Avainsana: yhteisöllisyys

Viisi neuvoa itselleni ensi vuoteen

Tätä vuotta on enää jäljellä pari hassua kuukautta, joten on aika vähitellen kääntää katseet kohti ensi vuotta. Aloin pohtia, millaisia asioita toivoisin harrastuksen osalta ensi vuonna ja mitä taas haluaisin jättää taakseni. Niinpä päätin antaa itselleni viisi neuvoa vuoteen 2024, jotta kalenteriharrastus olisi jatkossakin minulle ennen kaikkea voimavara kiireisen arjen keskellä ja turhat paineet voisi jättää romukoppaan.

1. Älä vertaile
Jokainen meistä tekee tätä itseään varten, ei muita. Lisäksi kaikilla meillä on oma tapamme ilmaista luovuutta eikä mikään tapa ole ainut oikea. Inspiraation hakeminen muista on yksi siisteimmistä jutuista mitä tiedän, mutta kovin helposti se inspiraatio muuttuu negatiiviksi ajatuksiksi ja löydän itseni pohtimasta, miksi joku muu aina osaa jonkun asian paremmin tai miksi en ole yhtä lahjakas. Siispä ensi vuonna aion yrittää jättää turhan vertailun pois ja keskittyä vain siihen inspiraatiopuoleen.

2. Ota itsellesi aikaa harrastuksen parissa
Ajanpuute on varmasti yksi isoimmista haasteista, joita koen tällä hetkellä tämän ja oikeastaan monen muunkin harrastuksen kohdalla. Niinpä aion ensi vuonna oikeasti pitää huolen siitä, että järjestän itselleni aikaa tehdä luovia juttuja ja aikaa oikeasti pysähtyä niiden äärelle. Kiireen tuntu on omiaan tappamaan luovuuden, joten siitä on päästävä.

3. Arvosta omia tekemisiäsi
Perfektionistina sitä näkee yleensä vain sen, mikä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan tai mikä jäi tekemättä. Sen sijaan, että jatkossa keskittyisin niin voimakkaasti murehtimaan epäonnistumista tai tekemättä jääneitä asioita, aion yrittää nähdä paremmin sen, mitä olen saanut aikaan ja ennen kaikkea olla ylpeä siitä, oli kyse sitten valmistarroilla nopeasti kyhätystä viikkoaukeamasta tai vesivärimaalauksesta, jonka lopputulos ei ihan ollut sitä mitä kuvittelin. Tärkeintä kuitenkin on, että nauttii itse prosessista ja saa siitä voimaa ja energiaa.

4. On ihan ok välillä vain antaa olla
Toinen perfektionistin ongelma ovat itselle asetetut odotukset, jotka eivät aina kohtaa muun elämän kanssa. Minulla on taipumusta suorittaa aivan kaikkea ja se pätee siis myös kalenterin koristeluun ja täyttämiseen. Koen äärimmäisen huonoa omatuntoa viikkoaukeamista, joita ei ole tehty. Hyvin pian asiat, joiden pitäisi tuottaa iloa ja olla kivoja, ovatkin vain lisää kohtia loputtomaan velvollisuuksien listaan. Elämä ei kuitenkaan aina kulje samoja ratoja. Joskus sitä on niin kiireinen tai väsynyt, ettei kalenterin tekeminen ole ensimmäisenä mielessä. Ja niinä hetkinä aion jatkossa yrittää olla itseäni kohtaan armollisempi. Kesken jäänyt kalenteri ei määritä minua kokonaisvaltaisesti epäonnistuneeksi ihmiseksi, se on vain elämää.

5. Muista pitää hauskaa
Tämä kohta ehkä summaa hyvin kaikki ylläolevat eli puhutaan paluusta perusasioiden äärelle. Miksi olen alunperin hurahtanut tähän harrastukseen? Siksi, että se on ollut minun mielestäni kivaa ja nautin siitä. Se on antanut minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni. Hauskuuteen liittyy myös olennaisesti se, että meillä on kasassa aivan mahtava harrastusyhteisö. Yhteisö, joka ymmärtää ja tukee ja joka osaa myös pitää hauskaa ja hassutella. Ensi vuonna aionkin siis nauraa ja hassutella enemmän, löytää iloa niistä kuuluisista pienistä asioista ja myös jakaa niitä teidän muiden kanssa.

Näillä eväillä kohti ensi vuotta,
Carita

Kiertävät art journal vihkot

Hei ja toivottavasti jo keväisempää huhtikuun ensimmäistä maanantaita, kuin mitä maaliskuun loppupuolisko hyvin yllättävällä lumen tulollaan antoi ymmärtää. Kesää kohti mennään yhä kiihtyvällä vauhdilla, mutta tässä ylläpidon maanantaipostauksessa päätin palata hieman ajassa taaksepäin nimittäin viime kesään ja loppuvuoteen. Inspiroiduin erityispaljon kesäkuussa 2022 Kalenterimanian youtubekanavalta löytämästäni kahdesta videosta, jossa näytettiin kaksi ryhmän jäsenistöllä kiertänyttä art journal vihkoa. Löydätkin nämä mainitsemani videot suoraan täältä ja täältä. Ajatuksiini pompahtikin heti, että tuollaisen haluaisin myös itse ehdottomasti toteuttaa ja 27. kesäkuuta 2022 esitinkin ryhmässä seuraavan kysymyksen: ”Kiinnostaisiko sua osallistua kiertävään art journal vihkoon? Kurkkaa videot kommenteista.”

Jäin odottamaan hyvin jännittyneenä vastauksia ja niitä tulikin yllättäen kahden art journal vihkon verran. En halunnut yhden vihkon paisuvan liian laajaksi ja osallistujamäärältään hallitsemattomaksi, joten rajasin vihkoon osallistujat yhdeksään henkilöön itseni mukaan lukien. Päätin myös tehdä pienempiä vihkoja, koska toivoin, ettei art journal aukeaman toteuttaminen tuntuisi liian isolta tehtävältä vaan olisi taiteiltavissa ihan yhdeltäkin istumalta. Näiden kiertävien art journal vihkojen valmistumista pääset katsomaan Facebook-ryhmässä täältä.

Kiertävät art journal vihkot lähtivätkin liikkeelle 29. kesäkuuta 2022 ja kiersivät noin puolen vuoden aikana ympäri Suomea ja vähän ulkomaitakin. Nimittäin toinen vihkoista lähti ensimmäiselle seikkailulleen Iso-Britanniaan ja palasi sieltä myös turvallisesti takaisin kotoSuomeen jatkamaan kierrostaan. Vihkot risteilivät viime vuonna etelästä pohjoiseen ja lännestä itään. Oli kiva seurata niiden matkaa vihkoille perustetuissa Messenger-keskusteluissa, joihin tulikin lyhyitä kuulumisia ja kuittauksia, kun vihko jatkoi matkaansa seuraavalle henkilölle.

Tammikuussa 2023 sain molemmat vihkot takaisin ja tein niistä nopeahkon selailun ryhmässä, jonka löydät täältä. Selailuvideolta näkeekin, että lähettäjän oli mahdollista antaa seuraavalle vihkon vastaanottajalle pieni haaste, jonka toinen sai toteuttaa täysin haluamallaan vapaalla tavalla omaan art journal aukeamaansa. Iso kiitos vielä kaikille kiertäviin art journal vihkoihin osallistuneille! Jokainen aukeama oli taideteoksensa ja niitä on ollut todellinen ilo ihastella jälkikäteen. Nähtäväksi ja vielä hämärän peittoon jää millaisista tuunauksista ja taiteiluista sitä inspiroidutaan tulevan kevään ja kesän aikana. Aurinkoista huhtikuuta jokaiselle!

Terveisin Aliisa