Avainsana: Inspiraationa vuodenajat

Inspiraationa vuodenajat – Katja

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Yritin mietiskellä tätä ylläpidon teemahaastetta pariltakin eri kannalta. Olin pitkään sitä mieltä, että en pidä mistään muista vuodenajoista kuin syksystä. Nyt kun noita käveltyjä kilometrejä niin sanoakseni on kertynyt lisää, niin olen huomannut rakastavani kaikkia niitä yhtälailla. Tarvittiin vain pari Helsingin lumetonta talvea, että tajusin rakastavani jopa talvea kaikkine kylmine pakkaspäivineen. Luonto monimuotoisuudessaan on ollut todella suuri voimavara ja inspiroinut näin myös moniin aukeamiin. Niin luonnoskirjan kuin kalenterinkin.

Siksi päätin lähestyä haastetta toisella tavalla ja mietin mistä asioista pidän jokaisessa vuodenajassa. Vastaus oli yllättävän helppo. Kaupungissa asuessa olen oppinut nauttimaan niistä pienistä hiljaisuuden hetkistä, joita on yleensä vain silloin kun suurin osa ihmisistä nukkuu tai koomaa aamukahvin äärellä. Se pieni hetki, kun aurinko kipuaa hieman horisontin yläpuolelle. Tiedätkö, kun auringon säteet maalaa maiseman epätodellisen kauniiksi. Värit ovat hetken aikaa kirkkaammat kuin koskaan. Riippuen ajasta ja paikasta, se hetki on uskomattomimpia asioita kauneudessaan. Johtuneeko tämän hetken pohtiminen siitä, että olen tätä kirjoittaessani pohjoisessa ja auringon säteitä ei juurikaan nyt näy. Siitä en tiedä, mutta sen tiedän, että kun aurinko tammikuussa nousee ja heijastuu puhtaan valkoisista hangista kirkkaana. Se hetki on se minkä haluan yrittää tallettaa sivuille.

Koska yleisestikin minulle luontainen tapa lähestyä asioita on ottaa kynä käteen ja luonnostella jotain paperille. Niinpä tämä kuva saa nyt kunnian olla ensimmäinen sivu minun 2022 bullet / art journalissani. Mikä sitä paitsi sopisi paremmin bujon aloitussivuksi kuin puiden välistä kurkistelevat auringon säteet.

Kuva oli helppo toteuttaa parilla värillä, koska halusin päähuomion pysyvän auringonsäteissä. Kulmaan halusin lisätä pienen yksityiskohdan ikään kuin merkitsemään uudenvuoden alkua.

Aiemmat vuodenaika haasteiden toteutukset löydät täältä.

Ihanaa ja inspiroivaa tammikuuta kaikille.

Katja

Inspiraationa vuodenajat – Linksu

Project365-kalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajaston kanssa.

Kivaa vuoden 2021 viimeistä torstaita ja hyvää syntymäpäivää minulle, täytän 36 vuotta tänään. Saan lopettaa tämän vuoden ylläpidon torstaihaasteen, mutta ens viikolla vuosi 2022 jatkaa samalla haasteella, eli inspiroitumista vuodenajoista.

Kevät, kesä, syksy, talvi. Päätin jo syksyllä haasteen alkaessa, että valitsen itselleni inspiraatioksi kevään. Sen tuoma toivo, lämpimät auringonsäteet ja uuden luominen on kotipuutarhurin mielessä heti, kun joulu korjataan (mutta pidetään joulu vielä hetki). Ajatus siitä, että kohta pääsee pihapatiolle puutarhaan tuunailemaan, pitää ensin esi-kasvattaa puutarhan kukat ja antimet. Siinä auttaa puutarhavihkoni. Siihen teen kuvallisia suunnitelmia ja listoja puutarhaunelmista.

Ajattelin kuitenkin tässä haasteessa jalostaa tätä puutarhainnostustani uuteen ihanaan kalenteriini, jonka sain Ajastolta yhteistyönä, Project365. Teen haasteen inspiroimana kasvikortteja kalenteriin, jotta tiedän koska minun pitää aloittaa esikasvatus ja mitkä laitetaan suoraan maahan. Kortin toiselle puolelle tulee kaikki tarvittava informaatio kyseisestä kasvista ja kortin alle kalenteriin.

Mittasin kalenterin viikkoboxien koon, eli 3,20 cm x 4,50 cm ja piirsin viivat korttipohjaan. Kuvitin niiden kukkien, kasvisten ja yrttien mukaan, joita minulla on tarkoitus kasvattaa. Leikkasin kortit ja ripottelen kortit kalenteriin oikeille paikoilleen. Näin ne tulevat minua vastaan, kun aika viljelyksille on koittanut. Käytin kiinnitykseen washiteippiä.

Minun piti laittaa kortit kalenterin viikkoaukeaman boxeihin, mutta päädyin laittamaan ne lopulta kuitenkin viikkosivun muistiinpanotilaan. Näin ne eivät vie päiviltä tilaa ja ole niin sanotusti merkattu tietylle päivälle.

Onko sinulla taipumusta hurahtaa taimikasvatukseen? Ja ehkä loppukeväästä toivot jo, että saat kaiken ulos kun sisällä loppuu tila kesken, heh. Ihanaa uutta vuotta kaikille. Tehkää tinataikoja ja suunnitelkaa puutarhaunelmia.

Muiden mafiosoiden torstaihaasteet löydät täältä.