Avainsana: kalenteri

Tekemisen vuosi – Laura S.

Postauksessa näkyvä Dingbats Pro -muistikirja on saatu Vihkokaupalta.

Viime viikolla käynnistyi taas uusi haastesarja ja tällä kertaa syvennytään konkreettiseen tekemiseen. Keskustelimme ylläpidon kanssa vuodenvaihteessa siitä, että tästä vuodesta tehdään tekemisen vuosi: näytetään enemmän sitä itse tekemistä ja askartelua, kukin omalla tavallaan.

Minulle tämä vuosi on ollut oikeasti ihan super hyvä, kun katson taaksepäin. Toki tammi-helmikuun vaihde oli varsinaista vauvakoomaa, kun tyttäreni syntyi ja arki etsi uusia uriaan, jokaista vapaata hetkeä ei käyttänytkään tuunauspöydän ääressä. Tästä huolimatta, olen saanut yllättävän hyvin hypättyä takaisin sorvin ääreen, ja ihan uudella innolla! Jotenkin odotin vauvavuoden ”hankaloittavan” vielä enemmän omaa harrastamista, mutta olen onneksi saanut napsittua aikaa hieman sieltä ja hieman täältä, unohtamatta puolison tukea tämän asian suhteen.

Tänä vuonna kalenterinani on ollut käytössä Jibun Techo B6 Slim ja muutamaa viikkoa lukuun ottamatta se on alusta asti ollut etukäteen koristeltuna! Vauvakooman aikaiset viikot tuli jälkikäteen pienesti täytettyä muutamalla merkinnällä ja tarralla, mutta siitäkään ottanut stressiä. Ennen olin vannoutunut bujoilija ja hyppy valmiiseen kalenteriin on ollut mielenkiintoinen, sitä on joutunut ihan uudella tavalla harjoitella tarrojen lätkimistä. Nyt viikkosivujen koristelusta on tullut oikeasti rentouttavaa puuhaa ja olen saanut tyhjennettyä jättimäisiä tarravarastojani pikkuhiljaa. Tämä oli itselleni yksi tämän vuoden tavoitteista, että käyttäisin oikeasti niitä olemassa olevia asioita sen sijaan, että ostaisin koko ajan uutta.

Art journalia olen myös saanut suhteellisen tasaiseen tahtiin täyteltyä, en kuitenkaan ihan niin paljon kuin aina haluaisin: maalien ja muiden mössöjen kaivaminen kaapista ja niiden käyttö vaativat aikaa ihan eri tavalla, eikä yhtäkkiseen tekemisen fiilikseen välttämättä ole aikaa taikka lapselle siksi aikaa kaitsijaa. Nämä askarteluhetket olen oikeasti joutunut aikatauluttamaan miehen työvuorojen mukaan, ellen ole halunnut uhrata yöunistani pidempää pätkää. Onneksi tässä on ihanana porkkanana toiminut pidempiaikainen yhteistyöprojekti Vihkokaupan kanssa.

Alkukesällä toteutin vihdoin haaveeni luku journalista, lukuletusta, ja sen täyttäminen on ollut myös todella mukavaa puuhaa. Välillä olen saanut heti kirjan luettuani täyttää muistikirjaan sivun kirjasta, välillä ei ole ollut sellaista hetkeä ja on pitänyt täyttää useampi teos kerralla. Tämä on toiminut minulla myös hyvänä vastapainona valmiille kalenterille, koska olen päässyt bujomaisesti toteuttamaan itseäni tätä kautta.

Viimeisenä mainitsemisen arvoisena asiana on ehdottomasti ”the100DayProject”, jonka aloitin heinäkuussa. Tämä projekti on herätellyt luovuuttani ihan uusilla tavoilla eloon ja olen saanut taas yhden suunnan mihin käyttää materiaalejani. Tällä hetkellä mennään kortissa numero 70, joten loppusuoralla ollaan! Ja mikä ihaninta, todella moni ryhmäläinen on tämän myötä hypännyt tämän haasteen pariin!

Tuo pieni hetki joka ilta on ollut minulle todella tärkeä, se on ollut sitä kuuluisaa omaa aikaa. Välillä askartelukärpänen on puraissut ja olen jatkanut työpöytäni ääressä hieman pidempääkin, välillä olen tehnyt pelkästään haastekortin. Mutta minusta tärkeintä on ollut juurikin se tekeminen: usein pakkopulla fiiliskin on nopeasti kadonnut, kun olen lähtenyt selailemaan materiaalejani.

Joten tekemistä ja inspiraatiota on riittänyt, vaikka siltä ei joka päivä tuntuisikin! Oikein ihanaa loppuviikkoa juuri sinulle ja ryhmässä nähdään!

– Laura S.

Syksyn inspiraatiot ja lempparit

MAINOS, postauksessa näkyvä kalenteri saatu Ajastolta.

Helou helou helou! Syksy on hyvää vauhtia käynnissä, ja niin tuntuu olevan allekirjoittaneella pitkästä aikaa myös luovuushommat. 100 päivän haasteen tekeminen on saanut temmattua puuhailemaan päivittäin vähintään jotain pientä, uusin art journal -projekti on edennyt tasaisesti pitkin syksyä ja kalentereiden aukeamatkaan eivät ammota tyhjinä. Ja miten iloiseksi tämän tajuaminen tekeekään – jonkin sorttisen tekemisjumin jälkeen tuntuu entistä paremmalla saada tuotua visioita päänupista ulos.

Kalenterissa lempiaukeama tämän vuoden syksyltä taitaa tällä hetkellä olla tämä alla oleva simppeli aukeama Color A6:n kansien välissä. Ei mitään monimutkaista tai edes runsasta, mutta omaan silmään kauniit tarrat tekevät tästä kivan.

Pienen pienistä Mujin niin sanotuista sanakorteista otin minäkin pohjan 100 päivän haasteelle, Laura S:n ja Laura H:n jalanjäljissä. Tekemistäni korteista en voi sanoa kaikista tosiaankaan pitäväni. Omaan silmään rumienkin korttien kohdalla yritän silti iloita siitä että ne on tehty! On kokeiltu ja yritetty, ja jatkossa tietää mitä ei enää tee uudelleen, oli se sitten epätoimiva väriyhdistelmä tai epäonnistunut tekniikka taustan tekemiseen.

Onneksi kaikki kortit eivät ole olleet floppeja, vaan jokusesta tykkään kovastikin. Lempparein tätä kirjoittaessani jo tehdyistä korteista on varmaankin tämä helmisomisteinen rusettikortti.

Mainitsin alussa myös art journal -projektin, ja sillä tarkoitan tätä viime vuonna Tigerin tilauksen mukana tullutta mainoslehtistä. Käytän siis tuota pikkuista vihkosta pohjana pienelle arttivihkolle, ja projekti onkin edennyt kivasti. Vielä on aikeena lisäillä ainakin tekstejä, ja ehkä jotain muutakin sivuille. Tällä hetkellä iloisimmaksi minut saa aukeama jolta löytyy pirteä PowerPuff Girl!

-Inka