Avainsana: Muji

Aloittelijan mietteitä kalenteriharrastuksesta

Muistatko kun aloitit ensimmäisen kerran kalenterin täyttämisen tai päiväkirjan pitämisen? Millainen se oli? Itselle muistot vievät ihan lapsuuteen ja päiväkirjan täyttöön. Siihen kirjattiin tulevat tapahtumat ja päiväkirja täytettiin muistoilla. Kirjan välistä löytyi elokuvalippuja, karkkipapereita, piirroksia ja myös ystävien viestejä. Tajuan, että olen planneroinut/bujoillut ihan nuoresta lähtien.

Tätä jatkui useita vuosia ja kaikki päiväkirjat olen säilyttänyt muistona. Niitä on nostalgista aina joskus selailla. Samalla mieleen palaa myös tunnetilat niiltä ajoilta, välillä jopa joku tuoksu saattaa nousta esille.

Nyt aikuisena olen löytänyt tämän harrastuksen pariin uudestaan ja hurahtanut täysillä! Tämän vuoden alusta löysin Facebookia selaillessa ihan sattumalta Kalenterimanian ja se tempaisi mukaan. En käsittänyt, että tälle on olemassa yhteisö ja joku muukin tekee tätä! Siltä seisomalta olin Kalenterimanian jäsen!

Tutkin ahnaasti kuvia, albumeita, viestejä ja ensimmäisenä minut säikäyttivät uudet sanat ja termit. Tuntui, että olin ihan hukassa… Eteen tuli sanoja kuten bullet journal, washi, Happy Planner, traveler’s notebook, art journal, rak-posti, happy mail, atc, Aura, tarrakitti, journaling, gesso, Hobonichi, doodle, Muji, Lettu (Leuchtturm 1917)… Oi näitähän riitti. Tämä oli alussa minulle todella haastavaa ja vähän turhauttavaakin. Äh, en millään osannut, vaikka olisin halunnut!

Kunnes ajattelin, että en ota stressiä. Teen ja tuunaan mistä itse pidän! Julkaisen kuvia ryhmään ja puhun niistä niillä nimillä, joilla olen tottunut puhumaan ja kysyn jos en jotakin ymmärrä. Ja siitä se alkoi! Minua neuvottiin, kerrottiin mitä sanat tarkoittavat ja sain rak-postia (=Random Act of Kindness).

Ryhmässä ihmiset ovat upeita! Auttavat, jos tarvitset apua, neuvovat jos tarvitset neuvoja ja innostavat harrastuksen pariin! Jokainen meistä on joskus ollut ensimmäistä kertaa näiden asioiden äärellä! Joten kannustan jokaista lähtemään tämän mahtavan harrastuksen pariin! Tule juuri sellaisena kuin olet, koska olet täydellinen harrastaja juuri noin!

Tuunailemisiin,
Sanna (@tuunausgram)

Piia ja Ajasto – Kynätesti

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Julkaisen tänä vuonna joka kuukauden viimeinen perjantai postauksen Ajaston kalentereihin liittyen, ja kuten jo viime postauksessa vihjaisin, tänään aiheena on kynätesti kalentereihin. Osan tämän postauksen kalentereista olen ostanut itse ja osa on saatu yhteistyössä Ajastolta.

Kalenterit, joihin tein kynätestin, ovat Project365PolkuDesignoteDiario HorizontalDiario Vertical, Campus-lukuvuosikalenteri sekä Timex, jossa on Timex Planner -insertit. Kaikista edellä mainituista kalentereista löytyy esittelypostaukset täältä Kalenterimanian blogista. Kirjoitin jokaiseen kalenteriin 68 eri kynällä, jotta saisin mahdollisimman kattavan hyödyn kynätestistä . Koska kalentereita oli seitsemän tulee lopputulokseksi yhteensä 476 testausta. Huh huh! Täytyy todeta, että oli se kyllä melkoinen urakka.

Kynätestissä merkitsin tähdellä ne kynät, joissa oli mukava kirjoitustuntuma kalenterin sivulle. En tykkää kirjoittaa kynillä, jotka niin sanotusti töksähtävät paperiin ja ovat karheita kirjoittaa, vaan haluan tuntuman oleva pehmeä ja hyvin luistava. Diarion kalenterit on mainittava aivan erikseen, sillä niihin sopivat lähestulkoon kaikki testaamistani kynistä.

Iso kiitos Ajastolle kalenterien paperilaadusta, sillä mitkään kynistä eivät vuotaneet paperista läpi. Jotkut kynät näkyivät minimaalisesti sivun kääntöpuolella. Mielestäni kynät ghostaavat verran vähän, ettei se häiritse minua. Ylläolevassa kuvassa voi hyvällä tahdolla nähdä kynien jäljet edelliseltä sivulta.

Tässä vielä yhteenvetona omat suosikkikynäni eri kalentereihin
Project365 – Pilot Maican geelimustekynät sekä Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät
Polku – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät ja erilaiset Stabilon kynät, kuten Stabilo Sensor ja Stabilo Pointmax
Designote – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät ja Bruynzeelin kuitukärkikynät
Diario – Mujin geelikynät
Campus – Stabilon pointball -kuulakärkikynät
Timex – Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät
Melkein kaikki tässä postauksessa mainitsemani kynät olen ostanut Suomalaisesta Kirjakaupasta. Alla olevassa kuvassa on oma tämänhetkinen suosikkikalenterini, eli Project365 sekä suosikkikynäni Paper Maten InkJoy -kuulakärkikynät ja Pilot Maican geelimustekynät.

Ensi kuun postauksessa esittelen tarkemmin, mihin kaikkeen Designote taipuu käytössäni. Palataan siis silloin.

xoxo Ajasto-Lady Piia