Avainsana: #maniaperhe

Ensiaskeleita ylläpidossa

Postauksessa kuvattu Color A6 lukuvuosikalenteri saatu Ajastolta, Leuchtturm1917 saatu Inspiration 4 You Oy:lta yhdessä Suomalaisen kirjakaupan kanssa ja Dylysions -tuotteet saatu Käsitellen -puodista.

Heippa ja hyvää alkavaa viikkoa, Linksu täällä. Kyselin ylläpidon kesken mielipidettä, mikä voisi olla kiva maanantaimanian-aihe? Ehdotuksena tuli, jos avaisin teille vähän alkanutta taivaltani Kalenterimanian tuoreena ylläpitäjänä. Matkani kalenterimaniassa on yhtä pitkä, kuin on ryhmän olemassa olokin. Olen ollut mielestäni suhteellisen aktiivinen jäsen ja osallistunut kaikkiin miitteihin mihin vain on ollut itsellä mahdollisuus. Ryhmän lämminhenkisyys teki heti oloni kotoisaksi ja olen saanut tutustua mahtaviin tyyppeihin. Mirppu on muutamasti ”vitsaillut”, että kyllä minä vielä ylläpidon remmiin eksyn, tuttavallisemmin kalenterimafiaan. Olen aina perustellut itselleni, että ruuhkavuodet vuorotyöläisenä ja reissumiehen kihlattuna, olisi hullua haalia itselleen lisää tekemistä. Kuinkas kävikään? Ylläpitoon kaivattiin lisävoimaa ja minä suostuin, eihän sitä aikaa koskaan lisää tule ja mitä sitä ei tekisi rakkaan harrastuksensa parissa.

Ylläpidon tiimiin liityin virallisesti heti vuoden alusta 1.1.2020, samoihin aikoihin, kun piti joululomalta palata töihin. Kuitenkin sairastuin ja samalla sairaslomalla ollaan edelleen läpi kesän. En ole tottunut perumaan sovittuja juttuja ja nyt en ole päässyt esimerkiksi tapaamisiin, miitteihin, en ole voinut ajaa autoa, saati siivota omaa työhuonettani. Onni onnettomuudessa, oli aikaa perehtyä Kalenterimaniaan uusin silmin ja koittaa pysyä perässä älylaitteiden avulla. Sairaslomalla en juuri ole pystynyt fyysisesti toimimaan, vaan tuunaustarviikkeet löysivät tiensä kanssani sohvalle. Positiivisella asenteella pyrin kulkemaan läpi elämän; ” When life gives you lemons, make lemonade”, joka on muuten parasta kesäjuomaa, ainakin Salme-tädin ohjeella.

Sain itseni hetkellisesti parempaan kuntoon ja pääsin ensikertaan edustamaan ylläpitäjänä Suvin kanssa Turun Hansakortteliin Hansamanian aikaan pidettävään minimiittiin, yhteistyössä Suomalaisen kirjakaupan kanssa. Täytyy myöntää, vaikka olen sosiaalinen hölösuu, niin vähän jopa minua jännitti (damn, paljastuin), koska halusin kaiken menevän hyvin ja saada kaikille kivan kokemuksen. Meillä oli todella hauskaa ja siitä kiitokset mahtavalle miittiporukalle sekä yhteistyöstä Hansan Suomalaiselle kirjakaupalle ja Inspiration 4 You Oy;lle.

Olen aina miettinyt blogin kirjoittamista kaikista askartelujutuista mitä teen, mutta lukihäiriö ja sosiaalisen median raadollisuus ovat työntänyt ajatusta aina kauemmas ja kauemmas. Päädyttyäni Kalenterimaniaan tein ensimmäisen jäsenpostaukseni. Mafiassa postauksen tekeminen ei ollutkaan niin ”pelottavaa”, koska kokonaisuutta tehdään yhdessä, niin kuin ryhmässäkin, maniaperheenä. Tosin juuri tämän postauksen matka oli kivinen ja vaikea, koska tietokoneeni päivitys käynnistyi, teksti hävisi ja jouduin kirjoittamaan kaiken alusta, ihanaa! Sisällön tuottaminen onkin ollut monipuolista, keskiviikon Do it yourself eli DIY -postaukset ovat kuitenkin ehkä se omin ja turvallisin aihealue. Samalla on myös uskomattoman kiitollinen fiilis siitä, että saan olla mukana erilaisissa yhteistyöprojekteissa.

Mafiaporukan kirjo on värikäs (ja uskoisin että äänekäs), ihanat mafiasiskoni, tehonaiset. Hommat hoidetaan aina porukassa ja untuvikkokin on otettu hyvin mukaan remmiin, kiitos siitä. En malta odottaa että nähdään taas livenä, koska nyt saan olla ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Kalenterimanian joka vuotista ja isointa tapahtumaa, kesämiittiä (#kmkesämiitti20). Nämä naiset ovat uskomattomia ja tekevät suurella sydämellä asioita ryhmän eteen. Mahtavaa olla menossa mukana, vaikkakin muiden vauhti on 200 ja minä olen vielä mummotunnelissa, heh.

Jokaisella ylläpitäjällä on tietenkin oma tonttinsa ja minulle vetovastuuksi annettiin teemahaasteet. Yritän parhaani mukaan kehittää teille ryhmäläisille tekemistä kalenteriharrastuksen parissa. Tarvitsen teiltä kuitenkin rohkeaa mukaan heittäytymistä. Ryhmän teemahaaste 2020-albumista löytyvät kaikki haasteet ja niitä saa tehdä jälkeenpäin omaan tahtiin, jos joku on mennyt uutisvirrassa ohitse. Kaikkia haasteita voit seurata someissa aihetunnisteella #kmhaaste.

Mikä minua sitten inspiroi Kalenterimaniassa? Ehkä se, että tätä voi tehdä juuri niin, kuin itselleen parhaaksi näkee ja juuri niin pienellä tai suurella budjetilla kuin haluaa. Toisten tekemistä jutuista inspiroituneena omat ideat voi lähteä laukalle ja joskus on ihan ok pitää etäisyyttä, kunnes taas inspiraatio palaa. Toisten tukeminen, uusien kavereiden löytyminen, ei ole tyhmiä kysymyksiä ja ei, en todellakaan tiedä kalentereista saati askartelusta kaikkea, mutta se ei haittaa. Opetellaan yhdessä.

Matkani ylläpitäjänä on vasta alussa ja odotan innolla mitä kaikkea se tuo tullessaan. Ryhmäläisiltä toivon inspiroivaa ja kannustavaa tekemistä ja pidetään Kalenterimanista hyvää huolta.

Maniaperhe <3 Linksu

DIY – Virkattu kalenteripussi

Heipparallaa kaikille <3

Rakastan kaikkea käsillä puuhastelua ja yksi lempiajanvietteistäni on matonkuteista virkkaaminen. Nyt sairaslomalla ollessani, kun jalkojen käyttö on rajallista, sain inspiraation tehdä matonkuteista kalenterille suojapussin. Onneksi virkkausta voi harrastaa sohvan pohjalla.

Mietin, että mille kalenterille tai parille haluaisin tehdä pussukan. Muistin vanhan Happy Plannerini ja sen, kuinka koin sen renkaiden takia hankalaksi kuljettaa. Ehkä siksi se jäi aikoinaan vähemmälle käytölle, vaikka todella pidin siitä. Ajatuksesta innostuneena lähdin rinta rottingilla ”noin vain” tekemään pussia. Ensimmäiseksi tietenkin mittasin kalenterin strategiset mitat ja pengoin kudevarastoani. Löysin tumman violetin värisiä keriä kolme ja valitsin ne. Matonkuteen paksuudesta riippuen virkkuukoukun kokona käytän 8-10, nyt kokoa 9.

En ole mikään ammattilainen, joten itseoppineella termistö ei ole hallussa. Innostus ja rakkaus lajiin ovat valttini, joten koittakaa pysyä mukana.

Aloitin tietenkin aloitussilmukasta ja luomalla 28 silmukkaa. Mallailin silmukkaketjua kalenterin ylle. Aloitin ensimmäisen kerroksen toisesta ketjusilmukasta koukusta laskien, eli ensimmäisestä vapaasta silmukasta. Tykkään jättää ulkopuolelle koristeeksi raitakuvion, eli oikealle puolelle. Teen silmukat oikealta puolelta katsottuna silmukan takimmaiseen lenkkiin menemällä koukulla silmukan keskeltä läpi. Teen tuplasilmukan jotta korkeutta tulisi nopeammin, eli koukulla silmukan keskeltä takalenkin ali ottaen langan ja tuomalla läpi. Puikolla näin ollen kaksi silmukkaa. Otan langan uudelleen koukulle ja vedän sen nyt kahden silmukan läpi. Teen näin kerroksen loppuun eli 27 silmukkaa. Rivin lopussa teen käännökseen joka kerroksella yhden ketjusilmukan, jonka jälkeen käännän ja jatkan kerrosta taas normaalisti. Näin säilytän kerroksella 27 silmukkaa.

Kääntäessä työn nurjalle puolelle tehdessäni toista kerrosta, pitää minun muistaa jatkaa niin, että kuvio jatkuu oikealle puolelle. Nurjapuoli tehdään siis pujottamalla koukku nyt silmukan edestä keskelle ottaen lanka koukulle ja vetäen se takaisin, ottaen lanka uudelleen koukulle ja vetämällä kahden silmukan läpi.

Toivottavasti ymmärrätte edes jotain itseoppineen ohjeistuksesta. Olen itse pahoissa paikoissa katsonut neuvoja Novitan videoista tai hakusanalla ”matonkude” ja ”virkkaus”.

Matonkuteessa on usein umpisolmuja. Itse avaan ne ja teen tavallisen kireän tuplasolmun. Jätän solmut nurjalle puolelle ja piilotan koukulla lopuksi solmujen päät silmukoiden väliin, niin ettei ne näy oikealle puolelle.

Tein aloitussilmukkaketjun lisäksi 17 oikeaa ja 17 nurjaa kerrosta. Taitoin työn kaksin kerroin nurjat puolet vastakkain ja parsin sivut kiinni aloittaen yläreunasta. Mallasin koko ajan, että oikeiden puolten raitakuviot menisivät tasan kummallakin puolella. Otan kummastakin ulkoreunasta yhden lenkin, koukulla siis kolme silmukkaa. Otan langan koukulle ja vedän sen kaikkien kolmen silmukan läpi. Jatkan rivin loppuun katsoen, että reuna menee kauniisti suoraan, eikä isoja koloja jäisi. Viimeisestä silmukasta vedän langan läpi, niin kuin solmussa ja vedän langan pään nurjalle puolelle. Käännän työn ja pujotan langan pään silmukan alle tehden toisen solmun. Tämän jälkeen pujotan hännän piiloon 4-6 silmukan joukkoon, niin ettei se näy oikealta puolelta. Sivu on päätelty valmiiksi.

Toisen reunan vuoro. Tee se samalla lailla aloittaen yläreunasta. Ota koukulle kummastakin ulkoreunasta ensimmäiset silmukan lenkit (2), ota lanka puikolle ja vedä silmukoiden läpi. Lanka ei ole vielä kiinni missään, joten ole varovainen ettei silmukat karkaa tai löysty. Voit solmia langanpään nurjalle puolelle, niin kuin päättely vaiheessa.

Ennen kuin päätin tehdä pussista ihan yksinkertaisen kirjekuorimallin, tein jo 100 silmukkaa pitkän, sekä 4 kerrosta korkean sivupalan. Tämä olisi lähtenyt kyljestä jatkuen kahvana ja loppunut toisen kyljen loppuun. Aloin jo kiinnittämään tätä työhön, kunnes totesin sen olevan liian massiivinen. Matonkude on jo itsessään useimmiten paksua ja siitä tehdyt työt massiivisia. Joten jos aiemmin lähdin tätä työstämään rinta rottingilla, tässä kohtaa tipuin pilvenreunalta, purin sekä virkkasin useaan otteeseen ja meinasin jo luovuttaa. Ihan aina ei mielikuva ja toteutus kohtaa, heh.

Halusin pussiin vielä lukitusremmin ja laskun keskikohdan työn yläreunaan. Tein reunaan viisi tukevaa silmukkaa, vetäen langan heti kummankin silmukan läpi. Nurjalle puolelle tein neljä silmukkaa ja rivin lopussa teen käännökseen joka kerroksella yhden ketjusilmukan. Näin säilytän kerroksella 4 silmukkaa. Tein 8 kerrosta ( 4 O+ 4 N ) tuplasilmukoilla (kuten pussinkin) . Viimeisen kerroksen lopussa tein 4 ketjusilmukkaa, jonka kiinnitin saman kierroksen alkupäähän, niin ikään napinläveksi. Päättelin työn niin kuin aiemmin.

Enää puuttui nappi. Mittasin paikan kalenterin ollessa sisällä ja ajatuksella, että kude voi venahtaa hiukan käytössä.

Nappi on nyt mitä kotoa löysin, koska vallitsevan tilanteen takia en lähtenyt sitä varten kangaskauppaan. Mitä isompi nappi, sitä paremmin pysyy kiinni 🙂

Saas nähdä kuinka hurahdan ja alan muokkaamaan mallia täydelliseksi 🙂 Niin kuin yleensä korien kanssa käy. Olenkin tehnyt sisustuskoreja paljon matonkuteista ja niihin saa kivasti kalenteritarvikkeita säilöön.

Ihanaa kevättä kaikille ja positiivista mieltä <3

Nähdään ryhmässä – Linksu