Minä hankin ensimmäisen kalenterini vasta peruskoulun jälkeen kun lähdin opiskelemaan ja muutin pois kotoa. Olin tuolloin 16-vuotias. Tuohon aikaan kalentereihini merkkasin vain tärkeät asiat ylös. Mitään muuta funktiota ei kalenterillani juurikaan ollut. Ne merkittävimmät hetket ja muistot kirjoitin talteen sitten päiväkirjoihin. Kalenterin merkitys kun ei ollut niin suuri olivat ne alkuun hyvinkin pieniä ja ne pöyrivät aina laukkuni pohjalla kulmat rutussa.

Vaikka nuo ensimmäiset kalenterit eivät niin suurta näytelmää esittäneet oli kuitenkin uusi aina kiva hakea kirjakaupasta. Joka kesä koristelin tulevan lukuvuoden kalenterin kannet ja mietin millaisen dashboardin tekisin tällä kertaa. Oli tärkeää, että kalenteri ns. näytti minulta. Merkkasin takasivuille tarvittavat osoitteet sekä puhelinnumerot. Tuli kirjoitettua syntymäpäivät ylös ja joillekin sivuille heitin muutaman mietelauseen tai laulun sanat.
SAMSUNG CSC
SAMSUNG CSC
Jossakin vaiheessa kun lähdin jatko-opiskelemaan suurentui kalenterini A5 kokoiseksi, nimittäin alkoi olla enemmän asioita mitä piti talteen kirjoittaa. Isompi kalenteri antoi mahdollisuuden siihen, että ryhdyin persoonallisemmin kirjoittamaan asioita ylös ja piristämään kalenterin aukeamia. Niinpä kalenterin tuunaukseen tuli mukaan värikynät ja lehdistä leikatut kuvat. Ryhdyin myös piirtämään pieniä kuvia aukeamille. Tällaisella tavalla olen kalenteriani tuunannut useamman vuoden ajan, kunnes sitten löysin erilaiset askartelutarvikkeet, mutta se tapahtui vasta reilu kaksi vuotta sitten.
SAMSUNG CSC
Jokin pieni kipinä on siis aina ollut kalenterin tuunaamiseen ja vuosien saatossa se on hiljalleen vain kasvanut.
Teksti ja kuvat: Jaana Vessari