Avainsana: jäsen

Bujonoviisin tarina

Miten vannoutuneesta rengasplanneristista tuli bujoilija?

Kun tutustuin kalenteriaskarteluun ja erilaisten kalentereiden maailmaan, tiesin heti, että rengasplanneri on minulle se oikea. Bullet journaleita eli bujoja vierastin ehkä kaikkein eniten, en ollut mielestäni tarpeeksi luova bujoilemaan. Plannerin kokoa ja kansien kuosia lukuunottamatta olenkin pysytellyt kaikki kolmisen vuotta samassa kalenterissa, mikä taitaa olla melko harvinaista Kalenterimaniassa!

Kun pääsin opiskelemaan ja mietin kalenteriratkaisua opintojen ajalle oli minulle kuitenkin itsestään selvää, että opiskelua varten tarvitsen bujon. Vaikka markkinoilla on nykyisin valtava määrä erilaisia pistesivuisia muistikirjoja (ja bujoksi kelpaa mikä tahansa vihko), oli mielessäni heti klassinen Leuchtturm1917. Selasin kyllä kotimaisten verkkokauppojen valikoimista myös mm. Nuunia ja upeaa Auraa, mutta koska minun bujoni on ensisijaisesti työkalu jota ei saa arastella käyttää, päädyin yksinkertaiseen, yksiväriseen, kovakantiseen A5-kokoiseen lettuun. Väriksi valitsin iloisen sitruunankeltaisen.

Yhtäkkiä ilmaantuneeseen tarpeeseeni hankkia opiskelubujo vaikuttivat mm. tämä postaus sekä tämä video , jotka vakuuttivat minut siitä, että jokaisella opintonsa vakavasti ottavalla opiskelijalla pitää olla bujo. Ja no, koska bujossa yksinkertaisesti on kaikki mitä tarvitset – ei enempää eikä vähempää, koska sisällön jokainen päättää itse omien tarpeidensa mukaan. Minun bujoni siis keskittyy pelkästään opiskeluun liittyviin asioihin.

Olen omassa päässäni mieltänyt valmiskalenterit enemmän koristelua varten ja alusta asti itse tehtävät bujot palvelemaan tiettyä tarkoitusta. Jotenkin liitän tämän käytettävissä olevaan aikaan – kun pohjat ovat valmiina, voi koristeluun panostaa, ja jos kaiken tekee itse, ei varsinaiselle tuunaamiselle jäisi juurikaan aikaa. Näin ei tietenkään kaikkien kohdalla ole. Kalenterimanian facebook-ryhmässä näkee toinen toistaan upeammin kuvitettuja ja eri tyylein koristeltuja bujoja, mutta itse en ole mikään taiteilija ja bujossa minua viehättää pelkistetympi tyyli. Kompastuskiveni kalenterituunauksessa on ollut koristeluiden liika pähkäileminen, ja yllätyksekseni koin bujoilun todella vapauttavana. Koska tavoitteena oli selkeä ja yksinkertainen tyyli, innosti se minua ihan uudella tavalla tekemään eikä vain suunnittelemaan.
Etenkin otsikoissa käytän kylläkin tarroja myös bujossa, koska se on helppoa ja nopeaa ja jälki varmasti siistiä. Värikoodauksen ansiosta esimerkiksi syyslukukauden future log eli tulevaisuusnäkymä on mielestäni yksinkertaisuudestaan huolimatta todella pirteä ja saa minut hyvälle tuulelle, vaikka kaikki väriläiskät kertovatkin tulevista tehtävistä ja deadlineista.

Moni kokee keyn eli bujossa käytettävien symbolien merkitykset kertovan sivun tarpeettomaksi, mutta itse halusin tämän ehdottomasti ottaa käyttöön. Lukioajoista on itselläni vierähtänyt jo kymmenkunta vuotta, joten joudun opettelemaan uudelleen myös opiskelemaan. Itse koen key-symbolien käytön värikoodauksen ohella todella hyväksi keinoksi jäsennellä tehtäviä ja aikatauluja ja näin tehostaa opiskelua.

Mielenkiinnolla seuraan, riittävätkö keltaisen lettuni sivut koko opiskeluajalle, vai saanko jo ensimmäisen vuoden jälkeen hankkia uuden. Koko opintojen ajalle hyödylliset asiat laitoinkin bujon loppuun, sillä Leuchtturmin muistikirjoissa viimeiset sivut ovat perforoituja eli sisäreunasta rivimäisesti rei’itettyjä, jolloin sivut on helppo repäistä irti ja liittää seuraavaan bujoon. Bujoni on myös kaiken sähköistyessä ja digitalisoituessa varmuuskopioni – vaikka tietojärjestelmät olisivatkin alhaalla, bujoni ei, ja pysyn aina kartalla tehtävistä, luennoista ja tenteistä. Keltainen lettuni onkin tärkein opiskeluvälineeni ja uskon bujon kulkevan mukanani koko opintojen ajan.

Tunnelmallista syksyä toivottaen, Tiina T.

Mitä plannerointi minulle on?

Täällä on jo kerrottu monenlaisista eri kalenterituunaustavoista ja tapojahan on juuri niin monta kuin on tuunaajiakin. Tai itse asiassa enemmänkin, koska moni tuunailija pitää useampaakin muistikirjaa yhtäaikaisesti. Ja jokainen tapa on ihan yhtä arvokas kuin joku toinenkin.

Minun plannerointihistoriani on pitkä. Päiväkirjaa aloin kirjoittamaan noin 5-vuotiaana, kun opin lukemaan ja jossain määrin kirjoittamaankin. Sitten mennessäni ensimmäiselle luokalle vuonna 1975 tulivat kuvioon mukaan Teinikalenterit. Koristelin molempia lehdistä leikatuilla kuvilla sekä tarroilla, joita vielä noihin aikoihin oli joka kaupassa ja niissä sitten käytiin kerjuulla. Saattoipa joskus saada tikkarin tai lakritsapatukankin, ja niiden paperit sitten teippailin talteen, etten unohtaisi mistä olin ne saanut. 

Yläasteelle mennessä Teinari sitten vaihtui kertaheitolla A5-kokoiseen kalenteriin, kun muistettavien asioiden määrä kasvoi merkittävästi. Ja samanaikaisesti valokuva-albumit alkoivat olla enemmän skräppialbumeja. Näitä nimikkeitä ei tosin silloin vielä tunnettu, mutta näin me viisikymppisetkin teidän ansiosta vielä opitaan uusia asioita. Kiitos siitä ihan jokaiselle!

Tällä hetkellä minulla on käytössä unipäiväkirja, joka on aina yöpöydällä, että saan kirjoitettua unet tuoreeltaan muistiin. Myös bullet journal minulta löytyy. Tämänhetkinen bujo on Ajaston pistesivuinen kirja. Pari ensimmäistä oli kierrekantisia viivoitettuja vihkoja, en paremmasta siinä vaiheessa tiennyt.

Bujoon tutustuin muutamia vuosia sitten, kun kävi selväksi, että minut invalidisoinut sairauteni CRPS (krooninen hermoston kipuoireyhtymä) on enenevässä määrin viemässä hienomotoriikkaani heikompaan suuntaan ja joudun päivittäin tekemään hienomotoriikkaharjoituksia tavalla tai toisella. 

Ja kuinka vaikeaa voikaan kirjoittaminen, kynästä kiinni pitäminen, piirtäminen, tarrojen käsittely tai jopa bujon aukaiseminen välillä olla… Tiedän, ettei kuvista aina näe sitä tuskaa mitä sivun tekeminen minulle on tuonut. Siihen eivät kivusta johtuneet kyyneleet tule näkyviin, eikä se kuinka makaan vasemmalla kyljelläni kalentereitani tuunatessa, koska mikään muu asento ei kivuilta onnistu. Pyörätuoli toki armahtaa jalkojani hieman, mutta en voi istua niin pitkään, että kannattaisi plannerointia istumalla aloittaa.

Onneksi joku vihjaisi Facebookin Kalenterimania-ryhmästä! Tämän myötä minulle avautui uusi ihana maailma. Sitä ennen en ollut lainkaan tietoinen, että on olemassa jotain sellaisia asioita kuin washiteipit ja viikkokitit. Minä kiitän, lompakko ei!

Pari Traveler’s Notebookia eli TN:ää on kirjoituspiirongin kätköissä, niihin on kirjattuna esim. lääkkeeni, apuvälineeni, salasanat ja syntymäpäivät.

Luulin näiden jo riittävän, mutta tajusin, että bujo ja TN ovat molemmat aivan liian painavia jatkuvasti mukana kuljettavaksi. Niinpä aloin tutkia Kalenterimanian postauksia sillä silmällä. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun haluaa löytää jotain kivaa ja jollei sitä heti löydä, niin joku manialainen varmasti osaa neuvoa. Niin juhlaa!

Hyvin pian sieltä pisti silmään Hobonichi Weeks. Ilokseni yksi manialainen kertoi voivansa lähettää omansa minulle, ellei minua häiritsisi se, että kalenterissa on muutama viikko käytetty. Näin saisin tutustua kalenteriin rauhassa ennen kuin ensi vuoden kalenterista olisi pakko päättää.

Tämä olikin sitten rakkautta ensi silmäyksellä! Sopivan kompakti koko ja mikä tärkeintä, Hobonichissa on sellainen paperi, joka ei aistiyliherkkyyttäni häiritse, vaan voin rauhassa koskea paperiin saamatta kipukohtausta. Hurraa! Nyt vain en malttaisi odottaa, että saan ottaa vuoden 2020 Hobonichin käyttööni. Muutama viikkokitti pitää tilata pikimmiten ennen sitä!

-Pia