Avainsana: yhteenveto

Tuunaa tyhjästä – Katsaus kuluneeseen vuoteen

Tuunaa tyhjästä oli vuonna 2022 kerran kuukaudessa keskiviikkoisin 101 vinkkipalstalla ilmestynyt postaussarja, jossa kokeilin askarrella asioita arkisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin myös näiden tyhjän tuunauksienkin on aika päättyä pieneen pohdintaan ja kuluneen vuoden yhteenvetoon.

Tammikuussa tein ihka ensimmäisen Tuunaa tyhjästä postaukseni. Muistan inspiroituneeni alkaneesta uudesta vuodesta ja eri vuodenajoista. Olin myös päättänyt tehdä jotain tuosta päiväkotien ja koulujen kestoaskartelumateriaalisuosikista eli vessapaperirullasta. Leikkasin, liimasin, piirsin ja kirjoitin minikalenterin vessapaperirullista.

Helmikuussa tartuin hieman haasteellisempaan tuunaukseen, kun värkkäsin traveler’s notebook kannet kahvipaketista. Tämä idea oli pyörinyt mielessäni jo hetken, mutta postaussarjan myötä ei voinut olla mitään muuta mahdollisuutta kuin tarttua tuumasta toimeen ja toteuttaa tuo visio.

Maaliskuussa pysyin vielä erilaisten juomapakkauksien maailmassa, kun sidoin ihan muutamalla pistolla vihkon teepakkauksesta. Tämä oli yksinkertaisuudessaan kiva ja nopea tuunaus tehdä, kun materiaalivarastoista löytyi helposti sopivat kannet ja sivut vihkojen toteutukseen.

Huhtikuussa tartuin virkkuukoukkuun ja erilaisista neule- ja virkkaustöistä yli jääneisiin jämälankoihin. Virkkasin penaalin jämälangoista, josta tuli kevään värikäs ilopilleri.

Toukokuussa toteutin itselleni hyvinkin tarpeellisen säilytystaskun tapetista. A4-kokoa suurempaan säilytystaskuun saan laitettua järjestykseen ja talteen erilaisia papereita niitä yhtään taittamatta.

Kesäkuussa tein toisesta päiväkotien ja koulujen kestoaskartelumateriaalisuosikista eli maitopurkista säilytyslaatikon esimerkiksi kynille. Tässä tuunauksessa hyödynsin myös sanomalehteä repimällä siitä paloja ja päällystämällä maitopurkki lehden palasilla vesiliimaseoksella.

Heinäkuussa halusin käyttää metallia kierrätysaskartelussani, joten tein kalenterikorun metallitölkin kannesta. Metalli oli hankala materiaali työstettäväksi, kun en omista metallin muokkaamiseen sopivia laitteita ja välineitä. Onneksi maalit pelastivat haasteellisessakin tilanteessa.

Elokuun tuunauksessa uppouduin lempimateriaalini pariin ja sommittelin lukujärjestyskehyksen lehtileikkeistä. Pidin tämän tekemisestä todella paljon, koska koen, että paperi ja pahvi ovat niitä minun materiaalejani.

Syyskuussa minua kiinnosti kovasti tuunata jotain muovista, joten päädyin tekemään shakerin muovikansista. Oli hauskaa, mutta haasteellistakin ratkaista miten muovikannen sai kunnolla kiinnitettyä pahvikehykseen.

Lokakuussa halusin hyödyntää vanhaa vaatetta tuunauksessani, joten päädyin ompelemaan rullattavan penaalin siitä. Tämä penaali vaati hieman enemmän suunnittelua ja esivalmisteluja, mutta hyvin etukäteen mittailtuna ja mietittynä se valmistuikin hetkessä.

Marraskuussa tuunausideat alkoivat olla lopussa, joten päädyin tekemään hyvin helpon ja yksinkertaisen säilytysrasian tulitikkuaskista. Välillä ei vain tarvitse tehdä monimutkaista toteutusta, jotta se täyttää tarkoituksensa. Tulitikkuaskista tuli näppärä ja kivan näköinen säilytysrasia muutamalla teippikierroksella.

Tuunaa tyhjästä postaussarja on opettanut minulle paljon, ennen kaikkea katsomaan erilaisia materiaaleja uusin silmin ja täysin toisenlaisesta näkökulmasta. Olen oppinut kokeilemaan tuunauksia monipuolisesti, ennakkoluulottomasti ja materiaalilähtöisestikin. Välillä prosessi on mennyt täysin toisin päin eli ensin onkin ollut idea ja vasta sen jälkeen materiaali, joka on soveltunut kokeiltavaksi. Kokonaisuudessaan tyhjän tuunaus seikkailu on ollut ikimuistoinen ja unohtumaton matka.

Mikä kuluneen vuoden tyhjän tuunauksista on ollut sinun ehdoton suosikkisi? Olisi kiva kuulla mielipiteesi ryhmän puolella.

Terkuin Aliisa

Ajaston Planner-muistikirja bullet journalina 3

Heipparallaa kaikille! Nyt on tullut aika kirjoitella hieman yhteenvetoa siitä, millaisena olen kokenut Ajaston Planner-muistikirjan bujokäytössä. Yhdellä sanalla vastaisin että IHANALTA. Minä olen rakastunut! En ole kertaakaan haikaillut muiden muistikirjojen perään, vaan itseasiassa olen tilannut jo tälle nykyiselle bujolle seuraajaksi samanmoisen muistikirjan, tällä kertaa kuparisen värisenä. Tai siis – olen tilannut KAKSI kertaa kuparisen värisen Planner-muistikirjan; ensimmäiselle kun kävi hieman köpelösti nuoren bullterrierimme hampaissa… Noh, onneksi en ollut ehtinyt vielä aloittaa, niin ei mennyt työtä tai tunnearvoa hukkaan! Ja opinpahan ainakin olemaan nykyistäkin varovaisempi bujoni säilyttämisen suhteen – jatkossakin haluan nimittäin että bujollani on myös takakansi 😀

Sisällysluetteloa en ole tässä usean kuukaudenkaan aikana oppinut kunnolla täyttämään, ja se onkin päivitetty vain sivulle seitsemänkymmentä-jotain asti, vaikka oikeasti käytössä mennään jo reilusti yli sadannen sivun.. Se mitä siihen kuitenkin on kirjattu, antaa hyvän läpileikkauksen siitä, mitä kaikkea bujooni käytön myötä päätyi. Pääosassa toki viikkoaukeamat sekä päiväkohtaiset tehtävälistat, mutta myös listaa treffi-ideoista, terrarioprojektien seurantataulukoita, sivellinkynäharjoittelua, #kmdoodlechallenge-aukeamia..

Kaikkein rakkaimpia ovat kuitenkin muutamat sellaiset sivut, jotka on joku muu täyttänyt! Esimerkiksi Milja teki minulle tämän aukeaman Kalenterimanian pikkujouluissa, ja sitä alemmassa kuvassa näkyy ehkä kaikkien aikojen hellyttävin bujo-sivu IKINÄ – nimittäin Mirpun tyttären elämänsä ensimmäiset pääjalkaiset ♥___♥

Kun kyselin ryhmässä, että mitä te kenties haluaisitte vielä tästä muistikirjasta tietää, mitä ei 1 tai 2 osassa tätä postaussarjaa olisi vielä selvinnyt, nousi yhtenä asiana esiin kysymys ajankäytöstä. Moni varmasti ajattelee, että bullet journalin pitäminen on todella aikaavievää. Ja voihan se olla sitäkin, mutta ei pakon sanelemana! Alla esimerkki kahdesta eri viikkoaukeamasta. Ensimmäisessä on vain kirjattu eri kohtiin päivämäärät sekä viikonpäivät, ja sitten tehty viikon mittaan nopeita muistiinpanoja oikeiden päivien kohdille.

Toisessa kuvassa on viikkoaukeamaan jo hiukan panostettu – kahta eri washia sivujen ylä- ja alareunoihin, sekä jakamaan viikonpäiviä, ja päiväysten kirjoittaminen sivellintussilla. Tämäkään tosin ei mikään taideteos ole (eikä tarvitsekaan olla, huom!), mutta enemmän aikaa tähän kului kuin ensimmäisen kuvan aukeamaan. Itse en pidä yllä juurikaan trackereita, kuten postaussarjan 2. osasta käykin ilmi, ja luulen että se on yksi asia joka vaikuttaa siihen ettei minulla mene bujon parissa kauheasti aikaa. Mirppu kysyi kauanko käytän tähän aikaa esimerkiksi viikkotasolla, mutta tähän on kovin vaikea vastata yksiselitteisesti. Jos on pakko sanoa jotain, väittäisin aikaa kuluvan karkeasti 20min-2h viikkoa kohden. 20 minuuttia niinä viikkoina, kun vain sutaisen musitiinpanot ylös ja ruksin tehtyjä tehtäviä, ja enemmän jos innostaa keskittyä aukeaman tekoon ja menneiden to do -listojen ruksimiseen ja päivittämiseen.

Muutama muukin kysymys ryhmässä uteluuni tuli, tässäpä nämä kysymykset ja vastaukset niihin!

”Mua lähinnä bujossa arveluttaa että jaksaisinko täytellä tyhjiä sivuja joka viikko 🤔 ja miltä käytännössä näyttää koristeltu (kuviopaperia, leikekuvat, washia) bujo kun mielikuvissa on vain kynällä koristeltu versio.” Tähän mä en ole ehkä se paras ihminen vastaamaan, sillä koristesälä- ja tarrarakkaudestani huolimatta olen bujon kohdalla huomannut olevani hyvin tyytyväinen pelkän mustan Mujin sekä muutaman sivellinkynän kanssa! Tombown Dualbrush kynistä olen haalinut pari väriä, ja niitä tykkään kovin tässä käyttää. ♥ Mutta tämähän on vain yksi tapa koristella – ryhmän kuva-albumeissa on upeita kuvia myös runsaasti tarroin ja washein ja muin ihanin asioin koristelluista bujoista. Uskoisin, että sulkukuminauhan ansioista tämä muistikirja kestäisi melko hyvin liimailtuja koristeluitakin!

”Mua kiinnostas tietää että miten kestää vesivärejä.” Tähän joudun heittämään valitettavasti myös mututuntumavastauksen, sillä en itse vesivärejä oikeastaan kalenterissa käytä, enkä tätä postausta varten kerinnyt erikseen tätä kokeilemaan. Paperi on kumminkin pinnoitettua, ja sen pohjalta mikä kokemus on kynien kanssa tullut, uskoisin että AINAKIN vähän veden kanssa vesivärien käyttöä tämä kyllä kestäisi. Luvata en silti uskalla, täytyy vielä joskus tämä testata!

”Mistä haet inspistä? Keksitkö jutut itse, vai kopioitko ideoita esim pinterestistä?” Siis kaikkein hienoimpia ideoita on minun mielestäni ollut Kalenterimanialaisilla!! Siis ryhmän kuvakansio on täynnä aivan upeita toteutuksia! Instagramissa ja Pinterestissä selaan kyllä myös säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ihan suoraan en ole sieltä vielä mitään ideaa kopioinut. En silti uskalla väittää että bujossani mikään olisi välttämättä mitään ”omaa nerokasta ideointiani”, vaan jollain tapaa johdannaisia näkemistäni inspiraatio-kuvista. Inspiroitumisen tulosta siis. ♥

Kaiken kaikkiaan antaisin omaan bujoilukäyttööni sopivuudesta tälle muistikirjasta arvosanaksi 9 ja yhdeksän kymmenesosaa, täydellisen tästä tekisi se, jos värivaihtoehdoksi tulisi metallinhohtoinen pinkki. 😉

 

♥, Inka