Avainsana: Oma aika

Inspiraation ihmeellinen voima

Tässä harrastuksessa mielestäni ihanin hetki on se kun tunnet miten inspiraatio iskee kunnolla. Yhtäkkiä ideoita satelee kuin tyhjästä ja saat tehtyä sellaisia juttuja, jotka ovat pitkään jääneet korvan taakse. Sinulla saattaa myös tulla päänvaivaa siitä, mistä ideasta aloittaisi. Itse ajattelen niin, että sama se mistä aloitat – kunhan aloitat!

Itselläni voi olla pitkiäkin kausia kun ei vain edisty. Halua on, mutta ei aikaa. Aikaa on, mutta ei ole ideoita tai muuten vain ei pääse alkuun. Se turhauttaa kun tuntuu, että ihan normipäivistäkin olisi kiva saada se jokin juttu ylös laitettua. Ollaan silloinkin oltu elossa, kuitenkin! Itselleen kannattaa silti olla armollinen sillä kaikki me tiedämme, että aina siellä horisontissa odottaa se hetki kun tuntuu, että homma rullaa muidenkin edestä!

Pysähdyin miettimään mikä minut saa inspiroitumaan. Ei kai sitä yhtä tiettyä asiaa olekaan. Inspiraatioon tai sen puutteeseen vaikuttaa monesti moni asia sen hetken fiiliksessä. Selatessani kuvia koneelta mietin, että näitä kuvia todella yhdistää yksi asia joka minut on saanut inspiroitumaan silloin kun kuvat on otettu.

Se asia on kauneus. Esteettisyys. Harmonia. Kun olen ottanut näitä kuvia, on joku ollut mielestäni niin kaunista, että sen hetken olen halunnut kuvata. Oli se sitten uudet materiaalit, onnistunut sommittelu, valo tai paikka ylipäänsä, olen kokenut sen inspiroivana kirjoittamiselle. Tuunailu onnistuu monesti vaikka millaisissa olosuhteissa, mutta kirjoittamiselle tarvitsen tietyt tähdet oikeaan asentoon, jotta pääsen alkuun ja omien ajatusteni äärelle. Nyt on taas menossa kuiva kausi kirjoittamisen suhteen, joten olen keskittynyt suosiolla koristeluun ja muuhun tuunailuun liittyvään. Tunnen kuitenkin tarpeen pääni sisällä päästä laittamaan ajatuksia sanoiksi paperille ja uskonkin, että kyllä se inspiraatio kohta minutkin korjaa mukaansa ja siten taas mennään. Sitä odotellessa!

Näitä kuvia valitessa ja katsellessa tuli niin hyvä mieli. Heräsi oikein kaipuu saada sellaista omaa aikaa, joka ihan yllyttää kirjoittamaan! Ihan vain saadakseen tätä kertynyttä ajatustaakkaa kirjoihin ja kansiin purettua. Tämä tavoite on saatava viikko-ohjelmaan.

Miten Sinä löydät inspiraatiosi?

-AJ

Kotiäidin oma aika

Hyppäsin mukaan sceneen odottaessani esikoistani kesällä 2018. Jo aiemmin olin seuraillut, ihastellut ja kadehtinut internetissä bujoilijoiden ja muiden kalenterityttöjen kauniita kansia ja sivuja (ja taskuja, herra mun vereni ne taskut!). Mutta tässä vaiheessa itselläni ei olevinaan ollut aikaa lähteä mukaan tähän touhuun. Sitten jäin äitiyslomalle heinäkuussa, silloin kaivoin kaikki hilloamani välineet, hankin vähän uusiakin ja olin valmiina aloittamaan – kunnes tuli elokuinen esikoinen.Taaskaan minulla ei ollutkaan enää aikaa.

Uusi vuosi toi kuitenkin uutta puhtia. Vauvanhoito alkoi pikkuhiljaa rutinoitua ja isimies ryhtyi varovaisesti ehdottelemaan, josko äiti haluaisi joskus vähän omaa aikaa, ”aloita vaikka joku uusi harrastus!”.

Ajatus bujosta vaihtui lennosta renkaisiin ja ostin kirpulta ensimmäiset personal-kokoiset kanteni. Keväällä kannet menivät vaihtoon löydettyäni rakkaan taivaansinisen Color Crushini, mutta sisältö säilyi kuitenkin samana. Aloin koota kansiini memory planneria, johon merkitsin yksinkertaisen arkeni kohokohtia; lapseni kehitysaskelia, neuvolat, kerhot ja kahvikutsut, mitä herkullista söin ja milloin oli kaunis sää. Mukaan lätkin antaumuksella tarroja, sillä nykyään pyrin välttämään kaiken hilloamisen – ei minulla ole tilaa semmoiselle! Washiteipit saan kätevästi sampleina Facebookin kalenterikirppareilta sekä vaihdoista, jolloin valikoima pysyy hillittynä ja vaihtelua tulee sopivasti. Nautin sivuistani täysinä ja jopa hieman sotkuisina, leikin eri tekstauksilla ja väreillä. Foilia ja glitteriä samaan aukeamaan? Kyllä kiitos.

En tiedä, olisinko entisessä elämässäni koskaan saanut aikaiseksi aloittaa tätä harrastusta, mutta tähän elämäntilanteeseen en voisi kuvitella mitään sopivampaa. Saan kerran päivässä uppoutua omiin näperryksiini, ympäröidä hetkeksi itseni kauniilla asioilla ja luoda konkreettisen lopputuloksen, johon dokumentoituu ainutlaatuinen vaihe elämästäni visuaalisesti miellyttävällä tavalla. Kaupanpäällisenä elämääni pesiytyneen Maniaperheen mieletöntä henkeä ja tsemppiä unohtamatta!

-Laura A