Avainsana: tekemisen ilo

Tekemisen vuosi – Tia

Yhteistyönä Ajastolta: Project365 2022, Piste 21/22 ja Doodle 22/23.

Mitä tulikaan tänä vuonna tehtyä? Osa ehkä muistaa lukeneensa Kalenterimanian Facebook-ryhmän puolelta, että kävin polveni kanssa proteesileikkauksessa ja se hetkellisesti himmasi meikäläisen vauhtia laittaen tuunailut jäihin. Tuntuu, että vasta loppuvuotta kohden olen saanut harrastusdraivia uudelleen vauhtiin ja toistaiseksi elo-lokakuu on ollut itselleni tuottoisin.

Korkkasin ylläpidon Aliisan tekemän junk journalin ja laitoin teemahaasteisiin pökköä pesään tai ainakin niitä oli enemmän. Sain siivottua työpistettä (joka on vähän räjähtänyt taas), joka antoi uutta potkua tuunaamiseen ja ennen kaikkea sitä tilaa tehdä. Olen myös pitkästä aikaa osallistunut muutamaan atc-vaihtoon (artist trading card) ja joulukalenterivaihtoon. Kalenterimania pääsi myös mukaan Seinäjoen käsityömessuille jossa minä, Aliisa ja Suvi edustimme. Mukava uusi kokemus.

Onnistumisiin voisi kirjata, että Ajaston Piste 21/22 tuli kuuliaisesti täyteen ja pidin sen mustavalkoisesta asusta todella paljon. Nyt tilalle tuli Ajaston Doodle 22/23.

Itse toivon oman kunnon paranevan niin, että pääsen taas miitteihin ja että kaikki kulkutaudit pysyvät poissa jotta voimme järjestää miittejä. Niissä kuitenkin pääsee ihmisten lähelle ja tutustumaan paremmin, jolloin somessakin on entistäkin hauskempi harrastaa yhdessä.

Mutta vuosi ei ole vielä loppu ja tässähän ehtii vielä ja mitä. Nyt on ainakin ajankohtaista täytellä jouluplanneria. Lukuhaasteisiin pitää vielä panostaa täydellä teholla, kun aloin lukemaan alkuvuodesta. Ylipäätään saada takaisin tuunausrutiinit, kun kesältä jäänyt liian monta viikkoa vaan mustekynän varaan. Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut erilainen.

Ylläpidon tekemisen vuosi -haasteet löydät täältä.

Kohta on viikonloppu. – Tia

Esittelyssä – Timex Handy – Valkoinen lisko (Ajasto)

Kannet saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta.

Ajasto muisti meidän ylläpitoa jälleen kirjekuorilla, joiden sisältöjä on päässyt ihastelemaan niin ryhmän unboxing-liveissä kuin myös perjantaipostauksissa. Omasta kirjekuorestani paljastui aivan ihana ja suloinen Timex Handy. ”Hänen” saapumisestaan on nyt vierähtänyt jo puolitoista kuukautta.

Timex Handy on Ajaston tasku- eli pocket-kokoinen rengasplanneri, jossa on aina myös lompakko-ominaisuudet kuten vetoketjutasku ja korttipaikkoja. Erilaisia kansi- ja kiinnitysmalleja on useita, kuten linkin takaa voi huomata. Tässä ”valkoisen liskon” värisessä mallissa on tekonahkaiset kirjekuorikannet, joissa on vahva magneettikiinnitys.

Pocket-koolle ominaiseen tapaan rengasmekanismissa on kuusi rengasta tasavälein. Pakkaukseen kuuluu niin kutsuttu täydennyspaketti, itse kalenteriosuus ostetaan erikseen. Handy-kokoon on saatavilla sekä vuosipaketti että lukuvuosipaketti. Itse sain lähetyksen mukana lukuvuosipaketin, Ajaston omaan tyyliin hyvin perinteisellä ulkoasulla varustettuna. Kuten on jo ehkä käynyt kauttarantain selväksi tällä kertaa päädyin tulostamaan ja leikkaamaan sivuja itse. Ensinnäkin lukuvuosipaketti alkaa heinäkuusta ja toisekseen halusin kannet heti, mieluiten eilen-tyylillä käyttööni. Minun on myönnettävä, että tässä kohtaa olisi tuhannen taalan paikka tuottaa myös pocket-kokoon enemmän planner-paketin tyyliset ”söpöt” sivut. Nämä kannet veivät minut niin mukanaan, että oikein nautin, kun sain puuhastella sisälmysten parissa hyvän tovin. Plussaa haluan antaa myös siitä, että näitä Timex Handy- kansia ja sisuksia näkee paljon myynnissä myös päivittäistavarakaupoissa sekä kirjakaupoissa Ajaston oman nettikaupan lisäksi. Akuuttiin pocket-lompakkohimoon on siis usein apu hyvin lähellä.

Kuten sanottua näissä kansissa on myös lompakko-osuus ja niinpä tämä ”liskonen” on jo koko minulla oloaikansa toimittanut lompakkoni virkaa. Mukanani kulkee maksukortti, kelakortit, bonuskortit, uintikortti ja kirjastokortti sekä satunnaista käteistä. Nytpä mukanani kulkee myös koko elämäni helposti yksissä kansissa ja kauneimman kuulakärkikynäni kera. Nämä kannet olivat näkyvillä myös tekemässäni tehtäväalusta-postauksessa.

Ajattoman ja kestävän ulkomuotonsa ansiosta minun ja liskosen matka saattaa olla hyvinkin pitkä, ellei jotain tajunnanräjäyttävää ilmaannu takavasemmalta. Hih! Iloista vappua kaikille!

Suvi