Searching for "inspiraationa vuodenajat"

Inspiraationa vuodenajat – Nanna

Tämän kertaisessa torstaihaaste-postaussarjassa me ylläpidossa olemme inspiroituneet vuodenajoista. Haasteen toteutustapoja olette jo nähneetkin yhtä monta kuin on meitä tekijöitäkin. Alkuun ajattelin kaikkia neljää vuodenaikaa yhtenä kokonaisuutena. Nopeasti yksi vuodenaika nousi kuitenkin ylitse muiden. Olen kesän lapsi, putkahtanut maailmaan juuri ennen juhannusta. Kesä on, ehkä juuri tästä syystä aina ollut minun lempivuodenaikani. Silloin luonto on ehdottomasti kauneimmillaan kaikkine väreineen ja minä tunnen itse olevani kesäisin parhaassa vireessä.

Kerroin aiemmin ryhmän puolella, että minulla on aina ollut inspiraatiokollaaseja huoneeni seinällä korteista ja voimaannuttavista teksteistä. Olen jo pitkään halunnut jotain vastaavaa myös kalenteriin. Päätin siis peittää ensi vuoden bullet journalini tylsän ensimmäisen aukeaman sellaisella. Vuoden pimeimpään aikaan ja viimepäivien -20 asteen pakkasiin inspiroituminen kesästä tuntui tähän hetkeen juuri oikealta.

Alkuun etsin kesään sopivia tarroja ja kuvia lehdistä. Lehtileikkeitä etsiessäni totesin taas, miksi mitään ei saisi heittää pois. Nytkin sain vain lämmöllä muistella, kuinka niin monelle pois heittämälleni asialle olisi ollut käyttöä. Sommitellessani kuvia aukeamalle huomasin taustan kaipaavan väriä, sillä valkoinen tuntui liian paljaalta. Oli kaivettava syvemmälle laatikoihin.

Taustaan materiaalit löytyivät vanhasta muumipaperikassista, vihreästä kirjekuoresta ja vanhoista kirjan sivuista. Kun olin saanut taustaa tehdyksi, alkoivat muutkin palaset kollaasissa rakentua kuin itsestään. Lopputuloksesta tuli runsas, kesäinen ja aukeama on täynnä elementtejä, joista tekijän varmasti tunnistaa.

xoxo Nanna

Inspiraationa vuodenajat – Piia

No onkos tullut kesä nyt talven keskelle, ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille. Tuttuakin tutumpi joululaulu sopii erittäin hyvin tämänpäiväiseen blogipostaukseen, sillä aiheena on inspiroitua vuodenajoista. Minun ehdoton lempivuodenaikani on kesä, joten kovasti kesäisissä fiiliksissä mennään näin keskellä talvea.

Valitsin kaikkein kesäisimmät tarrat, joita äkkiseltään löysin kätköistäni. Kyseiset tarra-arkit valikoituivat erityisesti niissä olevien ihanien ananasten ja flamingojen vuoksi. Tarrat olen ostanut viime keväänä paikallisesta ruokakaupasta.

Lähdin koristelemaan aukeamaa ensiksi lisäämällä flamingot, ananakset ja sekä sulkatarrat aukeamalle. Kun olin ottanut kuvan aukeamasta, tuntui siltä, että jotain oleellista puuttui. Suunnittelin aluksi, että olisin lisännyt koristeluksi washiteippiä, ja ehdinkin muutaman pätkän liimata sitä, kunnes luovuin suunnitelmasta. Sen sijaan lisäsinkin hauskat puhekuplat flamingoille. Mielestäni se elävöitti kovasti aukeaman näkymää.

Eipä olekaan koskaan aikaisemmin tullut koristeltua joulukuista aukeamaa kesäisellä teemalla, mutta ei ollut ollenkaan hullumpi idea heittäytyä virran vietäväksi ja koristella aukeamaa oman lempivuodenajan mukaisesti. Täältä löydät kaikki ylläpidon postaukset tähän aiheeseen liittyen.

-Piia