jokaiselle tulee omat kortit. Sain sähköpostilla korttien kuvat ja ohjeistuksen, sekä kysymykset.

Aloitin lukemalla ohjeet, ja päädyin katsomaan kortteja ensin usemman kerran ilman mitään muistiinpanovälineitä. Fiilistelin kortteja ja tunnustelin millaisia ajatuksia ne minussa herättää. Ensimmäisenä tuli selvästi mieleen, miten osuvat kortit minulle olikaan käännetty! Tuntui aivan koskettavalle, että juuri kolmelle tietylle osa-alueelle elämässäni, joita olen kipuillut, kääntyi kortit mitkä koin heti osuvan näihin osa-alueisiin.

Kun olin kortteja mielessäni pyöritellyt, oli aika valita muistikirja. Kaapissa niitä oli vinopino, mutta jotenkin Aura puhutteli minua värimaailman kautta ja valitsin sen.

Aloin kirjoittelemaan Auraan yksittäisiä sanoja ja lauseita, mitä korteista tuli mieleen. En tässä vaiheessa ollut lukenut vielä valmennuksellisia kysymyksiä, vaan halusin saada paperille ensin omia ajatuksia. Kun olin karkean ajatuksenjuoksun saanut paperille, luin kysymykset yksi kerrallaan läpi ja kirjoittelin ajatuksia muistikirjaan. Tein ohjeiden mukaan, ja se tuntui luontevalta tavalta tehdä.

En voi sanoin kuvailla miten inspiroiva fiilis korteista ja kysymyksistä jäi. Sain valtavan sysäyksen eteenpäin ja innostuksen alkaa tekemään niitä asioita, jotka jo osittain on olleet unohduksissa. Suosittelen kaikella lämmöllä näitä ihan jokaiselle!

-Laura