Avainsana: Haastepostaussarja

Onnistumiset – Laura S.

Tämän postauksen Dingbats Pro -muistikirja on saatu Vihkokaupasta.

Heipä hei ja tervetuloa tämänkertaisen ylläpidon haastepostauksen pariin. Tänään alkaa uusi haastesarja, jossa pohdimme harrastukseen liittyviä onnistumisia. Itselläni oli heti muutama idea muhimassa päässä ja päädyinkin hieman yhdistämään nämä asiat. Nimittäin omalla kohdallani se on ollut ehdottomasti Vihkokaupan yhteistyönä alkaneen Art Journal -projektin myötä tullut tekeminen ja uuteen heittäytyminen sekä konkreettisesti Art Journalin maailmaan syventyminen.

Alkusyksystä elin edelleen isoa luovuuskatkostani ja en ollut päässyt oikein millään takaisin bullet journalini pariin sen oltua lähes koskemattomana koko kesän ajan ja sen jälkeenkin. Yleensä nämä pienet tauot olivat osuneet minulla juuri kesän loppuun tai ihan vuoden loppuun, mutta nyt tauko oli ollut pidempi kuin ikuisuuteen. Pyysinkin tästä syystä Miralta jotain, millä saisin taas hypättyä sorvin ääreen ja hieman jopa itseni pois mukavuusalueeltani.

Ja vastauksena tuli ihanan muistikirjan ottaminen kokeiluun (valitsin vielä blankot sivut, sillä ne olivat usein olleet muistikirjassa itselleni iso ei) ja sen ottaminen käyttöön Art Journalina. Myönnän edelleen kärsiväni pienestä tyhjän paperin kammosta ja kynnys omien ideoideni siirtämisestä muistikirjan sivuille on ollut suuri. En tiedä miksi pelkään artteilussa epäonnistumista paljon enemmän kuin viime vuosina bujon kanssa on ollut. Mutta vaikka se pieni pelko siellä takalistossa onkin ollut, olen päässyt tämän projektin myötä ihan uusille ulottuvuuksille askartelun saralla.

Olen yrittänytkin heittäytyä tätä varten normaalien bujoilutapojeni ulkopuolelle ja lähtenyt testaamaan itselleni uusia materiaaleja ja välineitä. Hommasin itselleni akryylivärit jo ikuisuus sitten, mutta vasta nyttemmin ottanut ne käyttöön. Olin halunnut testata pitkän aikaa embossausta eli kohojauhetta, nyt oli hyvä lähteä tällaista testaamaan. Omistin muutamia sabluunoja, mutta jostain syystä niiden käyttö oli jäänyt kokonaan, joten otin ne käyttöön. Näin muutaman asian mainitakseni.

Tulin myös nopeasti siihen tulokseen, että helpointa minulle oli vain hypätä suoraan syvään päätyyn ja lähteä tekemään. Suunnitelmia toki oli ja on edelleen, mutta niiden pohjalta suoraan toteuttaminen on usein toiminut enemmänkin suuntaviivana ja inspiraation lähteenä kuin itse suoraan työksi muodostuvana ideana. Eikä siinä lopulta ole mitään väärää.

Mutta olen erittäin tyytyväinen, että sain mahdollisuuden tähän ja löysin sitä kautta ihan uuden puolen ja inspiraation lähteen. Sivujen tekeminen on tuntunut välillä myös erittäin terapeuttiselta, kun olen vain sen kummemmin ajattelematta maalaillut menemään. Vielä on edessä paljon matkaa ja tilaa kehittyä, mutta katson sen vain terveeksi haasteeksi tulevaisuudelle. Saan edelleen kokeilla uusia asioita ja etsiä omaa tyyliäni Art Journalin parissa, sillä testini ovat olleet ihastuttavaa sillisalaattia. Tai ehkä tämä vähän kaikkea on juurikin se minun tyylini tehdä. En tiedä, mutta odotan innolla mihin suuntaan olen menossa.

Mikä asia tässä harrastuksessa on viime aikoina tuntunut onnistumiselta? Kerro meille ja jutellaan tästä lisää ryhmän puolella. Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

– Laura

Inspiraationa vuodenajat – Nanna

Tämän kertaisessa torstaihaaste-postaussarjassa me ylläpidossa olemme inspiroituneet vuodenajoista. Haasteen toteutustapoja olette jo nähneetkin yhtä monta kuin on meitä tekijöitäkin. Alkuun ajattelin kaikkia neljää vuodenaikaa yhtenä kokonaisuutena. Nopeasti yksi vuodenaika nousi kuitenkin ylitse muiden. Olen kesän lapsi, putkahtanut maailmaan juuri ennen juhannusta. Kesä on, ehkä juuri tästä syystä aina ollut minun lempivuodenaikani. Silloin luonto on ehdottomasti kauneimmillaan kaikkine väreineen ja minä tunnen itse olevani kesäisin parhaassa vireessä.

Kerroin aiemmin ryhmän puolella, että minulla on aina ollut inspiraatiokollaaseja huoneeni seinällä korteista ja voimaannuttavista teksteistä. Olen jo pitkään halunnut jotain vastaavaa myös kalenteriin. Päätin siis peittää ensi vuoden bullet journalini tylsän ensimmäisen aukeaman sellaisella. Vuoden pimeimpään aikaan ja viimepäivien -20 asteen pakkasiin inspiroituminen kesästä tuntui tähän hetkeen juuri oikealta.

Alkuun etsin kesään sopivia tarroja ja kuvia lehdistä. Lehtileikkeitä etsiessäni totesin taas, miksi mitään ei saisi heittää pois. Nytkin sain vain lämmöllä muistella, kuinka niin monelle pois heittämälleni asialle olisi ollut käyttöä. Sommitellessani kuvia aukeamalle huomasin taustan kaipaavan väriä, sillä valkoinen tuntui liian paljaalta. Oli kaivettava syvemmälle laatikoihin.

Taustaan materiaalit löytyivät vanhasta muumipaperikassista, vihreästä kirjekuoresta ja vanhoista kirjan sivuista. Kun olin saanut taustaa tehdyksi, alkoivat muutkin palaset kollaasissa rakentua kuin itsestään. Lopputuloksesta tuli runsas, kesäinen ja aukeama on täynnä elementtejä, joista tekijän varmasti tunnistaa.

xoxo Nanna