Avainsana: kalenterit reissussa

Tuunattavat mukana matkalla

Postauksessa näkyvät kalenterit saatu yhteistyössä Ajastolta.

Mukavaa marraskuista maanantaita ja terveiset täältä reissun päältä vielä tovin aikaa. Hetken olenkin ollut maniajutuista hieman taka-alalla, mutta nopeammin kuin huomaattekaan, joulukuun alusta olen jo takaisin täysissä tohinoissa. Reissussa ollessa kalenteri ja päiväkirja ovat kuin huomaamatta tulleet todella tarpeeseen ja toimivat matkan jälkeen niitä selaillessa erinomaisina aikakapseleina matkalla koetuista asioista. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että olen kaikista mahdollisista reissun päällä muuttuvista tilanteista huolimatta kirjoittanut menemisiäni, tekemisiäni ja tuntemuksiani muistiin, koska niitä ei voi missään valuutassa mitata, vaan ovat todellakin korvaamattomia kokemuksia.

Näin jälkikäteen pohdittuna matkalle valmistautumiseni tapahtui hyvin kaaoottisissa tunnelmissa. Lähtöaamuna sulloin vielä erittäin epämääräisen kasan tuunausjuttuja kangaskassiin. Hauska tapahtuma sattuikin heti Helsinki-Vantaan lentokentän turvatarkastuksessa, kun käsimatkatavaroiden läpivalaisun jälkeen virkailija halusi katsoa tarkemmin erään peltirasian sisältöä, joka tietysti oli tuossa kangaskassissa kaikkein alimmaisena ja sisälsi ylläripylläri washisampleja.

Edellä mainitun washirasian lisäksi otin mukaani Note Minin 2023, Kamun 2023-2024, art journalin, muistikirjan, listavihkon, Fiskarsin pienet suorakärkiset sakset, UHU-liimapuikon, Tacky Glue liiman, kaksipuolisen teipin, tarroja, papereita ja kaksi penaalia, jotka sisältävät hyvin kirjavan kokoelman erilaisia kyniä ja tusseja. Lähes kaikkea onkin tullut reissun aikana käytettyä, mutta ihan ne perusvälineet ja -materiaalit olen kokenut kaikista tarpeellisimmiksi, kuten hyvän kynän, sakset ja liiman. Matkan varrelta on myös mukaani tarttunut washeja, tarroja ja papereita, kuten erilaisia esitteitä, joita olen hyödyntänyt jo reissun päällä tapahtuneissa tuunailuissa. Kuinka kattavan tuunausmateriaaliarsenaalin sinä otat matkallesi mukaan?

Hyvää viikon alkua just sulle!
Reissuterveisin Aliisa

Kalenterit reissussa – Linksu

Maker Mini -vuosikalenteri ja Piste-lukuvuosikalenteri saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta. Aura notebook Monochrome A5 Slim saatu kaupallisessa yhteistyössä Ainoalta. Me and my big ideas -tarrakirjat ostettu yhteistyössä Klemmarikellarista.

Tänä maanantaina pääsette katsomaan minun kesälomareissujen askartelukassiin, jossa puolet on kalentereita ja toinen puolikas lankoja. En aina edes ehdi koskea koko kassiin, riippuen lomasta, mutta sen on aina kuitenkin oltava mukana. Sisältö voi vaihdella, mutta pääpiirteittäin melko sama setti aina kasassa: kalenteri, penaalillinen kyniä, washiteippejä ja lemppari tarrat (ainakin boxitarrat). Sen verran on muuttunut ajan saatossa, että washirullat jäävät kotiin ja matkaan tulee vähemmän tilaa vievät washisamplet. Lisäksi käytän mahdollisesti reissussa ostamiani tuliaisia itselleni, vähintäänkin postikortin muodossa.

Olimme ennen juhannusta mökkeilemässä ja kassi oli sielläkin mukana. Alkeellisella mökillä oli kuitenkin niin paljon hommaa saada jo ihan vain ruoka pöytään, että jäi tuunailut tyystin ja tyydyin kuvien ottamiseen. Ainakin maisemat olivat kohdallaan kuvaamiseen Bromarvissa.

Nyt toisella lomareissullamme olen jopa saanut Kalenterimanian Facebook-ryhmän auki, kiitos toimivan internetin ja vähän jopa tuunattuakin. Lapset nukkuu ja mies katsoo jalkapalloa, niin on hyvää aikaa tuunata. Pitkät automatkatkin osaan hyödyntää, ellen sitten nukahda, mikä sekään ei olisi harvinaista. Yleisesti autossa on tullut tehtyä kaikenlaisia diy-juttuja ja ihan aukeamiakin syntynyt. En kuitenkaan ihan joka mutkapätkällä lähde kirjoittamaan, mutta esimerkiksi Pohjanmaalle tuttuja reittejä ajellessa pitkää suoraa, sekin onnistuu.

Tällä reissulla kalenterit ovat päätyneet jo Haminaan, Lappeenrantaan, Saimaan kanavaan, Imatran koskelle, Parikkalan Patsaspuistoon, Punkaharjulle ja Savonlinnaan. Matka jatkuu vielä Kuopioon ja ainakin Seinäjoelle. Ihan varmaksi ei voi vielä sanoa minne tie vie, kun aikaa on. Ainakin kalenterit ovat mukana.

Ryhmässä olen muutaman kuvan muistanut ladata Teemahaaste-ketjuun, jossa aiheena onkin mikäs muu, kuin ”kalenterit reissussa”.

Oikein ihanaa ja aurinkoista kesää kaikille. Matka jatkuu…