Avainsana: Suvi sählää

Ajanhallintaa ilman ajan hallintaa

Kuvien kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Tiedättekö sen tunteen, kun yhtäkkiä ohi on mennyt vuodenvaihde, kolme viikkoa, viisi päivää, juhannus, synttärit ja kolme viikonloppua? Minä tiedän. Kaikki nämä päivät ja tapahtumat löytyvät kalenteristani, mutta hissi ei aina ole tuonut kirjoitettua tietoa ylös muistilokeroihin asti.

Vietin juuri kolmivuotispäivääni Kalenterimanian jäsenenä ja kaksivuotispäivääni ryhmän ylläpitäjänä. Kalentereitahan minulla on ollut useita, ja kalenterirauhaa on metsästetty välillä kissojen ja koirien kanssa. Minun on kuitenkin myönnettävä, että olen tehnyt usein merkintöjä jälkikäteen – tai jättänyt asioita merkkaamatta kokonaan. Päästyäni eroon elämääni terrorisoineesta kolmivuorotyöstä joka meinasi syödä elävältä viimeisetkin mielenterveyteni rippeet, on arkeni kuitenkin tasaantunut ja myös harrastamiseni solahtanut jonkinlaisiin uomiin. Rakkaustarinani Designoten kanssa elää vahvana, ja kalenteri kulkee mukanani kaikkialle. Kuitenkin esimerkiksi kuluneen kuukauden aikana olen missannut kaksi eri deadlineä, vaikka ne ovat olleet viikkotolkulla kansien välissä ylhäällä. En ole hahmottanut ajan kulkua, enkä muutenkaan aina pysy perässä edes viikonpäivissä. Mietin, onko kalenteri minulle sittenkin pelkkä illuusio siitä, että minulla on joitain elämänlankoja käsissäni, ikään kuin rekvisiittaa tälle elämän parodialle.

Tulin siihen tulokseen, että onhan se illuusiokin, sellainen, jota kuorrutetaan tarroilla ja kauniilla teipeillä. Silloin, kun elämä on tuntunut paskalta, kalenterin sivuille on voinut luoda hyvää ja kaunista. Ja kun kalenterin sivuja on pikkuhiljaa kääntänyt eteenpäin, on aina koittanut paremmat ajat – kuten nyt, kun olen saanut mahdollisuuden tasaisempaan arkeen ja vapaisiin viikonloppuihin. Pelkästään työni tuo kalenteriin tärkeitä merkintöjä työvuorojen rinnalle. Vapaat illat mahdollistavat oikeastaan mitä vaan, vaikka useimmiten vetäydyn rauhassa kotisohvalle. Kas kummaa, säännöllinen elämä on vapauttanut aivoistani muistisoluja ja hyvänolontunnetta. Horisontissa siintää myös opintoja, iltakokouksia, miittejäkin – eli kalenteri tulee olemaan elintärkeä työkalu.

Enää pitää keksiä ja löytää ne keinot, joilla kalenteri nimenomaan tukee tätä kaikkea, eikä vain säilö sanoja hyvässälykyssä jälkikäteen kirjattuina. Onko sinulla idea minun auttamisekseni? Tule mukaan keskustelemaan Kalenterimanian ryhmään. Kirjoittelen sitten tuonnempana, miten olen asiassa edistynyt.

Terkuin, Suvi

Kurkistus Suvin laukkuun

Kamu-kalenteri on saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Iloista maanantaita juuri sinulle! Tänään ajattelin päästää teidät löytöretkelle käsilaukkuuni, joten katsotaan mitä minulla kulkee mukana juuri nyt. Itse laukku, että rahapussini ovat löytyneet kirpputoreilta. Laukku sekä kalenteri kulkee mukanani kaikkialle, mutta kaikki muu saattaa joskus vähän yllättää. Kassista toki löytyy myös minigripillinen Buranaa sekä autonavaimet, mutta ketä kiinnostaa? Nyt äkkiä penkomaan maniatarvikkeita!

Oman kalenterini lisäksi olin pakannut mukaan päiväkotiryhmäni käytössä olevan Kamu-kalenterin (saatu aiemmin kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta) sekä työmuistiinpanoille pyhitetyn keltaisen, pehmeäkantisen Leuchtturmin. Niiden väliin olin tunkenut muutaman arkin talvisia tarroja sekä Mambin pienen budjettiaiheisen tarralehtiön, siinä toivossa tietty, että jossain välissä ehtisi tarroja johonkin liimailemaan.

Kyniähän minulla kulkee kalenterikansien lenkissä sekä muistikirjan lenkissä, mutta penaali on silti välttämättömyys.

Mäyrispenaalini on ostettu Taiteiden yön miitin aikana Suomalaisesta kirjakaupasta. Se pitää sisällään suosikkikyniäni aina lyijytäytekynästä paksuun keltaiseen Sharpie-tussiin. Rakastan kirjoittaa Pengemsin kuulakärkikynällä niin muistiinpanot kuin kalenterimerkinnätkin. Epävarmat tapahtumat on helppo kirjoittaa lyikkärillä tai Pilotin Frixion– kuitukärkikynällä. Silti olen sortunut aikamoiseen muistilappumäärään kalenterini välissä, hups… Niin ja, olipa penaaliin jäänyt vielä vähän ruotsin kruunuja viimekesäisen Ruotsin reissun jäljiltä. Mitä ne kruunut tekevät penaalissani, sitä ei mikään tarina kerro.

Myös Mirppu ja Piia ovat kertoneet aiemmin laukkunsa sisällöstä, AJ penaalinsa sisällöstä ja löytyypä aiheesta meidän Youtube-kanavaltakin video.


Mitä sinun laukustasi löytyy juuri nyt? Osallistu keskusteluun Kalenterimanian ryhmässä!

Terkuin Suvi