Avainsana: ruuhkavuodet

Perjantaipäiväkirja – Mira

Rakas Perjantaipäiväkirja,

arki on järjettömän kuormittavaa ja hektistä juuri nyt. Nyt ymmärrän mitä tarkoittaa termi ”ruuhkavuodet”. Tuntuu rehellisesti siltä, että viikot vaan lipuvat eteenpäin, hups vaan, taas on yksi kadonnut. Samaan aikaan rakastan jokaista hengenvetoa.

Tällä hetkellä meillä on töissä kaikenlaista meneillään, ne valvottavat minua öisin, mutta en oikein voi puhua niistä, joten kirjoitan nyt arjestani, koitan palastella sen. Nukun huonosti, herään kuuden jälkeen, annan lapselle aamupalan, keitän oman kahvini ja valmistaudun töihin. Vaatteet, hiukset, meikit, kaikki tavarat. Tällä hetkellä kalenterini majailee töissä, koska siellä tarvitsen sitä eniten. Mukanani kulkee kuitenkin eväät, tietokone ja kirja. Avaimet, työavaimet, huulipuna, huulirasva, lompakko. Lapsen tavarat pitää myös varmistaa. Ja vaatteet valita. Maanantaisin vaatteet, joissa on helppo liikkua, sillä hänellä on teatteriharrastus. Tiistaisin sudenpentupaita ja partiohuivi, koska tiistait kuluvat partiossa.

Keskiviikot lienevät viikkoni kiireisimmät päivät. Haen lapsen koulusta, vippaan hänet bussiin tai hän tulee mukanani takaisin töihin. Mahdollisesti teen ostoksia illan nuorisotoimintaa varten, jota tällä hetkellä pyöritän vapaaehtoisesti. Sen parissa päivä kuluukin sitten kuuteen.

Yleisesti työpäiväni kuluvat näin: tulen töihin ja avaan kahden toimitalon ovet. Aamukokous alkaa yhdeksältä ja tuolloin keräännymme kaikki samaan tilaan, juomme aamukahvit ja varmistamme, että kellään ei ole huolia. Kokouksen jälkeen on lyhyt aamuvenyttely ja sitten käymme minun johdollani selkouutiset läpi. Uutisten jälkeen palaveeraan usein esimieheni kanssa tai valmistelen omien hankkeideni asioita. Tällä hetkellä olen palkattuna kahdessa hankkeessa, toisen tarkoitus on löytää maahanmuuttajanaisille työpaikkoja ja opiskelupaikkoja, toisen kerätä heidän elämäntarinoitaan kirjaksi. Pidän molemmista valtavasti! Näihin liittyy sekä ihan luentoja, joita pidän, että keskustelupiirejä, mutta myös esimerkiksi kahden kesken käytäviä juttelutuokioita ja toki jonkin verran pohjatyötä netissä.

Muun työni ohessa hoidan meillä käyvien maahanmuuttajanaisten paperiasioita. Jos he tarvitsevat apua Kelan, työkkärin tai migrin kanssa, olen minä se, jonka puoleen he kääntyvät. Sen lisäksi voin auttaa lääkärin ajanvarauksessa, hakea lapsille koulupaikkaa, selventää mitä Wilma-viestit tarkoittivat yms.

Perusduunin lisäksi kannan tarvittaessa huonekaluja ja tavaroita, autan siivouksessa, joskus keittiössä, ideoin tulevaa toimintaa, olen välillä mukana haastatteluissa ja varmistan, että oma suojattini on työnsä kanssa kartalla. Melko usein havahdun yhtäkkiä siihen, että kello onkin jo puoli neljä ja kohta pitää lähteä hakemaan lapsi.

Maanantaisin ja tiistaisin evästämme lapsen kanssa kirjastossa, näinä päivinä hän tekee läksynsä siis ippessä, eli iltapäiväkerhossa ja minä vain varmistan, että kaikki on ok. Keskiviikkoisin hän tekee läksyt joko töissä tai kotona itsenäisesti ja tarkistan ne, kun olen tullut. Torstaisin ja perjantaisin olen niin väsynyt, että usein nukahdan jo kahdeksalta. Viikonloppuisin koitamme pyhittää yhden päivän täysin levolle ja kodille ja toisen päivän sitten aktiviteeteille. Se sisältävätkö ne vain kodinhoitoa eli viikon pyykit, ruokien valmistelua, eväiden tekoa, siivoamista vai jotain mukavaakin, riippuu ihan energiatasostamme. Usein tyttäreni kaverit vierailevat luonamme viikonloppuisin.

Omat harrastukseni ovat tällä hetkellä aika pakkasen puolella, en koe tarpeelliseksi koristella kalenteria, koska se on puhtaasti ajankäyttöä varten. Mutta kirjat ovat palanneet aktiiviseksi osaksi elämääni ja se on ihanaa. Pyrin lukemaan päivittäin, joskus se jää loppuviikolle, mutta tärkeintä onkin että luen. En tiedä tasoittuuko tämä joskus. Tuskin, koska tuppaan keräämään lisää liikkuvia osia elämääni, jos arki tuntuu liian tasaiselta. Mutta tärkeintä lieneekin se, että olen onnellinen juuri nyt.

– Mira

Syksy tulla saa

Syksy, syksy, syksy tulla saa, syksyllä on mukavaa…

Ainakin päiväkodin työntekijät taitavat tietää mistä viikosta ja vuodesta toiseen jankattavasta vuodenaikalaulusta on kyse. Itse olen varsin tyytyväinen syksyn tuloon ja hyräilen tuota värssyä mielelläni. Vaikka olen aina identifioinut itseni kesän lapseksi, vasta syksyn tullen saan oikeasti happea. Pystyn hengittämään ja jalat hakeutuvat useammin lenkkipolulle katselemaan kauniin värisiä lehtiä ja bongailemaan lintuja ja oravia syyspuuhissaan.

Tämä kesä oli erikoinen, ja meni ohi jotenkin silmänräpäyksessä. Rehellisesti, en juurikaan nauttinut koko vuodenajasta. Aloitin taas päivätyöni ja kuten kesäkuun lopulla kirjoittelin, oli harrastuskin jonkunlaisessa suvantovaiheessa. Pallottelin taas pikkuisen Ajastoni ja muistini (hah!) ja muistilappujen väliä, kunnes eräänä perjantai-iltana eksyin siskoni kanssa Söstrene Greneen. Ihan vahingossa, kuten tiedätte.

Kuinka ollakaan sieltä sattui käteen päiväämätön, solakka A5-kokoinen kalenteri, jossa on tilaa jokaiselle arkipäivälle suorastaan giganttinen määrä niin, että viikko on kuitenkin yhdellä aukeamalla. En miettinyt hetkeäkään vaan lyttäsin tuotteen ostoskoriini ja jatkoin eteenpäin.

Nyt tätä yhteiseloa on jo jonkun aikaa ja olen todennut, että nappiin meni. Vaikka en kauniita numeroita saakaan aikaan, sain itselleni ihan toimivan kalenterin, johon olen alkanut myös värikoodata asioita. Vapaa-ajan tekemiset olen merkinnyt lilalla ja töihin liittyvät asiat mustalla. Näin pystyn helposti vapaalla jättämään huomiotta työasiat ja näen aina nopeammin värikkään (”mukavan”) merkinnän sivuilta. Myös tarrat ja washit mahtuvat taas hyvin kalenterini sivuille ja niitä on kiva käyttää.

Vaikka oikeastaan kesän myötä jouduin karsimaan arjestani enemmän ja vähemmän pakolla useamman jutun pois, on tilavan kalenterin paluu ollut minulle mieluinen. Ajastoni jatkaa edelleen lompakkona, ja tulette varmasti jossain kohtaa näkemään taas, mitä olen keksinyt sen sisuksiin.

Syysterveisin Suvi