Inspiraatio on mahtava asia, ja sitä voi imeä itseensä niin monista eri asioista ja tilanteista ja ihmisistä! Itse koen, että inspiraatio on ehkä enemmän tunnetila, kuin jokin konkreettinen käsite. Se on sekoitus iloa, innostumista, ihastusta.. Inspiraatio on minulle sitä, kun jokin näkemäsi, kokemasi tai kuulemasi innostaa sinut tekemään jotain. Luomaan jotain sen asian inspiroimana. Oli se sitten kalenterin tuunaamista kauniista kuvasta innostuneena, tai maalauksen maalaamista musiikin inspiroimana.

Kalenterin tuunaamiseen ja koristeluun saan eniten inspiraatiota Kalenterimaniasta, ja niin monista siihen liittyvistä asioista – eniten kuitenkin ihmisistä! Jäsenet ovat ehdottomasti kalenteri-inspiksen lähde numero yksi! ♥ Koska vaikka usein sitä jää jumittamaan johonkin tiettyyn kaavaan omassa tekemisessä, voi aina luottaa siihen että kuva-albumeihin klikkaamalla saa aina varmasti uusia ideoita!

Visuaalisena ihmisenä haen ideoita ja inspiraatiota paljon myös erilaisista kuvien maailmoista – niin instagramista, Kalenterimanian facebook-ryhmän kansioista kuin pinterestistäkin. Youtube ei itselleni ole henkilökohtaisesti aivan niin rakas media, koska en ole ainakaan vielä oikein osannut omaksua videoiden katselua arkeeni. En esimerkiksi pulmatilanteessa jaksa odottaa että koska siinä videossa koittaa se kohta joka vastaa kysymykseeni! Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut aina silloin tällöin katselemaan videoitakin. Ja Kalenterimanian oman kanavan ihanat videot katson tietenkin aina ♥ Lähtökohtaisesti haen kuitenkin inspistä ja ideoita ennemmin kuvista kuin videoista. Kuvia on helppo katsella ja selata nopeasti, ja klikata seuraavaan hakusanaan tai kansioon, jos ei näytä siltä että löytäisin hakemaani. Itse allekirjoitankin siis täysin tämän vanhan sananlaskun:

 

♥, Inka