Avainsana: mielenterveys

Perjantaipäiväkirja – Inka

MAINOS: kuvissa näkyvä kalenteri saatu Ajastolta.

Heipä hei perjantaipäiväkirja, täällä kirjoitteleepi Inka. Melko väsynyt Inka. Mutta huomattavasti pirteämpi kuitenkin kuin tuossa pari kuukautta takaperin. Alkuvuodesta nimittäin ikävä ja vanha tuttu masennus pääsi taas hiipimään läsnä elämään. Se luikerteli sielun sopukoihin ja mieleen, ja ennen kuin sitä huomasikaan, oli se tarrannut otteensa kiinni lujaa eikä päästänyt irti itsekseen.

Jos voi sanoa että aiemmasta masennustaustasta on jotakin ”iloa”, niin se että tiesin kokemuksesta tarvitsevani apua ja sain lähdettyä sitä hakemaan. Ja nyt täytyy nostaa hattua meidän työterveyshuollolle, koen että asiastani on otettu hyvä koppi enkä ole kokenut tulleeni vähätellyksi tai ohitetuksi. Jaksaminen ei ole vieläkään niin sanotusti normaalia, mitä normaali nyt sitten ikinä onkin, mutta elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa. Sairausloma, keskustelukontakti ja lääkitys ovat saaneet kuuluisan valon tunnelin päässä taas syttymään. Enkä ole viime viikkoina enää esimerkiksi laittanut juustoa mikroon, joten sanoisin että keskittymiskykykin on lähtenyt paranemaan! Lukeminen on kyllä jäänyt pois päivittäisestä rutiinista ja se kyllä harmittaa, mutta kun ei siihen tällä hetkellä riitä paukkuja keskittyä niin minkäs teet.

Tällä hetkellä arkeen kuuluukin lomailevasta taaperosta huolehtimista, sekä päivittäisten ja viikottaisten arkiaskareitten priorisoinnista ja jaksamiseen sopivasta skaalaamisesta. Sekä omien ilonaiheiden etsimisestä, onnen tunteiden keräilemisestä pala palalta kohti parempaa vointia. Ehkä tämä romahdus herätti myös miettimään sitä kuka minä olen, ja mistä nautin – sen lisäksi että olen äiti. Ei sitä oikein haluaisi ajatella hukanneen itseään äitiyteen, mutta aika paljon aiempaa enemmän huomaan että voisin upottaa elämään myös ihan ikiomia juttuja. Ja olen kiitollinen siitä että Kalenterimania ja ihmiset tässä yhteisössä on yksi niistä asioista, jotka kuuluvat arkeen ja pitelevät pinnalla silloinkin kuin vain ajelehtii. Mutta en ole uponnut kokonaan, täällä kellutaan!

-Inka

Luova harrastus tukee mielenterveyttä

Kalenteriharrastus on paitsi hauskaa myös hyödyllistä mielenterveyden kannalta. Ehkä olet huomannut kalenteria tuunatessasi uppoutuvasi flow-tilaan ja kokenut palautuvasi kuormituksesta? 

Kalenteri itsessään auttaa elämänhallintaan ja sen myötä voi kokea omien vaikutusmahdollisuuksien kasvavan. Se auttaa hahmottamaan elämän tapahtumia, tavoitteita ja ajan kulumista. 

Oli kyse hyvinvointirutiineista, tavoitteiden saavuttamisesta tai opiskelutehtävien hallinnasta myös kalenterin tuunaamisella on itseisarvonsa.

Se on nimittäin luovaa ilmaisua siinä missä jokin muukin kuvataiteen laji!

Tiesitkö, että luova tekeminen tutkitusti vaikuttaa positiivisesti mielenterveyteen? 

Luovan tekemisen avulla voi 

  • Saada etäisyyttä arkeen
  • Löytää uusia näkökulmia 
  • Kokea merkityksellisyyttä 

Luova ilmaisu antaa kanavan haastavillekin tunteille sekä tarjoaa mahdollisuuden tarkastella tunteita ja elämän asioita symbolisen etäisyyden turvin. Monet jäsentymättömät ja vaikeasti hahmotettavat asiat saavat kuvallisen tekemisen kautta muodon, jolloin niiden tarkastelu on mahdollista. 

Tiedämmehän, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa…. 

Taiteen avulla myös yksilön resilienssi eli mukautumis- ja sopeutumiskyky voi vahvistua, sillä se tukee omien ajatusten ja tunteiden tunnistamista ja käsittelyä. 

Tärkeimpänä pointtina nostettakoon esiin tämä: luovuus ja luova ilmaisu ovat hyvinvoinnille tärkeitä palasia. Ne ovat olleet osa ihmistä kautta aikojen ja niiden roolia ei tulisi väheksyä. Ota siis hyvällä omallatunnolla aikaa luovalle harrastukselle – sillä on merkitystä!

Haluan heittää Kalenterimanian poppoolle haasteen pimeneviin syysiltoihin. Minulle sydämen asioita ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukena ovat kaksi tehokeinoa: luovuus & luonto. 

Siksi haasteeni liittyy luontoon. 

Seuraavaa kalenteriaukeamaa tuunatessasi haastan sinua etsimään luonnosta jotain yllättävää. Se voi olla jokin muoto, pinta tai väri, jota et tavallisesti tavoita. Tuo luonnon yllättävä elementti jollain tavalla kalenteriisi. Mitä keksit? Ilahduttavaa olisi, jos julkaisisit kuvan someen ja tägäisit minut @luovatmenetelmat siihen. Haluaisin kovasti nähdä, mitä on syntynyt! 

Jatketaan juttua somessa! 

-Karoliina

Kirjoittajasta:

Olen Karoliina, kalenteriharrastuksen avulla luovuutensa uudestaan löytänyt sosionomi. Jaan ajatuksiani luovuudesta ja vinkkejä luovaan tekemiseen Instagramissa @luovatmenetelmat ja Facebookissa Luovat Menetelmät. 
Nettisivuilta www.luovatmenetelmat.fi löydät lisää tietoa taustoistani ja palveluistani.