Avainsana: muutto

Maanikon muuttotuulet

Voihan alkavat syystuulet! Toivat nimittäin tähän vuoteen mukanaan sitä kuuluisaa vauhtia ja enemmän kuin ripauksen muutosta. Saimme hiljattain tietää, että eteen tulee muutto aika pikaisella aikataululla Tampereelle, jossa puolisoni on töissä. Olen yhtäaikaa innostunut ja stressaantunut. Muistettavaa on valtavasti ja toisaalta odotan innolla itselleni uuden kaupungin valloittamista! Ehdoton plussa on myös tieto että kaupungissa on muita ryhmäläisiä.

Miltä se maanikon muutto sitten näyttää? Pitäisi periaatteessa luopua kaikesta tarpeettomasta, mutta kuten puolisoni on tässä oppinut: se minkä hän näkee tarpeettomana sälänä voi olla minulle tunnearvoltaan tai muutoin korvaamatonta. Olenkin ilmoittanut käyväni omatoimisesti läpi harrastuskamani.

Näillä eväillä on myös selvää että kalenteriin on ilmestynyt enemmän menoja ja muistikirjaan muistilistoja, sillä tämän maanikon on nyt käytävä läpi omaisuuttaan rankalla kädellä. Aika on kulunut niin vanhojen päiväkirjojen äärellä, kuin myös kynätestejä tehdessä. Tätä kirjoittaessa muistin myös että nyt olisi oiva hetki testata washien liimapinta – ja pitäisi heittää pois kaikki mistä pinta on kuivunut. Samaan aikaan koen luopumisen tuskaa. Entä jos juuri sitä yhtä asiaa kaipaakin sen jälkeen kun se on heitetty pois? Tämäkin lienee monelle tuttua. Lopulta on kuitenkin puhdistavaa luopua vanhasta ja tarpeettomasta.

Touhukkain terveisin pölyn ja tavarakasojen keskeltä,

Janita R.

Lauran oma huone

Kun muutimme kesällä isompaan kotiin, sain oman huoneen plannerointi- ja ompeluhommiin. Olen kieltämättä ollut tästä omasta huoneesta todella mielissäni. Se on pakopaikka ja oma tila, missä saan olla omissa oloissa.

Olen laittanut huonetta pikkuhiljaa. En halunnut ostaa heti kaikkea, vaan olen kierrellyt kirppiksiä ja katsellut sopivia juttuja. Lipaston sain ilmaiseksi, se vaati vain tukevoittamista ja sinne mahtuu kätevästi paljon askartelutarvikkeita. Vielä katselussa on hylly kankaita varten, nyt ne majailevat vielä toisessa huoneessa.

Työpöytä on kirppislöytö mutta etsin koko ajan isompaa . Ompeluun tämä ei sovellu, sillä on melkoisen hutera ja toisekseen tämä on tuunaukseenkin aivan liian pieni. Pöydän vieressä on pieni kärry, jossa säilytän planneroinnissa käytettäviä tarvikkeita, kuten tarroja, diecutseja sekä sekalaista sälää.

Pöydän laatikkoihin mahtuu hyvin washiteipit ja ne ovat siellä hyvässä järjestyksessä. Teipit on järjestelty puisiin aterinlaatikoihin.

Huoneen laittamiseen on liittynyt myös paljon tavaroiden ja tarvikkeiden selvittelyä. Olen käynyt muuton yhteydessä kaiken läpi, sekä organisoinut tavarat parempaan järjestykseen. Kalenterimanian kirppis– ryhmän kautta olen laittanut kiertoon ylimääräistä tuunauskamaa, ja niille onkin löytynyt nopeasti uudet kodit.

Tätä huonetta olen sisustanut täysin omalla maulla. Vaaleanpunaista, valkoista sekä harmaata ja ikkunassa pitsiverhot. Vielä kun kattoon löytyy kiva lamppu ja kankaille hylly sekä lattialle sopiva matto, huone on valmis.

-Laura