Avainsana: kalenterimania facebook ryhmä

Kalenterivuosi 2021 – Terhi

Ihanaista alkanutta kevättä kaikille! Oma kalenterivuoteni on alkanut seesteisesti, muttei ilman houkutuksia tai ajatuksia toisesta kalenterista. Todellista kalenterirauhaa ei ole vielä syntynyt tälle vuodelle, vaikka olenkin varsin tyytyväinen tämänhetkiseen kalenterikattaukseeni. Silti on sellainen olo, että jotain tästä vielä puuttuu.

Mukanani kulkee tämä ihana Ajaston Project 365. Ihastuin tähän kalenteriin niin palavasti, ettei muista kalentereista ollut haastamaan tätä. Ennen varsinaista ostopäätöstä ehdinkin käydä silittelemässä tätä useamman kerran Suomalaisessa kirjakaupassa. Olen ollut tyytyväinen häneen, vaikka houkutus uusille kalenteriapajille on ollut valtava. Innostuttuani kokeilemaan art journalia, olin jo melkein vaihtamassa kalenterini bullet journaliin eli bujoon. Onneksi tämä jäi vain ajatuksen tasolle enkä lähtenyt vaihtoa suorittamaan. Toisaalta, ajatus kalenterin rinnalla kulkevasta bujosta, vähän innostaisi. Ehkä se onkin kalenterirauhani puuttuva palanen?

Vastapainona vaaleanpunaiselle kalenterille toimii musta viiden vuoden päiväkirja, johon törmäsin ensimmäistä kertaa ryhmässä käydyssä keskustelussa. Minun piilotteleva järjestelmällisyyteni ei meinannut kestää sitä, että aloitin päiväkirjan heti sen ostettuani enkä seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä. Viiden vuoden päiväkirjani alkaa siis 9.2.21, vaikka se edelleen tuntuu minusta hassulta. Vaikeinta on kuitenkin ollut täyttää muutama rivi jokaiselta päivältä, mutta toivon sen olevan helpompaa ja rutiininomaisempaa muutaman kuukauden kuluttua.

Mitä siis toivon kalenterivuodelta 2021? Toivon, että uskallan tänä vuonna kokeilla entistä rohkeammin erilaisia tyylejä kalenterin koristelussa. Tällä hetkellä on myös tilaa koristella ja kokeilla, kun kalenteri ammottaa lievästi sanottuna tyhjyyttään menojen osalta. Kalenteriini onkin päätynyt menojen lisäksi entistä enemmän omia fiiliksiä ja pieniä huomioita arjesta. Ja lisää innostusta! Innostukseni erilaisiin tekniikoihin ja teemoihin tulevat kausittain. Tällä hetkellä leimailu, vesivärit, art journal ja kuun vaiheet ovat olleet enemmän kuin kiinnostavia. Ainakin osa näistä tulee näkymään osana omaa kalenterivuottani. Toivonkin, että innostukseni kautta saisin vähän enemmän rohkeutta kokeilla jotain uutta kalenteriharrastuksen saralla, sillä helposti jään toimimaan sillä tutuksi tulleella tyylillä.

Kalenterivuoteni näyttää siis aika hyvältä! Ehkä tämän kevään myötä kalenterirauhani saavuttaa tasapainon?

❤︎: Terhi

Plan with Laura – AndieDesignsCo

Postauksen tarrat saatu yhteistyössä AndieDesignsCo:n kanssa.

Pääsin yhteistyön merkeissä tutustumaan minulle uuteen kotimaiseen tarrakauppiaaseen, nimeltä AndieDesignsCo. Kyseessä on Etsy-kauppa. Kurkkaa tarrojen esittely Kalenterimanian facebook-ryhmän livessä.

On aina ihana löytää uusia tuttavuuksia ja erityisesti kotimaisia tarrakauppoja. Tykkään kannattaa kotimaisia yrityksiä, meillä on huippuosaamista jota hyödyntää!

Sain ison kasan erilaisia funktionaalisia tarroja. Funktionaaliset tarrat tarkoittavat jotain tiettyä toimintoa kuvaavia tarroja. Tykkään käyttää tälläisiä tarroja paljon, muunmuassa harrastusten ja menojen merkkaamiseen.

Silmälasitarrat sopivat moneen, esimerkiksi optikkoajan, työvuoron tai lukemisen merkkaamiseen.

Tarroja voi käyttää monipuolisesti ja näissä on tosi hyvä laatu! Tarra pysyy hyvin paikoillaan, mutta onnistui siirtääkin jos meni vinoon tai väärään kohtaan!

Omiksi lemppareiksi taitaa nousta kettumukit ja typyt, joilla voi merkitä kasvohoitoja ja muita itsestään huolehtimisjuttuja. Ne on niin pinnalla omassa elämässä nyt!

-Laura