Ihailen suunnattomasti aukeamia joissa on paljon tekstiä kirjoitettuna kauniilla käsialalla. Kahvin tahrima tajunnanvirta bullet journalin sivulla on kauneinta mitä tiedän. Tiedän myös etten itse saisi samanlaista sivua aikaiseksi. Ensinnäkin en tunne kirjoittamista millään tavalla omaksi ja toiseksi olen aivan liian kriittinen sen suhteen miltä j-kirjaimen kaari näyttää.
Muistan jo peruskoulussa tuskailleeni kirjoittamisen kanssa. Siinä ajassa, kun toinen oli kirjoittanut äidinkielen aineensa, olin minä saanut paperille korkeintaan puoli sivua. Muistan opettajan lopulta sanoneen, jos ei välitettäisi miltä teksti näyttää vaan huolehdittaisiin, että sitä tekstiä syntyy.
Kyselinkin tuossa jo aiemmin Kalenterimanian Facebook-ryhmässä apua kirjoittamiseen. Ideoita tuli valtavasti ja yhtä monesta näkökulmasta, kun on kirjoittajiakin. Huomasin myös etten ollutkaan ainoa ongelmani kanssa. Syntyneestä keskustelusta moni muukin, kun vain minä sai valtavasti ideoita kirjoittamisen helpottamiseksi.
Kokeiltuani heti muutamaa jäsenen antamaa vinkkiä, kirjoittaminen alkoi sujua paremmin. Muistikirjan pitäminen pöydällä näkyvillä, päivän fiiliksien ylös kirjaaminen ennen muun aloittamista ja rutiinin löytyminen ovat auttaneet minut eteepäin. Yhtäkkiä löysinkin päivistä asioita mitä kirjoittaa ylös. Sen ei tarvitse olla suurta tai hienoa. Riittää, että ne on sun ajatuksia juuri sillä hetkellä.
Ylläpidon tämänhetkisen haastepostauksen teemana on voimasana, ja minä sain kunnian päättää tämän haastekierroksen. Sanakseni valikoitui rohkeus. Kun sitä minulle ehdotettiin, tuntui se hyvin sopivalta sanalta monestakin syystä.
Olen aina ollut innokas kokeilemaan uusia asioita. Tätä on kuitenkin varjostanut takaraivossa jatkuvasti kummitteleva ajatus siitä, etten ole tarpeeksi hyvä enkä kuitenkaan osaa. Pelkään siis epäonnistuvani jo ennen kuin olen edes aloittanut. Näin oli myös tämän postauksen kohdalla. Kun lähdin toteuttamaan aukeamaa journaling-käytössä olevaan Leuchtturm1917-muistikirjaani, en tiennyt ollenkaan mitä olen tekemässä. Se olikin ensimmäinen askel – olla riittävän rohkea hyppäämään tuntemattomaan ja toteuttamaan itseään sen kautta mikä tuntuu hyvältä, oli lopputulos mikä tahansa.
Halusin ottaa tähän postaukseen lähtökohdaksi jonkin uuden asian, jota vasta opettelen. Niinpä päätin aloittaa leimailulla ja musteilla. Kaiken uuden kanssa pitää uskaltaa aloittaa jostain. Minä vasta koitan hahmottaa leimaamisen tekniikkaa, musteiden käyttäytymistä ja sabluunoilla ja leimoilla toimimista. Edessä on siis varmasti monta yritystä ja erehdystä, mutta ajan kanssa se toivon mukaan kantaa hedelmää.
Uskaltamisen ja yrittämisen ohella, rohkeus merkitsee minulle myös rohkeutta olla oma itsensä kaikkine puolineen. Myös kaikki viat, kaikki ne luonteenpiirteet ja ulkoiset ominaisuudet, joihin en ole itsessäni tyytyväinen, ovat osa minua. Sitä olenkin yrittänyt vähitellen opetella – hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Käsillä tekemisessä se ehkä korostuu siinä, että tekee rohkeasti omaa juttuaan miettimättä mitä muut ajattelevat. Sillä ei pitäisi olla mitään väliä, onko lopputulos Instagram-kelpoinen vai ei. Pääasia nimittäin on, että itse saa jotain irti siitä tekemisen prosessista. Voisi kai siis sanoa, että epäonnistuminenkin on rohkeaa.
Halusin toteuttaa tämän haasteen päiväkirjaani, koska olen opetellut olemaan sinut omien ajatusteni kanssa. Sen lisäksi, että koristelen sivut etukäteen nätiksi, tärkeä osa prosessia on myös niille kirjoittaminen. Kun aloitin tämän muistikirjan täyttämisen, päätin, etten aio pelätä siihen kirjoittamista. Joskus haluaisi paeta omia ajatuksiaan sen sijaan, että pyrkisi kohtaamaan ne. Tämän kirjan tarkoitus onkin antaa minulle rohkeutta kohdata ne ajatukset, ikävimmätkin. Uskon, että sitä kautta pystyn oppimaan paljon itsestäni ja kenties myös kehittämään niitä osa-alueita omassa ajattelussani, jotka koen tällä hetkellä kompastuskiviksi.
Pyrkiessäni tekemään sivuista silmää miellyttävät, voin aina palata katselemaan täytettyjä sivuja ja nauttimaan siitä miltä ne näyttävät, oli tekstisisältö mitä tahansa. Itse tekstiä minun ei näin ollen olekaan pakko enää palata lukemaan, jos en halua. Näin koitan kerätä rohkeutta vuodattaa kaikki ikävätkin ajatukset paperille sen sijaan, että koittaisin itsepintaisesti vain työntää ne pois mielestäni. Se kun harvoin toimii. Kun ne ajatukset uskaltaa käsitellä, on helpompi taas keskittää energiansa johonkin mukavaan.
Tästäkään aukeamasta ei lopulta tullut ehkä ihan sellainen kuin olin mielessäni haaveillut. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä se on silti riittävän hyvä.
