Avainsana: saatu tuote

Esittelyssä – Memo of Norway-muistikirja

Postauksen muistikirja (ja valkoinen GellyRoll-kynä) saatu Teippitarhalta.

Ensimmäinen yhteistyöpostaus osoittautui heti kärkeen haasteeksi! Teippitarhan ystävällinen väki kyseli, jos haluaisin testata värillisin sivuin varusteltua muistikirjaa yhteistyön merkeissä. Ja halusinhan minä, erityisesti kun tarjolla oli itselle ehdottomasti lempparijutut: muistikirjat ja vielä sinisenä. Toimituksesta vielä erityismaininta, muistikirja tuli äärimmäisen nopeasti perille. Henkilökohtaisesti olen helposti tyhjän paperin kammoon taipuvainen ja niin kävi nytkin. Kun jokin on oikein kaunista ja hienoa, pitää käyttää hetki siihen, että miettii mitä onkaan tekemässä.

Memo of Norwayn muistikirjaa kuvailisin hyvin laadukkaaksi (huomio paperin ystävät, 120gsm paperi ja 300 sivua) ja näppäräksi. Sisältä löytyy jopa kolme kirjanmerkkinauhaa ja hennot pisteet (5mm pistegridi), jos on mieltynyt pistesivuisiin, kuten itse olen.
Paperin laadukasta tuntua ei pysty korostamaan riittävästi. Se on vahvaa ja ainakaan omilla kynilläni en ole saanut paperia esimerkiksi ghostaamaan. Kansi on kova, vegaanista keinonahkaa ja mukavan eläväpintainen. Kyseinen tuote löytyy Dusty Blue-nimellä, ja se onkin mielestäni utuisen kauniille kirjalle hyvin kuvaava nimi.

Hetken jännittelyn ja tutustumisen jälkeen tajusin, että päiväkirjani kaipaa niin sanottua sidekickiä (apuria)!
Ja tämähän on siihen tarkoitukseen oikein oiva väline. Eli muistikirja toimittaa nyt oman henkisen hyvinvoinnin teemoja säilövän tehtäväpankin virkaa. Lisäksi muistikirjan runsaat sivut suovat myös tilaa tehtävien tekemiselle ja esimerkiksi erilaisten tavoitteiden seuraamiselle. Tällä hetkellä olen kartoittanut sinne muun muassa fiilistä kohottavia ja ihania asioita, sekä tehnyt aamusivuja. Koska paperin väri on hyvin kaunis, voin hyödyntää joitakin sivuja myös esimerkiksi art journal-henkiseen virtaavaan työskentelyyn.

Toistaiseksi olen käyttänyt tähän kirjaan vain kyniä. Mutta jos vastaan tulisi esimerkiksi kirkkaita/valkoisia tarroja jotka sopivat aiheeseen, nekin varmasti mahtuisivat mukaan. Suhtauduin aluksi kovin skeptisesti GellyRoll-kynään, koska koin sen ehkä hieman suttaavana? Kuitenkin, hyvälle paperille kokeiltuna ja ahkerasti harjoitellen, näistäkin kynistä alkaa muotoutumaan niitä lemppareita.

-Eve

Esittelyssä – Planner-muistikirja (Nordic Colours Blossom)

Kaupallinen yhteistyö Ajaston kanssa

Keväällä posti toi Ajastolta yhteistyössä saadun Planner-muistikirjan värissä Nordic Colours Blossom, jonka hempeä sävy tuo mieleen keväällä kukkivat kirsikkapuut. Muistikirjan saa myös kahdessa muussa Nordic Colours -sarjaan kuuluvassa värissä Sand ja Thunder, joiden esittelypostaukset löydät täältä blogista.

Muistikirja on kooltaan A5 ja siinä on kirjasidotut yksiväriset kannet. Sivut ovat puhtaan valkoiset, harmailla pisteillä. Kansien sekä sivujen sormituntuma on mukavan sileä ja niitä tekee mieli jäädä hipsuttamaan pidemmäksikin aikaa. Ainoa miinus muistikirjassa on, ettei se avaudu kokonaan (lay flat). Onneksi jo lyhyellä käytöllä kannen selkämys antaa sen verran periksi, että muistikirjaa on miellyttävä käyttää.

Olen tehnyt muistikirjaan muutamia aukeamakokeiluja, mutta kunnolliseen käyttöön se ei ole vielä päässyt. Lähinnä olen kokeillut eri asetteluja aukeamille ja testannut miten sivut kestävät kynien sekä musteiden käyttöä. Sivut tuntuvat sormiin ohuelta ja olenkin positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin ne ovat kestäneet vielä maltilliset kokeiluni. Lauran kokeilujen perusteella uskallan myös sanoa, että sivut kestävät niin kynät, musteet, kun vesiväritkin. Miinuksena voisin sanoa jo Lauran mainitseman washiteippien irroittamisesta repeytyvät sivut. Tässä asiassa suosittelen siis olemaan maltillinen, jos teippejä haluaa käyttää rajausten apuna tai koristelussa.

Tarkoitukseni on jatkaa kokeiluja muistikirjan kanssa vielä lisää ja pistää sivut oikein kunnolla koetukselle. Myöhemmin syksyllä pääsettekin lukemaan muutamia vinkkejä tähän liittyen täältä blogista, joten pysykää kuulolla.

xoxo Nanna