Avainsana: scribbles that matter

Plan with Carita – Inside out (Fandom-haaste)

Valitsin ylläpidon fandomhaasteeseen inspiraatiokseni animaatioelokuvan Inside Out. Elokuva on mielestäni hienosti tehty ja ajatuksia herättävä, ja se käsittelee kiinnostavalla tavalla ihmismieltä ja tunteita. Näin tässä oivan tilaisuuden kokeilla jotain sellaista, mitä en ole aiemmin kokeillut. Päädyin siis toteuttamaan eräänlaiset hvyinvointi- ja itsetutkiskelusivut bullet journaliini Scribbles that matter -muistikirjaan.

Aloitin sivujen tekemisen viidestä perustunteesta, jotka seikkailevat elokuvan päähenkilön Rileyn mielessä: ilo, suru, viha, inho ja pelko. Elokuvassa jokainen tunne on erivärinen, joten päätin maalata jokaiselle oman värisensä aukeaman. En osaa piirtää, mutta halusin kuitenkin tehdä jotain erilaista ja päädyin siis käyttämään vesivärejä, joita en normaalisti juurikaan käytä. Laminoin myös jokaiselle tunteelle oman tabin, jotta löytäisin sivut helposti myöhemmin. Tabeihin tulostamani kuvat ovat alkuperäisen animaatioelokuvan kuvitusta.

Tunnesivut palaavat ikään kuin kaiken alkujuurille. Jos tunnistan itsestäni näitä tunteita, voin purkaa niistä syntyviä ajatuksia tekemilleni sivuille ja sitä kautta ehkä oppia käsittelemään niitä paremmin. Ajatuksena on myös, että voin listata aukeamille sellaisia asioita, jotka eniten herättävät minussa kyseisiä tunteita. Tällöin esimerkiksi kokiessani surua voin ensin purkaa ajatukseni suru-aukeamalle ja hakea vastapainoksi kivoja asioita ilo-aukeamalta.

Viiden perustunteen lisäksi Inside Outissa keskeisessä asemassa ovat niin kutsutut persoonallisuussaaret. Ne muodostuvat luonteenpiirteistä ja muista merkittävistä tekijöistä, jotka määrittävät millainen ihminen kukin on. Valitsin neljä asiaa omiksi persoonallisuussaarikseni ja tunteiden tavoin tein niille jokaiselle oman aukeaman. Keräsin koristeeksi aukeamille kutakin teemaa mielestäni kuvaavia asioita, mutta pyrin myös jättämään tarpeeksi tilaa myöhemmille pohdinnoille. Myös persoonallisuussaaret saivat lopuksi omat laminoidut tabit.

Muistoilla on merkittävä rooli elokuvassa. Ne tallentuvat lasisiin palloihin, ja mitä enemmän iloisia muistoja Rileylla on, sitä onnellisempana ja tasapainoisempana hän kasvaa. Tein oman muisto-osioni piirtämällä kahdelle aukemalle Instax Mini -kameralla otettujen kuvien kokoisia laatikoita. Takoituksena on siis täyttää nämä laatikot vuoden mittaan kuvilla erilaisista hetkistä. Joihinkin laatikoihin saatan tosin ihan vain kirjoittaakin jonkun kivan muiston.

Yksi mielestäni hauskimmista oivalluksista elokuvassa on Rileyn mielessä toimiva unituotanto eli elokuvastudio, joka tuottaa Rileylle joka yöksi unia aivan kuin elokuvia. Mietin pitkään, miten toteuttaisin unituotannon omille sivuilleni ja päädyin lopulta tekemään aukeaman unien ylös kirjoittamista varten. Jos muistan kirjoittaa unen ylös herättyäni, voin halutessani palata pohtimaan sitä myöhemmin.

Memory dump eli muistitunkio viittaa elokuvassa mielen osaan, johon päätyvät kaikki sellaiset asiat, jotka ihminen unohtaa ennen pitkää kokonaan. Oma muistitunkioni muistuttaa pitkälti alkuperäisestä bullet journal -menetelmästä tuttua brain dumpia. Aion siis kirjoittaa aukeamalle ylös sellaisia asioita, jotka haluan juuri sillä hetkellä saada pois päästäni, mutta joihin minulla on ehkä tarvetta palata myöhemmin. Myöhemmin voin sitten päättää, otanko kyseiset asiat aktiiviseen työstöön eli esimerkiksi jollekin to do -listalle, jätänkö ne vielä hautumaan vai voinko kenties jopa unohtaa ne kokonaan.

Saatuani mielestäni kaikki elokuvan olennaiset osa-alueet jossakin muodossa bullet journaliini, halusin tehdä vielä yhden aukeaman. Yksi elokuvan keskeisimpiä teemoja tuntuu olevan, että unelmat motivoivat ihmistä eteenpäin elämässä. Niinpä toteutin aukeaman myös unelmille. Tein sen samaan tyyliin kuin persoonallisuussaaret eli kuvitin sivut mielestäni aihetta kuvaavilla asioilla jättäen kuitenkin riittävästi tilaa itse unelmoimiselle. Loppujenkin sivujen ollessa valmiita lisäsin vielä laminoidut tabit myös niille.

Haasteen tekeminen oli hauskaa ja vei todella mennessään. Elokuvassa olisi ollut vielä paljonkin sellaista mitä olisin voinut ottaa mukaan. Hyvin todennäköisesti nämä itsetutkiskelu- ja hyvinvointiteemaiset sivut tulevatkin vielä jalostumaan käytössä. Aika näyttää, mitä sisältöä niihin oikeasti syntyy ja onko kenties tarvetta vielä uusille sivuille.

Minua ennen fandom-haasteen ovat päässeet toteuttamaan Piia, Milja, Inka, Mirppu, AJ, Nanna, Eija ja Suvi.

Useampi kalenteri käytössä

En osaa käyttää vain yhtä kalenteria. Pääasiassa se taitaa johtua siitä, että en ole löytänyt sitä yhtä, joka tuntuisi täyttävän kaikki tarpeeni ja sopivan kaikkiin käyttötarkoituksiin. Osittain se johtuu myös siitä, että en ole osannut päättää, olenko enemmän bujoilija vaiko valmiin kalenterin käyttäjä. Tykkään myös kokeilla erilaisia vaihtoehtoja enkä halua sulkea jotain pois vain siksi, että pitäisi osata valita yksi monista hyvistä vaihtoehdoista.

Tälle vuodelle minulla on aktiivikäyttöön viisi erilaista kalenteria. Se saattaa kuulostaa paljolta, mutta koska jokaisella niistä on oma käyttötarkoituksensa, olen onnistunut löytämään jonkinlaisen harmonian niiden kaikkien kesken.

Ensinnäkin ihan perinteiseen kalenterikäyttöön minulla on Happy Planner Mini. Mini oli ensimmäinen niin kutsuttu valmiskalenteri, jonka ostin, ja sille tielle jäin. Se on kokonsa puolesta varsin näppärä mukana kuljetettavaksi ja sopii näin ollen tärkeimpien asioiden ja juoksevien menojen merkkaamiseen. Koska minun Miniini ei tule useinkaan paljon tekstiä, on siinä myös mukavasti koristelutilaa.

Tänä vuonna otin ensimmäistä kertaa käyttöön myös Happy Planner Classicin. Olin aiemmin vierastanut Classicia, koska koin, että se on liian iso mukana kuljetettavaksi ja näin ollen hankala perus kalenterikäytössä. Tein siitä kuitenkin tälle vuodelle hyvinvointiplannerin. Periaatteessa teen siihen samaan tapaan merkintöjä kuin Miniinkin, mutta hyvinvointiteemalla. Merkkaan siihen ylös mm. kaikki viikottaiset urheilusuoritukset, miten olen nukkunut ja kuinka paljon vettä olen juonut minäkin päivänä. Välillä saatan tehdä joitain ylimääräisiä havaintoja mielialasta, stressistä ynnä muista omaan hyvinvointiin liittyvistä asioista. Happy Planner Classic sopii tähän tarkoitukseen loistavasti, koska siinä on paljon kirjoitustilaa, mutta se antaa kuitenkin myös mahdollisuuden koristella aukeamia runsaammallakin kädellä.

Aloitin koko kalenteriharrastuksen aikoinani bullet journalilla. Aloitin tämän vuoden alusta jo kolmannen bullet journalini, tällä kertaa Scribbles that matter -muistikirjaan. Aiemmista bujoista poiketen jätin tästä kokonaan pois viikko- ja kuukausiaukeamat. Koen, että en tarvitse niitä enää kolmannessa paikassa jo edellä mainittujen Happy Plannereiden lisäksi. Halusin bullet journalin keskittyvän enemmän “kokonaiskuvaan” yksityiskohtien sijaan. Bujosta löytyy kyllä future log, josta näen koko vuoden kätevästi kerralla, mutta muuten se on omistettu lähinnä erilaisille listoille ja trackereille. Halusin tehdä tänä vuonna bujoa vähän vapaampaan tyyliin ja olenkin inspiroitunut siitä nyt paljon enemmän kuin aiemmin, kun yritin pitää sitä väkisin myös kalenterikäytössä. Tällä hetkellä bujosta löytyvät mm. Year in pixels -mielialatracker, listat tämän vuoden aikana lukemilleni kirjoille ja katsomilleni elokuville sekä aukeama tämän vuoden tavoitteille.

Scribbles that matterin rinnalle otin toisen muistikirjan, Ainoalta saadun Auran. Pidän päiväkirjan kirjoittamisesta ja koen, että herkkä ja kaunis Aura sopii tähän tarkoitukseen kuin nenä päähän. Minulla oli viime vuonna päiväkirjana Happy Planner Big, mutta koin liian työläänä ja velvoittavana kirjoittaa siihen joka päivä. Kiireisinä aikoina viikot saattoivat huutaa tyhjyyttään, mutta en mitenkään voinut jättää niitä sellaisiksi, joten koitin väkisin kiriä niitä kiinni sopivana hetkenä. Tällöin totesin, että tarvitsen seuraavaksi jonkin joustavamman ratkaisun. Auraan voin kirjoittaa silloin, kun siitä tuntuu. Päiväkirjan lisäksi Aura toimii alustana erilaiselle fiilistelylle, unelmakartoille ja muulle henkilökohtaisemmalle sisällölle. Aura inspiroi minua ennen kaikkea kokeilemaan kaikenlaista uutta ja olemaan rohkea.

Tämän vuoden teema kalentereissani on selkeästi saada minut motivoitumaan asioista enemmän ja saada minut panostamaan itseeni ja niihin juttuihin, joiden tekemisestä nautin. Niinpä oli luontevaa herätellä sisäistä runotyttöäni hieman ja omistaa runojen kirjoittamiselle kokonaan oma kalenteri. A6-kokoinen Hobonichi Techo sopii paremmin kuin hyvin tähän tarkoitukseen. Tilaa on juuri sopivasti muutamalle riville tekstiä, mutta ei kuitenkaan mielestäni riittävästi päiväkirjakäyttöön, johon Hobonichia ensin ajattelin. Runon lisäksi sivulle mahtuu sopivasti myös pientä koristelua, kuten esimerkiksi pari palaa washiteippiä tai muutama tarra. En myöskään ota stressiä siitä, jos en ehdi joka päivä kirjoittaa runoa, vaan voin täytellä puuttuvat päivät sitten, kun minulla on aikaa. Vaihtoehtoisesti voin kirjoittaa sellaisten päivien kohdalle vaikka jonkin inspiroivat lauseen tai jotain muuta osuvaa.

Toistaiseksi tämä viiden erilaisen kalenteriratkaisun liitto on tuntunut lähteneen hyvin käyntiin. Näillä eväillä on siis hyvä jatkaa vuotta eteenpäin!

-Carita