Searching for "lauran art journal matka "

Lauran Art Journal matka – salainen puutarha

Postauksessa näkyvä Dingbats Pro -muistikirja ja Distress Oxide värissä ripe persimmon on saatu Vihkokaupalta.

Heipä hei ja tervetuloa seuraamaan taas, kun sukellan art journalin ihmeelliseen maailmaan. Tämän kertainen postaus haki itseään ihan luvattoman kauan ja aina kun minulla iski inspiraatio, oli jo niin pimeää, että vaiheiden kuvaus olisi ollut haastavaa. Selasinkin hetken Instagramin puolella #artjournal tägin takaa tarjontaa ja siellä olikin yksi Reels, jonka alku pisti silmään ja siitä se idea lähti.

Videolla oli tosiaan levitetty muovilevylle mustetta ja laimennettu sitä vedellä. Tämä muovilevy painettiin sivulle, josta koko työ lähti käyntiin. Oma alkuni oli varsin kankea, kun vettä menikin hieman liikaa, ja pisaroita putosi sivuille jo ennen levyn asettamista. Hätä ei kuitenkaan ollut mitään, sillä tykkäsin kovasti roiskeista, jota tämä värin ennenaikainen tippuminen sai aikaan. Lisäsin oranssin jälkeen vielä tämän hetken yhtä lempimustettani, Distress Oxidea sävyssä ”walnut stain”.

Annettuani värien kuivaa (autoin prosessia hieman puhaltimella), kaivoin ison tekstisapluunani esille. Levitin harjalla samaista walnut stain -väriä kuin mitä olin käyttänyt jo roiskeisiin. Käytin puolet sapluunasta toiselle ja puolet toiselle sivulle.

Seuraavaksi kaivoin toisen ison sapluunan kaapista. (Nämä molemmat ovat luvattoman kauan olleet käyttämättä!) Olen tykästynyt myös kovasti kohopastoihin, joten sitä päätin käyttää tähän työhön. Minua myös inspiroi kovasti kuvioinnit, mitä Inka oli käyttänyt työssään. Tämän käyttö on ollut muutenkin yksi oppimiskaari, sillä liian massan käyttö leväyttää kuvioinnin herkästi.

Tässä vaiheessa oli pakko pitää hieman pidempi tauko ja antaa kerrankin massan kuivua. Minulla on yleensä varsin paha tapa olla liian malttamaton ja sen seurauksena aiheutan enemmänkin sotkua kuin taidetta. Värjäilin kahdella eri Mementon musteella suoraan tuputtamalla kuvioinnit. Olisin voinut odottaa vieläkin pidempää, sillä muutama kohta oli edelleen märkä. Ja jälkiviisaana, ensi kerralla värjään kohopastan etukäteen!

Loppusilauksena lisäilin die cutseja hetken sommiteltuani niitä. Käyttämäni setti on sekoitus kauniita kasveja ja perhosia. En ole kauheammin perhosten ystävä ollut ja olenkin yllättynyt, kun nyt lyhyen ajan sisään olen muutaman kerran jopa niitä etsinyt varastoistani vain todetakseni, että olin vaihtanut ne happy mailissa pois. Vaikka die cutsien materiaali oli kiiltävää muovia, se ei lopulta häirinnyt kuin kuvatessa ja istui yllättävän kivasti: olin jo valmistautunut kaivamaan maalia, jolla haalistaa pintaa.

Lopuksi lisäilin vielä muutamia roiskeita veteen laimennetulla punaisella (Memento Rhubarb stalk) musteella sivuille. Ihme kyllä tämä oli ensimmäinen kerta pitkästä aikaa, kun sain tämän muistikirjan sivuilta jotain menemään läpi. Liekö sivu kastunut niin paljon, että valutti musteroiskeet (vain punaiset) toiselle puolelle. Muutama tekstitarra vielä päälle ja työ oli valmis.

Tällaista tällä kertaa! Vaikka alkuun tuntui, ettei tästä tule mitään, olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Tuttuun tapaan voit lukaista sarjan aiemmat osat täältä. Ihanaa loppuviikkoa!

– Laura S.

Lauran Art Journal matka – väriterapiaa

Postauksessa näkyvä Dingbats Pro -muistikirja saatu yhteistyössä Vihkokaupan kanssa.
Mainos: osa Brushoista ostettu Suomen Taidetarvikkeelta.

Heipä hei ja tervetuloa mukaani tämänkertaiseen art journal postaukseen! Ryhmän puolella on taas näkynyt Brushoja, joten oli pakko kaivaa taas omat esille ja lähteä sitä kautta rakentamaan tämän kertaista työtä. Rakastan sitä, miten monipuoliset nämä jauhemuodossa olevat akvarellivärit ovat, eikä koskaan tiedä tarkalleen millainen lopputulos tulee olemaan.

Suojattuani muistikirjan sivut teipillä ja paperilla, lähdin ripottelemaan jauhetta sinne tänne aukeamalle. Suihkuttelin vettä perään, joka saa aikaan hienoja kuvioita ja roiskeita. Muutamiin kohtiin lisäilin vielä lisää väriä, kun tuntui tyhjältä. Erittäin märät kohdat imeytin paperin avulla ja osaa puhaltelin pillin avulla, jotta sain levitettyä väriä hieman eri tavalla.

Kun sivut olivat kuivanneet tarpeeksi, nappasin mustan Sakura Pigma Micron 08 kuitukärkikynän ja lähdin doodlailemaan mustia kiekuroita sinne tänne. Tämän lisäksi piirtelin kahdella eri Uni Poscan maalitussilla viivoja ja rukseja sivuille.

Koska en ollut kovinkaan tyytyväinen doodlailuihini, päätin ottaa peittokeinoja käyttöön. Distress Oxide värissä Walnut stain (tämä on yksi uusi lempparini!) ja sapluuna tulivat apuun. Harjailin hieman doodlailujeni päälle mustetta.

Lisäksi peittokeinoksi valikoituivat nämä super kätevät Distress spray värit. Ruiskuttelin värejä hieman sinne tänne. Suojasin pöytääni muovilevyllä, josta lopulta painelin ylijäämä roiskeet sivuille. Maalien kuivuttua, leimailin sivulle mustalla Archival Inkillä pieniä kukkakuvioita. Jostain syystä äitiaivoni pettivät tässä vaiheessa, enkä ottanut lainkaan vaihekuvia. Hupsista!

Päätin käyttää tälle aukeamalle vihdoin jo pidemmän aikaa odottaneet tekstit, mitkä leikkasin paperikosta tehdessäni joulukuun työtä. Siellä totesin, että näemme todennäköisesti tämän voimalauseen myöhemmin, ja nyt oli sille sopiva hetki! Leikkasin tekstejä irti toisistaan ja trimmailin reunoja hieman pyöreämmäksi, sillä aiemmat laatikkomalliin leikatut eivät mielestäni istuneet tähän. Liimana käytin jo aiemminkin töissäni tutuksi tullutta gel mediumia, joka kuivuessaan muuttuu värittömäksi.

Loppusilauksena rajailin tekstejä Uni Poscan valkoisella tussilla ja toisella sivulla sekä valkoisella että mustalla. Olin laittanut muistikirjan kiinni ennen kuin liima oli kunnolla kuivunut, joten jouduin hieman korjailemaan muutamia tekstejä niiden revetessä, kun avasin kirjan. Sopii hyvin voimalauseeni teemaan.

Perfect sanan viereen lisäsin vielä hahmotarran, koska se mielestäni tarvitsi jotain pientä. Mielestäni lopputulos oli varsin kiva, vaikka alun epäonnistunut fiilis doodlailujen kohdalla hieman epäilyttikin. Tarkoitus oli aluksi tehdä täysin eri suuntaan menevä työ, mutta niin se tuntuu aina menevän. Väriterapiaa tämä ainakin oli, kun sai vain roiskia maalia.

Ihanan aurinkoista kesän jatkoa juuri sinulle! Tuttuun tapaan pääset lukemaan tämän postaussarjan aikaisemmat osat täältä.

– Laura S.