Avainsana: suvi

Kalenterimafian ystäväkirja – Suvi

Viimeisen kuvan isompi kalenteri on saatu kaupallisessa yhteistyössä Ajastolta

Nimi, ikä, paikkakunta

Suvi, 28, Mietoinen


Mottoni

Aamu on iltaa viisaampi


Ensimmäinen kalenterini

Ensimmäinen mainittamisen arvoinen oli varmasti lukioaikanen lukiolaisen kalenteri, jonka kannen aina tuunasin. Maniaan liittymisen myötä ensimmäinen kalenterini oli Webster’s pages Color Crush A5.


Unelmieni kalenteri

Ehkä Aura Estellen tapainen supersöpö ja pullea rengaskalenteri, mutta tällä hetkellä unelmieni täyttymys olisi kannesta kanteen, koko vuoden käytetty yksi ja sama kalenteri


Kolme tarviketta, joita ilman en tule toimeen

Poispyyhittävät kynät, kapeat washiteipit ja tarrakirjat


Vaaka- vai pystypäivät?

Nykyään pysty!


Keräilen salaa

Itse arkista leikattuja die cutseja. Niitä on Ikean pusseissa siellä sun täällä.


Kauanko olen ollut Kalenterimaniassa?

3.1.2017 lähtien, eli kuusi ja puoli vuotta!


Olenko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluanko joskus osallistua?

Jep, missasin ainoastaan vuoden 2017 kesämiitin. Olin jo pääsemässä jonosta pelipaikoille, mutta me saimme silloin hakea Bondi-koiran kasvattajalta kotiin.


Paras muistoni Kalenterimaniaan liittyen?

Viimeiaikoina olen muistellut paljon vuosien takaista reissua Helsinkiin, jolloin haimme Kalenterimanian perustaneen Miran kanssa tavaroita suurmiittiin. Tein taskuparkin Pohjoisesplanadilla! Se oli muutenkin melko huoleton kesäinen retkipäivä, se oli kivaa.


Tunnustan tässä ja nyt, että olen aina halunnut

Osata sivellintekstausta. Mut kun ei, niin ei.


Terveiset

Ihan kaikille ryhmäläisille. Jos et vielä ole ryhmässä, niin kannattaisi muuten olla jo!

Rakkaudella Suvi

Kesän kynnyksellä

Keltainen toukokuu on täällä ja melkein jo ohikin! Voi, miten olenkaan odottanut lämpeneviä ilmoja ja ulkovaatteiden kaappiin jättämistä. Sadekeli ei enää tarkoita luihin ja ytimiin hyökkäävää kurjaa kylmyyttä, vaan lempeää raikastusta auringonkuivattamaan miljööseen. Mielen ovat vallanneet kaikenlaiset seikkailuideat, ja auringon paistaessa jokainen sisällä vietetty minuutti tuntuu haaskatulta ajalta, hukkaan heitetyltä. Olemme siis viettäneet – ja tulemme viettämään – kesää pitkälti ulkona nautiskellen. Sadesään yllättäessä voi sitten palata sisätiloihin ihmettelemään, mistä kaikki villakoirat ovat ilmestyneet. Pikkulapsiarkea elävät tai eläneet tietävät, mikä on paras aika päivästä – nukkumaanmenoajan lisäksi – nimittäin päiväuniaika. Okei, myönnetään. Nukun sen aika usein itsekin tällä hetkellä, mutta silloin kun jaksan itse valvoa, pyrin istumaan ulkona kahvikupin, itkuhälyttimen ja kirjan kanssa.

Mutta Suvi, entäs kalenterituunaus ja askartelu? Ei hätää, mukana roikutaan edelleen. Touhua ja puuhaa riittää vaikka olenkin vanhempain”vapaalla” ja kalenteri täyttyy kyllä merkinnöistä. Kalenteri on siis pidettävä aina mukana ja ajantasalla. Ottaen huomioon, että meidän kuopus on nyt 2,5 kuukautta vanha, on pikkiriikkisessä Note Minissäni vain muutama lähes kalju viikko. En tietenkään ehdi panostamaan harrastukseeni niin paljon kuin ennen, mutta Minin hyviä puolia on juurikin sen pieni koko. Siispä useimmiten, kun pääsen istumaan paikoilleni ja aloitan tuunaamisen, saatan tuunata kolme tai neljäkin viikkoa eteenpäin kerralla. Useimmiten taltioin tämän hetken myös Kalenterimanian YouTube-tilille.

Sitten, kun saan ulkokalusteet pestyä tätä kesää varten, voin taas tuunaillakin ulkosalla ja sitä odotankin jo kovasti. Ja ne seikkailut – meidän perheelle ne tarkoittavat retkiä lähialueiden puistoihin, takapihan aidan taakse tai Saija-tädin puutarhaan. Nyt on aikaa löytää seikkailut läheltä – ja tarttua hetkeen, tai sitten retkeen.

Halauksia ja auringonsäteitä just sun kesään!

-Suvi ja muksut