Avainsana: työhuone

Missä tuunaan – Tia

Mainos: Project365, Doodle 22/23, Color A6 persikka yhteistyönä Ajastolta.

Olkoon työpisteeni iso taikka pieni, se tuntuu olevan aina luovan kaaoksen keskellä. Minulla on ollut sekä työhuone että pöytä huoneen nurkassa askarteluille ja käsitöillekin. Yleensä luovan kaaoksen vuoksi päädyn levittäytymään tuunatessa kuitenkin sohvan divaanille tai olohuoneen ruokapöydälle.

2012-2020 rivitalostamme löytyi ylimääräinen huone askartelulle, ns. ”mun romuille”, mutta esikoisen aloitettua koulun, lupasimme lapsille omat huoneet. Näin työpöytäni päätyi makuuhuoneen kautta olohuoneen nurkkaan. Tein aiheesta kaksi postausta aikanaan. Olkoon tämä se luvattu kolmas. Täytyy myöntää, että yllättävän hyvin tuo nurkka pysyi kurissa, kunnes tämän vuoden puolella asia on saattanut hieman lipsua.

Nimittäin ennen polvileikkaustani 9.6. keräsin huushollista kaikki askarteluun ja käsitöihin liittyvän ja kasasin pöydälle, pois elämän tieltä. Nyt olen yrittänyt raivata sitä sekasortoa ja pyyhkinyt pölyjä jo muutaman viikon. Normalisoida elämää, saada tilaa myös tuunaukselle ja siistiä kodin ilmettä, kun pojan synttäritkin ovat nurkan takana. Olen hamsteri ja työmaa tuntuu loputtomalta, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Hiljattain huoneilin Kalenterimanian facebook-ryhmässä aiheen tiimoilta. Vielä olisi rappusten alla työmaata… apua!

Kun kokonainen huone muuttaa olohuoneen nurkkaan, ei kaikki vaan yksinkertaisesti mahdu samaan paikkaan. Tavoitteenani on saada korkeat kaapistot olohuoneeseen sekä makuuhuoneeseen, jotta voin sinne järjestää kaikki askartelu- ja ompelutarvikkeet. Työkuntoa ja palkkapussia odotellessa…

Pikkutavaroille säilytysavuksi olen ostanut Suomalaisesta kirjakauppasta kaksi palalipasta washiteipeille, toimistotarviketeline ja Råskog-tarjoiluvaunuja Ikeasta sekä vanhoja tuotetelineitä Pentikin outletista kalentereille ja tarrakirjoille. Yksittäisiä muovilokeroita on tarttunut sieltä sun täältä ja olen keräillyt söpöjä peltipurkkeja, säästänyt kenkälaatikoita ja askarrellut esim. muropaketista.

Tällainen luova kaaos vallitsee meillä.
Muut ylläpidon Missä tuunaa-haasteet löydät täältä.
-Tia

Missä tuunaan – Carita

Tämänkertaisessa torstaipostaussarjassa tutustutaan siihen, missä kukin ylläpidon jäsenistä yleensä tuunaa ja askartelee. Itse päätin korona-aikana satsata kunnon työpöytään lisääntyneen etätyöskentelyn myötä. Tuolloin mielessä oli riittävän iso, säädettävä pöytä, joka sopisi niin työntekoon kuin askarteluunkin. Ja sellaisenhan minä sitten sain.

Työpöytäni on niin leveä, että se mahtui hädin tuskin yhtä aikaa mieheni pöydän kanssa meidän työhuoneeseemme, mutta mahtui kuitenkin. Syvyyttäkin on sen verran paljon, että pöydän reunalle on kerääntynyt kaikenlaista tavaraa lampusta pieneen hyllykköön, ja silti tilaa on edelleen myös tekemiselle. Tästä voineekin jo päätellä, että suurimmaksi osaksi askartelen ja teen kalenterijuttuja nimenomaan pöytäni ääressä. Pöydällä lojuu yleensä vähintäänkin läjä kyniä ja muuta tavaraa, jotka silloin tällöin jaksan siivota pois, mutta yleensä ne ovat juuri siinä mihin olen ne jättänytkin.

Pöydän lisäksi omasta nurkkauksestani löytyy kaksi erilaista Ikea-kalustetta, nimittäin monille hyvin tuttu Råskog-kärry ja sen lisäksi pieni Lennart-lipasto. Kumpikin on täynnä erilaista askartelutavaraa ja härpäkettä. Järjestelen molemmat aina välillä, kun inspiroidun, mutta tottumuksesta olen huomannut, että eivät ne kauan järjestyksessä pysy. Tälläkin hetkellä kärry pursuaa jos jonkinlaista tarrakirjaa, sivellintä ja kansiota, mutta en edes yrittänyt feikata niitä parempaan järjestykseen tämän postauksen kuvia varten, kun ei se olisi ollut todenmukaista.

Järjestyksessä tosin on puolensa, nimittäin huomaan hukanneeni yhden jos toisenkin tavaran, kun en enää ole aivan varma, missä tuon ei-niin-hallitun kaaoksen keskellä ne sijaitsevat. Aika ajoin paljastuukin kivoja ylläreitä, kun tongin askartelukamppeitani ja löydän jotain, minkä olemassaoloa en enää muistanut. Se toisaalta sopii hyvin ajatukseeni käyttää olemassa olevia tarvikkeita pois uusien ostamisen sijaan. En ole enää pitkään aikaan oikeastaan tarvinnut edes mitään, kun omasta työhuoneesta löytyy vaikka ja mitä pienen aarteenmetsästyksen jälkeen.

Ihan aina en kuitenkaan työpisteeni ääressä askarrellessa pysy, vaan välillä työtilan virkaa toimittaa suurehko keittiönpöytä ja kauniina kesäpäivinä myös terassi. Työhuone ja oma työpiste ovat silti minulle sellainen kiva tukikohta, oma pieni ”pyhättö”, josta löytyy kaikki tarvittava, järjestyksessä tai ei.

-Carita