Avainsana: inspiroituminen

Taidelukkoa avaamassa

Liityin Kalenterimania n Facebook-ryhmään tammikuussa, mutta olen ollut tietämättäni kalenterimaanikko jo vuosia. Olen aina ennen vuoden vaihtumista käyttänyt varmasti tunteja erilaisia kalentereita tutkien ja miettien, mikä olisi sellainen kalenteri, jonka kanssa jaksaisi ja haluaisi elää koko vuoden ajan. Joskus päätös oli onnistunut, joskus ei.

Olin ehkä vuosi sitten huomannut Instagram-feediini ilmestyvän kuvia bujoista, ja se näytti kiinnostavalta, mutta vaikealta maailmalta, joka on tarkoitettu vain minua paremmille piirtäjille. Olen aina rakastanut piirtämistä, mutta samalla se on ollut minulle todella vaikeaa, koska pelkään epäonnistumista ja sitä, että kuvasta ei tule niin täydellistä kuin haluaisin. Sen vuoksi piirtäminen ja maalaaminen jäivät pois elämästäni vuosien ajaksi, kunnes viime vuonna aloin varovaisesti lähestyä taidetta uudelleen.

Loppujen lopuksi taidelukko on poistunut nyt jo siinä määrin, että aloitin tammikuussa ensimmäisen bullet journalini! Elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen, että minulla on todella paljon aikaa käsissäni, eikä paljoakaan ajan täytteeksi. Uuden harrastuksen löytyminen oli todella yllättävä ja ihana asia, ja lisäksi sain hankittua osan tarvikkeista Kalenterimanian kirppikseltä edullisesti. Bujoksi hankin Akateemisesta kirjakaupasta Nuunan L-koossa. Tässä vaiheessa en tosin tiennyt mitään erilaisista pistekirjoista, ja Nuunani valitsin täysin ulkonäön perusteella. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen valintaani! Sopivien kynien löytäminen oli aluksi hankalaa, mutta onneksi sain kaveriltani Saralta hyvät neuvot täydellisten kynien hankintaan. (Pigma Micron, Tombow Dual Brush, Muji
0.38)

Instagramista olen saanut todella paljon inspiraatiota bujooni, ja ilman sitä tuskin olisin jaksanut jatkaa näin pitkään (onko 2 kk nyt niin kovin pitkä aika, heh) vaan ideat olisivat loppuneet pian kesken. Aloitin pari päivää sitten myös oman bujo-Instagramini, vaikka omien piirrosten julkaiseminen olisi aiemmin ollut täysi kauhistus.

En varsinaisesti tiedä kutsuttaisiinko journaliani edes bujoksi, koska en ole ainakaan vielä ottanut käyttöön bullet journal -metodille tyypillisiä listoja ja avainsymboleja. Itselleni tärkeintä bullet journalissa on vapaus, luovuus sekä virheiden ja epätäydellisyyksien sietämisen opettelu. Ylläribonuksena harrastuksen mukana on vielä tullut yhteisö.

-bujonoora

Inspiraationa Kalenterimafia – Laura

Inspiraationa Kalenterimafia – postaussarja alkaa olla lopuillaan ja viimeisenä on ollut minun vuoroni inspiroitua. Sain pariksi ihanan Eijan ja tämä onkin ollut mielenkiintoinen haastetehtävä. Olen ajatellut viime viikkoina Eijaa paljon, liekkö on korvia kuumottanut. Tunnen Eijan kanssa tietynlaista samanhenkisyyttä joten haasteeseen oli aikalailla helppo tarttua.

Muutaman kerran selasin Eijan aukeamakuvia, mutta nopeasti totesin etten halua suoranaisesti lähteä imitoimaan Eijan tyyliä. Bongasin kuitenkin muutamia punaisia lankoja, joita lähdin seuraamaan. Huomasin, että Eijan aukeamissa on ihana sävyharmonia ja tämän halusin ottaa inspiraatioaukeamaan mukaan. Aukeamilla vilahteli usein myös mietelauseet sekä kukat, jotka ovat myös minun eniten käyttämiäni elementtejäni. En penkonut Eijan lempivärejä mutta kun laitoin silmät kiinni, nousi aina uudestaan violetti ja ruusukulta väreiksi. Ja kun postilaatikkoon kolahti violetit rusettiteipit, tiesin että aukeama on alkamassa hahmottua. Haastavaksi koin ehdottomasti sen, että saisin Eijaa aukeamaan niin, että se olisi tunnistettavissa.

En itse juurikaan mieti tuunatessa etukäteen värimaailmaa tai mitä aukeamalle laitan, mutta tässä haasteessa halusin nimenomaan sävyiltaan toisiinsa sointuvat tarrat, teipit ja diecutsit. Näiden valitsemiseen menikin yllättävän paljon aikaa, mutta tämä oli toisaalta aika rentouttavaa. Valitsin ensin kasan teippejä ja sitten erilaisia tarroja ja diecutseja, joita aloin sommitella aukeamalle.

Pikkuhiljaa aukeama alkoi rakentua ja koska olen muutossa onnistunut piilottamaan kaikki liimani, jouduin improvisoimaan miten saisin diecutsit kivasti kiinnitettyä. Koska Eija myös tekee paljon DIY- juttuja (do it yourself), koin mukavaksi, että pääsin keksimään jotain pientä niksiä aukeamalle. Rullasin kirkkaasta teipistä pieniä rullia diecutsin taakse ja sain kiinnityksen ohella kohollaan olevia diecutseja! Näistä tuli tosi hauska lisä ja ehdottomasti aion kiinnittää diecutseja myös toiste näin. Kirjoitin myös trackerit sekä mietelauseen käsin, jotta aukeamalla olisi enemmän itsetehtyä.

Tälläinen aukeamasta tuli! Jätän aina vähän tyhjää tilaa, jotta menoja ja asioita voi lisätä viikon varrella. Kokonaisuutena onnistuin kivasti ja aukeama on täynnä kaikkea sitä mitä Eijassa näen. Tiistaille laitoin punaisen auton, joka mielestäni kruunaa aukeaman kivasti, koska Eija työskentelee autojen parissa.

Aiemmin postaussarjan tiimoilta ovat inspiroituneet RuutMirppuAjEijaPiiaNannaMiljaSiniSuvi ja Inka. 

Inspiroitunein terveisin, Laura