Avainsana: rakas päiväkirja

Perjantaipäiväkirja – Inka

Helou helou helou, rakas päiväkirja. Viimeksi kirjoittelin kesäkuussa päiväkirjapostausta, ja kuulumisia sivusin myös syksymmällä. Silloisista kuulumisista ja voinneista voin ilokseni todeta, että ollaan edelleen tultu kohti parempaa. Mielenterveyden toipuminen ei toki ikinä ole nopea prosessi tai sormia napsauttamalla korjattu taikatemppu, mutta hitaasti hyvä tulee. Niin ainakin hoen itselleni silloin kun takapakkihetkiä on.

Olen ylpeä siitä, että olen oppinut arjen ja elämän tasapainottamista paremmin kuin aiemmin. Kalenteria ei tule täytettyä tupaten täyteen, vaikka olisi kuinka kivoja juttuja. Ja silloin kun pakollisempia menoja kasaantuu enemmän pariin päivään, olen oppinut rauhoittamaan välipäiviä rauhaisampaan olemiseen ja latautumiseen. Vähän kuin tuota omaa parivuotista lapsosta konsanaan kaitsen siis nykyisin itseänikin enemmän!

Tähän loppuun ajattelin listata asioita, joista olen itse viimeaikoina ammentanut suuresti iloa ja sitä myöten hyvinvointia:

  • Joulufiilistely! Kuusi on koristeltu, glögiä kitattu, joulutorttuja nautiskeltu ja joululaulut on soineet päässä jo monta viikkoa.
  • Kotirötväyspäivät. Pörröhuppari, villasukat, pannullinen kahvia, höpsöttelyä minin kanssa, helppoa ruokaa ja vähän liikaa ruutuaikaa kaikille. Nollauspäivät kunniaan!
  • RuPaul’s Drag Race. Jos päässä ei soi joululaulu, on se hyvin suurella todennäköisesti joku RuPaulin biisi.
  • Virkkaaminen. Työn alla on ollut jo pari kuukautta miehelle virkattu pipo. Edistymisen vauhti ei päätä huimaa, mutta josko se vielä jouluksi valmistuisi…

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää, ja muistakaa rauhoittuakin joulukiireiden keskellä.

-Inka

Perjantaipäiväkirja – Inka

MAINOS: kuvissa näkyvä kalenteri saatu Ajastolta.

Heipä hei perjantaipäiväkirja, täällä kirjoitteleepi Inka. Melko väsynyt Inka. Mutta huomattavasti pirteämpi kuitenkin kuin tuossa pari kuukautta takaperin. Alkuvuodesta nimittäin ikävä ja vanha tuttu masennus pääsi taas hiipimään läsnä elämään. Se luikerteli sielun sopukoihin ja mieleen, ja ennen kuin sitä huomasikaan, oli se tarrannut otteensa kiinni lujaa eikä päästänyt irti itsekseen.

Jos voi sanoa että aiemmasta masennustaustasta on jotakin ”iloa”, niin se että tiesin kokemuksesta tarvitsevani apua ja sain lähdettyä sitä hakemaan. Ja nyt täytyy nostaa hattua meidän työterveyshuollolle, koen että asiastani on otettu hyvä koppi enkä ole kokenut tulleeni vähätellyksi tai ohitetuksi. Jaksaminen ei ole vieläkään niin sanotusti normaalia, mitä normaali nyt sitten ikinä onkin, mutta elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa. Sairausloma, keskustelukontakti ja lääkitys ovat saaneet kuuluisan valon tunnelin päässä taas syttymään. Enkä ole viime viikkoina enää esimerkiksi laittanut juustoa mikroon, joten sanoisin että keskittymiskykykin on lähtenyt paranemaan! Lukeminen on kyllä jäänyt pois päivittäisestä rutiinista ja se kyllä harmittaa, mutta kun ei siihen tällä hetkellä riitä paukkuja keskittyä niin minkäs teet.

Tällä hetkellä arkeen kuuluukin lomailevasta taaperosta huolehtimista, sekä päivittäisten ja viikottaisten arkiaskareitten priorisoinnista ja jaksamiseen sopivasta skaalaamisesta. Sekä omien ilonaiheiden etsimisestä, onnen tunteiden keräilemisestä pala palalta kohti parempaa vointia. Ehkä tämä romahdus herätti myös miettimään sitä kuka minä olen, ja mistä nautin – sen lisäksi että olen äiti. Ei sitä oikein haluaisi ajatella hukanneen itseään äitiyteen, mutta aika paljon aiempaa enemmän huomaan että voisin upottaa elämään myös ihan ikiomia juttuja. Ja olen kiitollinen siitä että Kalenterimania ja ihmiset tässä yhteisössä on yksi niistä asioista, jotka kuuluvat arkeen ja pitelevät pinnalla silloinkin kuin vain ajelehtii. Mutta en ole uponnut kokonaan, täällä kellutaan!

-Inka