Avainsana: materiaalien kierrätys

Tuunaa tyhjästä – Aliisan kierrätysaskartelut

Pahvisia pakkauksia löydät kaapeistasi hyvinkin eri kokoisina, värisinä ja paksuisina. Mitä enemmän kiinnität niihin huomiota, sitä enemmän saatat innostua hyödyntämään asioiden pakkauksia erilaisissa projekteissasi. Tuunaa tyhjästä – Aliisan kierrätysaskartelut on kerran kuukaudessa ilmestyvä blogipostaus, jossa kokeilen askarrella asioita tavallisista kotoa löytyvistä kierrätettävistä materiaaleista.

Maaliskuun tuunattavaksi materiaaliksi valikoituikin pahviset teepakkaukset. Nimittäin olen ”sekakäyttäjä”, juon sekä kahvia että teetä. Yleensä aamuisin juon ison mukillisen teetä, päivällä kupin tai kaksi kahvia ja illalla taas teetä. Pahvista pakkausmateriaalia syntyy kotonani lähes itsestään. Nämä teepakkaukset ovat pienehköjä pinta-alaltaan suhteessa esimerkiksi muropakettiin, mutta käytettävää materiaalia riittää vaikka ja mihin.

Aluksi leikkasin auki avaamistani pakkauksista ylimääräiset pahviulokkeet pois. Jäljelle jäi lähes suorakulmion muotoinen kansiksi kaksin kerroin taitettava pala. Vahvistin maalarinteipillä kansien sisäpuolen keskitaitosta. Lyhyen käsittelemisen jälkeen huomasin, että kansipahvi alkoi jo murtumaan, eikä se olisi kestänyt sivujen ompelemalla kiinnittämistä.

Vihkojen sivuiksi valitsin keltaisen kopiopaperin ja ruutupaperin. Mittasin ja leikkasin sivut muutaman millimetrin kansia pienemmiksi, etteivät ne pilkottaisi kansien välistä. Pyöristin myös keltaisten sivujen kulmat. Mittasin erikseen kansien ja sivujen keskikohdat ja määritin mielestäni sopivan etäisyyden rei’ille. Keltasivuisen vihkon ompeleet ovat 4 cm ja ruutuvihkon 5 cm välillä.

Tein merkitsemiini kohtiin etukäteen reiät neulalla. Tällä tavalla koen helpommaksi ommella sivut kiinni kanteen seuraamalla vain valmiina olevia reikiä. Jos sivujen ja kannen paikoillaan pitäminen tuntuu hankalalta apuna voi käyttää klipseja, klemmareita tai pyykkipoikia. Vihkoissani oli vain viisi sivua kaksin kerroin taitettuna, joten en tällä kertaa käyttänyt apuvälineitä.

Lopuksi kiristin langat mahdollisimman tiukalle ja sidoin umpisolmun lankojen liitoskohtaan. Vihkoihin saa kivaa vaihtelua, kun solmukohtaa vaihtelee kansien sisä- ja ulkopuolella tai aloittaa ompelemisen esimerkiksi ylimmästä reiästä. Nämä vihkot tarvitsee laittaa vielä hetkeksi painon alle, koska teepakkauksien taitteet nostavat hieman kansia.

Olen aika tyytyväinen pahvisista teepakkauksista tekemiini vihkoihin. Aina ei tarvitse isoa muistikirjaa pienen projektin tai muiston dokumentoimiseen. Joskus on kiva tehdä pieni ja kevyt vihko kesälomareissulle tai ohut inspiraatiovihko tietylle aiheelle/ ajatukselle. Vihkojen tekeminen on mukavaa ja edullista tekemistä, koska pystyt käyttämään niihin kaikenlaista kotoa löytyvää.

Edellisistä kierrätysaskarteluistani pääset lukemaan täältä ja täältä. Olisi kiva kuulla kierrätyskokemuksistasi ryhmän puolella ja saada mahdollisia ehdotuksia huhtikuun tuunattavasta materiaalista.

Terkuin Aliisa

Happy Mail -vaihto/ Puuhaboksi

Idea blogipostaukseen lähtöisin Kalenterimania Facebook-ryhmän jäseneltä.

Kirjeiden ja korttien saaminen postitse on yksi arjen parhaista hetkistä, harmillisesti sitä vain tapahtuu aivan liian harvoin. Happy mailin tarkoitus nimensä mukaisesti on ilahduttaa lähetyksen vastaanottajaa eli tuoda piristystä postiluukkuun tai -laatikkoon mainosten ja laskujen sijaan. Happy mailin periaatteena on lähettää kirje, jonka vastaanottaisit myös itse ilolla. Ajatuksena on kerätä kaikenlaista tuunaukseen sopivaa materiaalia esim. washisampleja, tarroja, diecutseja, koristepapereita, lehtileikkeitä… Mitään ei tarvitse erikseen kaupasta hankkia, omien askarteluvarastojen läpikäyminen ja niistä kivan kirjeen kokoaminen riittävät erinomaisesti.

Tämän postauksen Happy mail -vaihtoon osallistuvan puuhaboksin aloitin kääntämällä ympäri washiteippilaatikkoni ja valikoimalla sieltä muutamat teipit, jotka eivät ole hetkeen itseäni puhutelleet. Siitä se ajatus sitten lähti; mustavalkoisista kukkawashiteipeistä. Seuraavaksi selailin tarralaatikkoni ja sieltä valikoitui kaikenlaisia mustavalkoisia kukkatarroja, joita ei ole syystä tai toisesta tullut käytettyä.

Teippien ja tarrojen läpikäymisen ja puuhaboksiin valikoitumisen jälkeen jatkoin pienimpien papereiden lajittelemiseen ja sieltä löysinkin erilaisia ja -kokoisia diecutseja ja tageja. Pyrin löytämään mahdollisimman mustavalkoisia ja kukkakuvioisia, mutta väljähkösti teemaan sopivat materiaalit pääsivät myös mukaan puuhaboksiin.

Pienimpien materiaalien jälkeen siirryin isompiin koristepapereihin ja korttipohjiin. Muutama väripilkkukin eksyi tähän paperilajitelmaan, mutta se onkin täysin sallittua ja hyväksyttyä, koska itse määrittää millaisen kokonaisuuden eri kokoisista ja -näköisistä materiaaleista haluaa tällä kertaa muodostaa.

Ajatuksen, ”punaisen langan” tai teeman puuhaboksiin voi keksiä oikeastaan ihan mistä tahansa; yhdestä sanasta, jonka ympärille kerätä samankaltaisia, -sävyisiä tai aiheeseen sopivia tuunausmateriaaleja. Ryhmän puolella on tällä hetkellä käynnissä ilmoittautuminen maaliskuun Happy mail -vaihtoon, jonka teemana on edellä kuvailemani puuhaboksi. Ilmoittautumisen yhteyteen saa yhdellä sanalla kuvailla millaisen puuhaboksin toivoo ja yhdellä sanalla kertoa millaisen puuhaboksin lähettää. Toivottavasti tämä kuvaus innosti, inspiroi, kannusti ja rohkaisi myös sinua osallistumaan maaliskuun Happy mail -vaihtoon.

Terkuin Aliisa