Avainsana: vintage

Oman tyylin löytyminen

Olen löytänyt Kalenterimanian vasta tämän vuoden alussa ja koko kalenteriharrastus oli itselle täysin uusi juttu ennen sitä. Aiemmin olin pitänyt kalentereita, mutta en ollut koristellut enkä muutenkaan käyttänyt aikaa niiden kanssa, ylös vain kaikki tarpeelliset jutut that’s it! Mutta kun harrastuksen löysin, vei se täysin mennessään. Ja kun ihmisenä olen paljon tyyppiä joko/tai niin se oli kerralla syvään päähän hyppy.


Ensimmäisenä isoin Happy Planner, joka löytyi ja sitä tuunaamaan. Oli ihan kivaa hommaa, mutta kun A4-kokoisia sivuja täytti, tarvitsi tavaraa ihan valtavasti… Sitten tulivat bullet journalit ja niitä piti saada kahdessa eri sävyssäkin, koska mustat sivut ovat aika ihania! No bujot ovat vieläkin ihania ja niissä pidänkin eri trackereitä toistaiseksi. Lisäksi tuli hankittua leimoja, tarroja ja washeja ja vaikka mitä… Kaikkea oli kiva tehdä ja kaikkea oli kiva hankkia ja tuntui että vähän jokaista piti koettaa. Kivaa tekemistä oli, mutta tuntui että jokin vielä puuttui.

Sitten bongasin Kalenterimanian kirppikseltä tukun vintage-juttuja, jotka oli pakko saada. Ja kun tuotteet tulivat minulle, tiesin että tämä on mun juttuni! Rouheampi vintage ja steampunk yhdistettynä hahmotarroihin ja ihanat vanhat maanläheiset sävyt. Olin täysin myyty!

Tähän sitten oli tietysti pakko saada vielä traveler’s notebook camelin värisenä. Ja tiedättekö sen tunteen, kun tuntuu että kaikki vaan loksahtaa paikalleen. Tiedän täysin mitä haluan jatkossa tehdä, millaisia sivuja, miten koristelen, mitä seuraan! Ihanaa!

Lisäksi olen hankkinut myös vanhempia naistenlehtiä, joita on tarkoitus jatkossa käyttää myös travelerin sivuilla. Mutta vielä en ole malttanut näitä alkaa saksimaan. Ja koluan nettikirppiksiä ja antikvariaatteja läpi, jos se helmi sieltä vielä löytyy, eli vanha Vogue kohtalaiseen hintaan.

Tällä hetkellä tälle tyylille on varmaan olemassa jokin hieno sanakin, mutta minulle se on vintage traveler’s. En ole tätä tutkinut vielä sen tarkemmin, koska tämä ahaa-elämys siitä mikä tyylini tulee olemaan, on vasta ihan viime aikoina selkiytynyt. Mutta otan vinkkejä vastaan ja haluan oppia tästä tyylistä ehdottomasti lisää! Oletko löytänyt oman tyylisi? Vai onko hauskempaa tehdä sivusta erilaisia?

Tuunailemisiin!

Sanna
@tuunausgram

Haasteet testissä – Carita

Oli minun vuoroni tarttua tämänhetkiseen ylläpidon haastepostaukseen eli valita jokin ryhmän menneiden haasteiden aiheista uudelleen toteutettavaksi. Valitsin aiheekseni nostalgian, joka on ollut kuukausihaasteen teemana muutamia kuukausia sitten. Valitsin aiheen, koska koin sen samaan aikaan inspiroivaksi ja riittävän haastavaksi.

Päädyin toteuttamaan haasteen Happy Planner Classiciin, koska olen viime aikoina koristellut sitä lähinnä Mambin (Me and My Big Ideas) omilla tarroilla ja halusin tehdä siihen vaihteeksi jotain ihan erilaista. Aloitin käymällä askarteluvarastojani läpi ja kokoamalla niistä mielestäni aiheeseen sopivia juttuja.

Suorastaan riemastuin löytäessäni erään vanhan, joskus jostain kirjastosta nappaamani kirjan. Olin nimittäin ottanut sen talteen nimenomaan askartelua varten, mutta sen olemassaolo oli päässyt jo täysin unohtumaan. Kirjan lisäksi riemastuin hieman lisää, kun löysin kätköistäni myös vanhoja kiiltokuvia. Ne, jos jotkut tuovat itselleni nostalgisen fiiliksen, koska lapsena niitä oli tapana keräillä enemmänkin.

Aloitin viikkoaukeaman koristelun kahdella Vihkokaupasta tilaamallani Paper Gardenin washilla. Ne ovat molemmat kauniita ja vintagehenkisiä, joten sopivat mielestäni hyvin nostalgiateemaan. Käytin washeja samaan tapaan kuin käytän monesti muutenkin Happy Planner Classicissa eli teippailin niitä päiväboksien alareunaan.

Tämän jälkeen siirryin löytämäni kirjan kimppuun. Leikkelin siitä mielestäni kivoja kuvia ja pieniä tekstinpätkiä ja liimailin niitä kalenterin sivuille sopiviksi katsomiini kohtiin. Kuten yleensä, en nytkään kauheasti uhrannut ajatusta etukäteen suunnittelulle, vaan tein aukeamaa täysin fiilispohjalta.

Kun olin liimaillut riittävän määrän leikkelemiäni kuvia ja tekstejä, täydensin aukeamaa kiiltokuvakukkasilla. Sen verran koitin miettiä mihin niitä liimaan, että jokaiselle päivälle jäisi edelleen riittävän paljon kirjoitustilaa. Se on mielestäni yksi Happy Planner Classicin parhaista puolista, että sitä voi koristella vaikka miten paljon ja tilaa jää runsaasti silti myös merkinnöille.

Aukeaman ollessa lähes valmis halusin vielä viimeistellä sen jotenkin. Löysin tavaroita tonkiessani kauniin vanhan postikortin ja päätin liittää sen viikkoaukeamaan mukaan. Päädyin käyttämään postikorttia samaan tapaan kuin journaling-kortteja eli teippaamaan sen washilla toisesta reunasta kalenterin sivuun kiinni. Näin saa mielestäni kätevästi lisää kirjoitustilaa. Vanhan postikortin toisella puolella oli jo ennestään tekstiä, joten päädyin teippaamaan siihen washilla valkoisen tyhjän journaling-kortin, jolle voisin kirjoittaa jotain.

Lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva. Sain tästä haastepostauksesta kipinän koristella jatkossakin Classicia muullakin kuin Mambin omilla tarroilla ja löytämääni kirjaa aion takuulla hyödyntää uudelleen tulevaisuudessa.

Aikaisemmin ryhmän haasteaiheita ovat postauksissa testanneet AJ, Piia, Inka, Mirppu ja Milja.

-Carita