Avainsana: väsymys

Olethan lempeä, vuosi 2023

Postauksessa näkyvät kalenterit, Color A6 ja Project 365, on saatu Ajastolta yhteistyössä.

Helou helou helou! Täällä kirjoittelee vuodesta 2022 erittäin väsynyt Inka, teemuki kädessä ja silmäpussit roikkuen. Olo on väsynyt, haikea ja helpottunut. Viime vuosi piti sisällään aivan hurjasti, niin iloa kuin kurjuuttakin. Lapsi täytti vuoden ja oppi arvioni mukaan noin miljoona uutta taitoa, itse palasin töihin ja sairastinkin sitten loppuvuonna enemmän kuin ehdin välissä olla terveenä. Vuoden viime metreillä napsahti astmadiagnoosi, ja toivonkin siis elämänlaadun nyt lääkityksen kanssa paranevan. Kesä meni kuin hujauksessa yrittäen nauttia täysillä vapaista ennen oravanpyörän paluuta ja niiden kuuluisien ruuhkavuosien varovaista aloittamista – lapsen päiväkodin aloituksineen, kerhoreppuine ja työvuorolistojen seuraamisineen ja arjen aikataulutuksineen kaikkineen. Onneksi kesään mahtui rentoa oloa, ja muun muassa mahtava viikko Miran ja tyttärensä kanssa.

Kalenterien kansien väliin tallentui siis ehdottomasti rakkaita muistoja roppakaupalla. Elokuun ja joulukuun välille vain tuli turhan monta työvuoroa vedettyä yli sairasloma-merkinnän kera, ja sairastelu ja väsymys vaativat veronsa. Pärjäilty kyllä on. Kuitenkin alkavalle vuodelle hartain toiveeni taitaa olla ettei tarvitsisi pärjäillä vaan päästäisiin arjen rutiineihen ja rytmiin kunnolla kiinni, ja että sieltä arjesta saisi taas otettua paremmin omaakin aikaa. Haaveilen esimerkiksi maalien, musteiden ja kaikkien muidenkin tuunaustilpehöörien räjäyttämisestä keittiön pöydälle kaikessa rauhassa, ilman tietoa siitä että puolentunnin päästä pitäisi pöytään kattaa iltaruoka, tai että kukaan hokee äitiäitäiti:ä vieressä. Vaikka yhteisistä härsellyksistä ja askarteluhetkistä lapsosen kanssa haaveilen myös!

Tuokoon tämä vuosi mukanaan arkea ja juhlaa, aikaa ja energiaa tuunailla sekä hetkiä rakkaiden kanssa. Olethan lempeä, vuosi 2023.

Marraskuun melankolia

Marraskuun varjo laskeutuu harmaana kerälle käpertyneen ihmistä etäisesti muistuttavan hahmon ylle. Paksun peiton alta näkyy ainoastaan muutama hiustupsu ja paljaat varpaat. Käsi painaa kolmatta kertaa torkun pois ja mieli vaipuu unenomaiseen horrokseen. Samaan aikaan takaraivossa jyskyttää, on noustava, syötävä aamupala ja lähdettävä töihin. Niin se arki kulkee eteenpäin, vaikka mieli laahaa perässä.

Kiinnitin aamukahvia juodessa huomion siihen, että pihalla oli se sama harmaus, kun eilenkin. Pari päivää aiemmin huolto haki keinun pois pihasta. Enää en näe ikkunasta naapurin teiniä keinumassa. Viereisen talon edessä on edelleen ne viisi sähköpotkulautaa, jotka on olleet siinä jo viikon. Koskahan nekin haetaan pois?

Onneksi töissä voi työkaverille sanoa, että tänään on huono päivä ja se toteaa niin meillä kaikilla joskus. Heittää perään jotain hauskaa ja pian me nauramme yhdessä. Illalla töistä lähtiessä mummo halaa ja kehuu, miten mukava hoitaja olen. Tulee hyvä mieli ja taas selvittiin yhdestä päivästä.

Kaadan itselleni toisen kupin kahvia, vastaan jäsenille ryhmän offissa ja kerään eväät laukkuun. Rapusta ulos astuessa ensimmäinen pakkaspäivä osuu kasvoihin. Herään, on marraskuu ja minä matkalla töihin.

Bisous Janita V.