Avainsana: kalenterimanian kirppis

Kalenterimaanikon vuosi tiivistettynä

On vuoden viimeinen maanantai ja hyvä aika katsoa kulunutta vuotta taaksepäin. On aika sanoa hyvästi vuodelle 2019 ja ottaa pian uusi vuosikymmen avosylin vastaan.

Vuosi 2019 on ollut yhtä kalentereiden kanssa suhaamista. Tammikuussa otin ensiaskeleeni Happy Planner Classicin kanssa, joka tuntuikin pitkään omalta ja viihdyin kalenterin parissa. Samoihin aikoihin ihastuin suunnattomasti Mambin tarravihkoihin joita vuoden mittaan on kertynyt yksi jos toinenkin. Tarravihkot ovat siitä monipuolisia, että ne käyvät muissakin kalentereissa, kun vain Happy Plannerissa. Kesällä kokeilin hetken bullet journalia mutta tuo innostus sammui yhtä nopeasti, kuin oli syttynytkin. Samoihin aikoihin ostin classicin rinnalle Happy Planner Minin, jonka kanssa rakkaus kesti marraskuuhun saakka. Happy Planner – kaksikkoni ja minun yhteisen matkan kuului olla katkeamaton, jatkua ensivuoteen. Marraskuun pimeydessä päälleni laskeutui kuitenkin synkkä varjo, eikä kummankaan kalenterin koristelu tuonut enää toivottua tyydytystä. Puolivälissä joulukuuta hylkäsin kummatkit kalenterit hyllyyn pölyttymään ja olin valmis hautaamaan koko harrastuksen.

Onneksi on olemassa Kalenterimanian facebook-ryhmä josta löytyy apu joka tilanteeseen ja Kalenterimanian kirppis, josta löysin itselleni kaksi uutta kalenteria joiden kanssa on hyvä siirtyä ensi vuoteen. Standard -kokoinen traveler’s notebook ja personal kokoinen rengasplanner ovat saaneet kadoksissa olleen innostukset harrastukseen syttymään uudelleen. Joskus tarvitsee pysähtyä ja luovuttaa, että voi löytää uudestaan hyvää.

Vaikka kalentereiden osalta vuosi ei ollutkaan paras mahdollinen, oli siinä hyvääkin. Ryhmässä pyörinyt art journal-haaste sai minut kokeilemaan maalaamista sekä leikekuvilla ja liimalla leikkimistä. Kun muu tuunaaminen ei innostanut, mixed media-vihkon kanssa leikkimisessä oli kuitenkin jotain terapeuttista.

Vuodesta parhaiten mieleen kuitenkin ovat jääneet kohtaamiset ryhmäläisen kanssa kaupan kassalla, kahvi ja kalenterit lempikahvilassa ja Kalenterimanian Syysmiitti aurinkoisessa Ruissalossa. Jos kulunutta kalenterointivuotta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla niin se olisi maniaperhe.

Vuodelta 2020 odotan viimeinkin sitä kalenterirauhaa ja tahtoa pysytellä samojen kalentereiden kanssa koko vuosi.

Hyvää uutta vuotta, xoxo Nanna

Lauran oma huone

Kun muutimme kesällä isompaan kotiin, sain oman huoneen plannerointi- ja ompeluhommiin. Olen kieltämättä ollut tästä omasta huoneesta todella mielissäni. Se on pakopaikka ja oma tila, missä saan olla omissa oloissa.

Olen laittanut huonetta pikkuhiljaa. En halunnut ostaa heti kaikkea, vaan olen kierrellyt kirppiksiä ja katsellut sopivia juttuja. Lipaston sain ilmaiseksi, se vaati vain tukevoittamista ja sinne mahtuu kätevästi paljon askartelutarvikkeita. Vielä katselussa on hylly kankaita varten, nyt ne majailevat vielä toisessa huoneessa.

Työpöytä on kirppislöytö mutta etsin koko ajan isompaa . Ompeluun tämä ei sovellu, sillä on melkoisen hutera ja toisekseen tämä on tuunaukseenkin aivan liian pieni. Pöydän vieressä on pieni kärry, jossa säilytän planneroinnissa käytettäviä tarvikkeita, kuten tarroja, diecutseja sekä sekalaista sälää.

Pöydän laatikkoihin mahtuu hyvin washiteipit ja ne ovat siellä hyvässä järjestyksessä. Teipit on järjestelty puisiin aterinlaatikoihin.

Huoneen laittamiseen on liittynyt myös paljon tavaroiden ja tarvikkeiden selvittelyä. Olen käynyt muuton yhteydessä kaiken läpi, sekä organisoinut tavarat parempaan järjestykseen. Kalenterimanian kirppis– ryhmän kautta olen laittanut kiertoon ylimääräistä tuunauskamaa, ja niille onkin löytynyt nopeasti uudet kodit.

Tätä huonetta olen sisustanut täysin omalla maulla. Vaaleanpunaista, valkoista sekä harmaata ja ikkunassa pitsiverhot. Vielä kun kattoon löytyy kiva lamppu ja kankaille hylly sekä lattialle sopiva matto, huone on valmis.

-Laura