Avainsana: päiväämätön kalenteri

Tekemisen vuosi – Suvi

Moikka manialaiset! Tänään on mun vuoroni pohdiskella viimeisintä ylläpidon haastetta eli tekemisen vuotta. Kun tiesin postausvuoroni lähestyvän, huomasin pohdiskelevani aika paljon kulunutta vuotta Kalenterimaniassa. Makoilin esimerkiksi illalla nukkumaanmennessä sängyssä, ja pohdin miten vuosi on sujunut.

Harrastuksen parissa on ollut hiljaista. Enemmissä määrin se on harmittanut minua, mutta minkäs teet, kun elämä; työt, lapsi, uusi raskaus, lääkkeetön AD/HD-elämä ja niin edelleen tulee tielle. Alkuvuosi meni mainiosti Ajaston kansissa. Kesä toi tullessaan vähän rakoilua kalenterin olemassaolon muistamiseen ja heinäkuun tietämillä saimme tietää perheemme kasvavan! (Jotain tänä vuonna on siis tehty…)

Yht’äkkiä kalenteri alkoi täyttyä työvuorojen, -suunnitelmien, esikoisen menojen, omien AD/HD-valmennuksien yms. lisäksi myös vauvaan liittyvistä käynneistä ja nippelitiedoista, joten tila ja itseprintatut sivut alkoivat nopeasti loppua kesken. Menoja alkoi tulla myös sellaisten aikojen päähän, joihin valmistamani sivut eivät riittäneet. Ja sitten, koska tekemistä eli printtaamista, leikkaamista ja rei’ittämistä alkoi varjostaa pakko, se lopahti siihen.

Kuten jo taisin möläyttää, bongasin yhdellä alkusyksyisellä reissulla Søstrene Grenestä harmaakantisen, päiväämättömän kalenterin, johon muutin helpottuneena lisääntyneestä tilasta. Harakanvarpailla merkitsin päivämääriä ja kuukausia aina huhtikuun 2023 alkuun saakka ja ajattelin, että peittelee niitä rumimpia sitten tarroilla ajan kuluessa. Lisäsin kalenteriin liimattavan kynälenkin ja kokonaisuus hipoo täydellisyyttä käytössäni juuri nyt. En ole myöskään koko vuonna tehnyt kummempia hankintoja tuon muutaman euron kalenterin ja muutaman poispyyhittävän kynän lisäksi, eikä juuri mikään uutuus tai villityskään ole iskenyt minuun täydellä voimalla tänä vuonna.

Eli, todettakoon että konkreettista, hienoa ja hohdokasta tekemistä minulla ei ole tähän postaukseen teille niinkään läväyttää. Se, mitä on tapahtunut ja tehty, on tapahtunut ja tehty hiljaisuudessa ja rauhaksiin; minun on tarvinnut löytää lisää väyliä ja keinoja selviytyä ihmiselämästä sairauteni kanssa ja pitää pakkaa kasassa edes suurimmissa linjoissa. Kalenteri arjenhallinnan välineenä on alkanut todellakin muistuttaa sellaista. Eriväriset merkinnät kalenterin sivuilla eivät varsinaisesti hivo harmoniasilmää laisinkaan, mutta ovat helpottaneet hahmotusta senkin edestä. Ja sitä paitsi, isommat tilat ovat mahdollistaneet kyllä koristelunkin.

Eikä kalenteri edelleenkään ole elämässäni asioiden muistamisen tai elämän, edes etäisen, hallinnan tae.

Lahopäisin terveisin, teidän AD/HD-tätinne Suvi

Syksy tulla saa

Syksy, syksy, syksy tulla saa, syksyllä on mukavaa…

Ainakin päiväkodin työntekijät taitavat tietää mistä viikosta ja vuodesta toiseen jankattavasta vuodenaikalaulusta on kyse. Itse olen varsin tyytyväinen syksyn tuloon ja hyräilen tuota värssyä mielelläni. Vaikka olen aina identifioinut itseni kesän lapseksi, vasta syksyn tullen saan oikeasti happea. Pystyn hengittämään ja jalat hakeutuvat useammin lenkkipolulle katselemaan kauniin värisiä lehtiä ja bongailemaan lintuja ja oravia syyspuuhissaan.

Tämä kesä oli erikoinen, ja meni ohi jotenkin silmänräpäyksessä. Rehellisesti, en juurikaan nauttinut koko vuodenajasta. Aloitin taas päivätyöni ja kuten kesäkuun lopulla kirjoittelin, oli harrastuskin jonkunlaisessa suvantovaiheessa. Pallottelin taas pikkuisen Ajastoni ja muistini (hah!) ja muistilappujen väliä, kunnes eräänä perjantai-iltana eksyin siskoni kanssa Söstrene Greneen. Ihan vahingossa, kuten tiedätte.

Kuinka ollakaan sieltä sattui käteen päiväämätön, solakka A5-kokoinen kalenteri, jossa on tilaa jokaiselle arkipäivälle suorastaan giganttinen määrä niin, että viikko on kuitenkin yhdellä aukeamalla. En miettinyt hetkeäkään vaan lyttäsin tuotteen ostoskoriini ja jatkoin eteenpäin.

Nyt tätä yhteiseloa on jo jonkun aikaa ja olen todennut, että nappiin meni. Vaikka en kauniita numeroita saakaan aikaan, sain itselleni ihan toimivan kalenterin, johon olen alkanut myös värikoodata asioita. Vapaa-ajan tekemiset olen merkinnyt lilalla ja töihin liittyvät asiat mustalla. Näin pystyn helposti vapaalla jättämään huomiotta työasiat ja näen aina nopeammin värikkään (”mukavan”) merkinnän sivuilta. Myös tarrat ja washit mahtuvat taas hyvin kalenterini sivuille ja niitä on kiva käyttää.

Vaikka oikeastaan kesän myötä jouduin karsimaan arjestani enemmän ja vähemmän pakolla useamman jutun pois, on tilavan kalenterin paluu ollut minulle mieluinen. Ajastoni jatkaa edelleen lompakkona, ja tulette varmasti jossain kohtaa näkemään taas, mitä olen keksinyt sen sisuksiin.

Syysterveisin Suvi