Avainsana: saatu tuote

Esittelyssä – Feel Good 2021-2022 (Ajasto)

Postaus toteutettu yhteistyössä Ajaston kanssa.

Helou helou helou! Huhtikuussa kolahti allekirjoittaneen postilaatikkoon yhteistyöpostia Ajastolta, tällä kertaa Feel Good -kalenterin muodossa. Jo silloin on kalenteria selailtu paketin availu -livessä, jonka tallenteen pääset edelleenkin katselemaan ryhmän puolelta.

Feel Good on lukuvuosi-kalenteri, ja tämä kyseinen yksilö on siis aikavälille elokuu 2021 – heinäkuu 2022. Feel Good yhdistää ominaisuuksissaan opiskelijalle sopivia sivuja, sekä nimensä mukaista hyvinvointi-teemaa. Aivan kalenterin alusta löytyy tuttuun Ajaston tapaan yhteystieto-sivu, sekä erilaisia vuosi- ja kuukausinäkymiä kuluvasta vuodesta aina vuoteen 2023 saakka.

Ennen varsinaista kalenteriosuuden alkamista löytyy aukeama jossa tiivistyy hyvin opiskeluun valmistautuminen sekä yleinen hyvinvointiin keskittyminen. Vasemmalla sivulla pääsee pohtimaan muunmuassa omaan onnelisuuteensa vaikuttavia asioita. Oikealle sen sijaan voi rustata ylös muistilistaa opiskelujen alkuun, oli se sitten tehtäviä hankintoja varten ostoslistaa, tai vaikka tärkeitä opintojen alkuun liittyviä päivämääriä.

Kuukausinäkymä on mitoitettu mahtumaan yhdelle sivulle, ja sen kaverina löytyy aina samalta aukeamalta edellisen ja tulevan kuun koonti-sivu. Mikä meni viime kuussa nappiin, mitä voisi alkavassa kuussa parantaa tai mihin hyvinvoinnin osa-alueeseen panostaa?

Viikkoaukeama on yksi tämän kalenterin itseäni eniten visuaalisesti miellyttävistä asioista. Päivät ovat pystysuuntaiset, mutta ne on aseteltu niin että aukeamalle mahtuu reilusti muutakin. Alavasemmalla on soma tracker-kohta. Taulukkoon mahtuu lisäämään valmiiden otsikoiden lisäksi myös omia, personoituja seurattavia asioita. Tästä iso plussa!

Oikealla viikkoaukeamalta löytyy myös pieni listapohja – esimerkiksi kauppalistalle. Myös liila, viikonpäivä boksien kanssa samaa kokoa oleva ylimääräinen ruutu löytyy aukeamalta. Kenties viikon tsemppilauseelle, muuten vain lisätilaksi muistiinpanoille, tai viikonlopun fiiliksien tiivistämiseen?

Kuukausi- ja viikko-osuuksien jälkeen löytyy kalenterista vielä lisää sisältöä. Sivuja löytyy esimerkiksi budjetointiin, kurssiseurantaan sekä elokuvien, kirjojen ja tv-sarjojen listaamiseen. Listoihin voisi kerätä vuoden katsottuja leffoja, kirjoja jotka haluaisi lukea tai vaikka kaikkien aikojen suosikkeja kaikista kategorioista. Myös perinteiset liputuspäivät sekä nimipäivät löytyvät kalenterin lopusta.

Iloinen yllätys oli kalenteria ensimmäistä kertaa selatessa huomata mukana tuleva tarra-arkki! Herkullisen värisillä pohjilla olevia sana-tarroja ja kourallinen pieniä kuva-tarroja odotti kuin kirsikkana kakun päälle kalenterin lopussa. Takakannesta löytyi myös tasku, joten vaikka niiden askartelu ei ole itsekään mahdotonta, löytyy tästä kalenterikaverista se ominaisuus jo valmiina! Taskuun sujahtaa kätevästi talteen vaikka muutamat tarrat tai washisamplekortteja – tai mitä litteitä aarteita haluaakin kalenterinsa välissä näppärästi kuljettaa!

-Inka

Lapset tuunaa

Kaupallisessa yhteistyössä saatu Maker Mini 2021 Ajastolta.

Olen omistanut Ajaston Maker Mini vuosikalenterin lapsille ja heidän menoille sekä harrastuksille. Täytyy myöntää, että vallitsevan tilanteen takia se on jäänyt hyvinkin tyhjäksi. Nyt täytyy ottaa härkää sarvista ja laitella ylös niitä arjen pieniä iloja, kuten: leivottiin, laulettiin ja retkeiltiin lähipuistoon.

Buustiksi omaan tuunailuun pyysin, että lapset koristelevat itse muutamat aukeamat kalenteriin. Heidän menoillehan se on pyhitetty. Ensimmäinen kysymys oli tietenkin – Millä haluatte tuunailla? Pengottiin tavaroita yhdessä ja tyttö halusi käyttää myös omia tarrojaan aukeamassaan.

Kukka 5-vuotta aloitti tuunaamisen. Aukeamassa on vihertävät laatikot muistiinpanoille, jotka hän jakoi teemoittain. Vasemmalla on kuka- ja sateenkaari-teema. Oikealla on heppa-, pöllö-, perhos- ja tähti-teema. Yksisarvisia ei saa unohtaa. Pöllö-osastolla on pinkki puu ja äiti pienenä. Harjoiteltiin myös kirjoittamaan ”yöhoitoon”. Aukeamalla on myös paljon ilmapalloja ja kukkia, koska on Vappu-viikko.

Aatos 7-vuotta on kuin äitinsä. Ei tullut yllätyksenä, että hän valitsi washiteipeiksi ne kiiltävimmät, koska äitikin on aika harakka. Hän näki noidan kahvikuppi- ja jalokivitarrat, silmät suureni ja kuului – Waaaaau! Äiti sulla on kyllä paljon tarroja, voittaisit jonkun kilpailun. Joukkoon mahtui myös Alma koiramme näköisiä tarroja, galaksi- ja meriaiheisia, Mikki- sekä erilaisia kiiltäviä tarroja.

Tuunailu lähti sunnuntailta ja siskoa seuraten vihreä muistiinpanotila jaettiin teemoittain. Löytyy galaksi-, viidakko- ja skeittaavat koirat- teema. Aatos kysyi – Eikös näytäkin galagsikkaalta? eli galaksin omaiselta. Jouduin ehkä vähän hoputtamaan taiteilijaa, että ehdittiin iltapalalle. Lopuksi kirjattiin vielä viikon muistettavat, olihan viikolla tärkeitä asioita, kuten Äitienpäivä.

Tällaiset hienot aukeamat lapset tuunasivat omaan kalenteriinsa. Oikein mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa kaikille.

-Linksu