Avainsana: Suvi sählää

Rakkaus-Ark

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Tänä vuonna onnistuin tekemään koko manian aikaisen ennätykseni, sillä käytin Arkia yli viisi kuukautta putkeen. Se saattaa joillekin kuulostaa vähältä, mutta minulle se oli todella suuri ihme. Arkin myötä kotiuduin kunnolla pystynäkymiin ja aloin myös arvostamaan valmiita kellonaikoja viikonpäivien kyljissä. Löysin myös isoja palasia omasta tuunaustyylistäni.

Valitettavasti ryhmässä kävi keskustelujen myötä ilmi, että Ark on poistunut Ajaston valikoimista (ja siellä on kyllä vaikka mitä ihanaa ensi vuodelle). Hätä ei onneksi ole tämän näköinen: hankin Vihkokaupalta Putingin Muumi-aiheisen kalenterin sekä kaksi tyhjää slim-kokoista pistevihkoa. Tätä postausta varten kasasin jo uuden set-upin, enkä taaskaan tiedä yhtään mitään siitä niin kutsutusta kalenterirauhasta.

Ark on ollut minulle kaikkea: muistiinpanotilaa kahden pistevihon verran, sekä juuri minun tarpeisiini sopivan kokoinen viikkoaukeama. Nyt kun arkeni ihan oikeasti tulee uuden työn myötä muuttumaan, en oikeastaan tiedä mikä kalenteri tulee loppupeleissä toimimaan luottokaverinani.

Siihen asti, kunnes ajan kuluminen tekee minusta taas vähän viisaamman: kiitos kaikesta, rakas Ark <3

Viikonlopputerveisin Suvi

Kuinkas sitten kävikään

On kulunut viisi kuukautta siitä, kun otin käyttööni Ajaston Ark-kalenterin. Aukeamat on tuunattu milloin milläkin ja niitä on ollut esillä täällä blogissa ja ryhmässäkin, ihan tähänkin päivään saakka! Tämä on miltei kahden ja puolen vuoden mania-aikani ennätys, sillä kertaakaan en ole näin pitkään käyttänyt yhtä ja samaa kalenteria. Kunnes koitti kesälomaani edeltävät, pitkät päivät. Posti toi minulle kotiin yhden pitkäksi menneen nukkumaanmenon tulokset: mini-kokoisen Personal plannerin vihon pelkillä pistesivuilla. Niinpä kesälomani ajan olen tehnyt bujoa, jonka sisällöstä on jo yksi Youtube-videokin. Tässä ajan kuluessa myös Ajaston Doodle ehti pyörähtää käyntiin… Olin juuri julistamassa kalenterirauhaa, ilmeisesti vain rikkoakseni sen samantien.

Doodle on kiehtonut minua saapumisestaan asti: siinä on vertikaalinen näkymä, jonka kanssa olen tullut hyvin sinuiksi jo keväällä Arkiin siirryttyäni. Kannet miellyttävät minua luonnonläheisyydellään ja kalenterin koko on sopiva. Sitten sain päähäni, että jonkinlaiset ekstrakannet suojaksi olisi kiva olla. Päädyin tilaamaan netistä Ted Bakerin A5-kokoisen vetoketjukansion. Siihen mahtuu kalenterin lisäksi kynä ja sisäkannen taskuun myös tarra-arkkeja mukaan. Vaikka kannet lisäävät heti kalenterin kokoa, olen niin rakastunut niiden pehmeyteen ja tyttömäisyyteen ettei se haittaa minua ollekaan. Tähän mennessä olen kerennyt tuunata Doodleen jo muutaman viikon, ja ainakin näin lomalla myös Ark on edelleen ajantasainen. Minibujoon olen esimerkiksi kerännyt muistoja ja tärppitietoa lomakohteistani.

Luulenpa, että vasta arki näyttää mitä jää käyttöön ja mitä pöytälaatikkoon. Minibujon epäilen vahvasti olevan kuuma lomaromanssi, vaikka sen tekemisestä olenkin nauttinut enemmän kuin pitkään aikaan. Tämän postauksen ilmestyttyä lähden lyhyelle matkalle länsinaapuriin Ruotsiin ja sielläkin on kyllä kohteita, joissa tätä pakkaa voi vielä mukavasti sekoittaa. Yksi asia on varma – syksy on tulossa, mutta nautitaan nyt vielä kesästä.

Aurinkoisin terveisin, Suvi