Avainsana: kuulumisia

Perjantaipäiväkirja – Janita R.

Rakas perjantaipäiväkirja,

kevät ehti jo pitkälle ja kesä kurkkii aivan nurkan takana, kun tuli mun vuoro kirjoittaa kuulumisiani. Tätä kirjoittaessa mulla on viimeinen työviikko ennen lomaa – mun pitäisi pursuta suunnitelmia ja olla innoissani lomasta. Nimen omaan pitäisi. Olen niitä ihmisiä, joille kevät ja valon lisääntyminen ei lisää jaksamista, eikä iloa elämään. Itse asiassa kevät ja osin myös kesä on henkilökohtaisesti raskainta aikaa vuodessa.

Muistatteko, kun lapsuudessa odotettiin hurjan paljon ikuisuuden kestävää kesälomaa ja loputtomia päiviä rannalla tai leikkipuistossa? Niin odotin minäkin, mutta sen sijaan, että olisin odottanut aikaa jota viettää kavereiden kanssa, odotin kaikkia niitä päiviä, jotka voisin viettää lukien. Kesä oli sitä aikaa, jolloin näin vähemmän niitä ihmisiä, joiden takia en halunnut mennä kouluun. Koulukiusattuna vuosi pyöri vähän eri tavalla, piti tsempata syksy ja kevät, olla niin näkymätön kuin saattoi. Sitten sai olla muutaman kuukauden omissa oloissaan, tai sitten niiden harvojen ihmisten kanssa, joita saattoi sanoa kaverikseen. Mikään vuosi ei taannut, että kavereita ja seuraa olisi seuraavana kesänä. Ja se, että yhtä aikaa odottaa saavansa olla yksin, mutta pelkää olevansa monta viikkoa yksinäinen, on hämmentävä tunne. Se, että jotain sekä odottaa että ei odota, aiheuttaa usein myös sen, ettei suunnitelmia ole lyöty lukkoon, varsinkaan ajoissa – tai sitten ei edes tiedä, mitä sitä tekisi. Vuosien varrella kevät on myös vienyt multa paljon. On rikki menneitä ihmissuhteita, osan saisi varmaan korjattua puhumalla – toiset on menetetty pysyvästi, eikä mikään määrä ikävää tai sanottuja sanoja tuo heitä enää takaisin.

Kevääseen yhdistyy myös valtava stressi ja kiire. Paineita voi tulla melkein mistä vain, monet varmasti tunnistavat koulumaailmasta sen loputtoman suorituspaineen. Toisinaan tuntuu, että minulla on jäänyt se sama luontainen koululaisen kello päälle ja seurannut aikuisuuteen. Koitan suorittaa mahdollisimman paljon, vaikka olen loputtoman väsynyt. Muiden ihmisten energisyys keväisin tuntuu olevan se normi, johon minä en sovi. Oravanpyörän ainekset alkavat olla valmiit jo hyvissä ajoin ennen allergiakautta. Tämä vuosi tuntui korostetusti siltä, ettei mistään tule mitään. Koti alkoi näyttää siltä, ettei se ole nähnyt imuria todella pitkään aikaan, havahduin viikkoihin, jolloin puhtaat vaatteet loppuvat kesken. Tekemättömien tehtävien lista, jos sen olisi jaksanut meneillään olevalle viikolle tehdä, olisi täyttänyt varmasti useammankin sivun.

Jossain kohtaa havahduin siihen, etten enää muistanut minä päivänä olin pessyt hiukseni tai kuinka kauan on siitä, kun jaksoin nähdä ketään työn ja kodin ulkopuolella. Työt stressasivat ja tuntui siltä, ettei helpointakaan asiaa saa tehtyä kuten kuuluisi tai siinä ajassa kun sen on aiemmin saanut tehtyä. Huijarisyndrooma kuiski korvaan, että ihan pian ne huomaavat, etten osaa. Ettei mun suoriutuminen vastaa sitä tehokkuutta, josta mulle maksetaan. Jos joku kysyi mitä mulle kuuluu heläytin hymyillen sen “Ihan hyvää, vähän on kiirus”. Uskoin sen olevan totta, onhan niistä muistakin keväistä selvitty. Vasta siinä kohtaa, kun minkä tahansa päätöksen teko alkoi ahdistaa ja pienet vastoinkäymiset itkettää, annoin itseni myöntää, ettei tämä vuosi ollutkaan kuten ne aiemmat. Ja se osoittautui hyväksi päätökseksi.

Nyt muutama kuukausi tuon hetken jälkeen, ja kuukauden sairasloman verran fiksumpana ymmärrän, ettei oma toiminta ollut enää ollut viikkoihin järkevää. Masennus, jota olin pelännyt, vähätellyt, juossut karkuun ja tajuamattani ruokkinut. Se vanha tuttu oli kasvanut, käpertynyt hissukseen syliin ja lopulta ollut läsnä kaikkialla. Tällä kertaa se ei ehtinyt kaivaa kovin syvää kuoppaa, jonne minut pudottaa. Tässä kohtaa olen palannut töihin – pienellä prosentilla. Koitan opetella (jälleen kerran) lempeyttä itseäni ja omaa tekemistä kohtaan. Kalenteriharrastus on jäänyt harmillisesti sinne nurkkaan oman kalenterin osalta. Oli aika, kun en ehtinyt, osannut, halunnut tai uskaltanut tehdä kalenterin suhteen mitään vaikka mieli olisi tehnyt. Muistikirja sentään oli aktiivisessa käytössä. Sain kevään aikana voimaa ja iloa niin ryhmästä kuin siitä pöhinästä, jota te murut siellä olette ylläpitäneet! Lisäksi pidin kiinni siitä, etten jätä väliin omia kirjoituslivejäni – ne ovat kirjoitusterapiaa yhtä lailla itselleni. Mua myös piristää, kun pääsen ajattelemaan siinäkin boksin ulkopuolelta, koska teen sitä muille. Jos tekisin haastetta vain itselleni, se jäisi varmaan sivuun siinä missä muukin.

Olen koittanut keskittyä asioihin, joita tykkään tehdä ja opetella sanoittamaan, mitä ne asiat nykyään ovat. Vielä pitäisi opetella sanomaan ei, etenkin silloin kun jaksamista tai kykyä ei vaan ole. Tästä tekstistä tuli odotettua pidempi, olo tuntuu myös osittain helpottuneelta. Tästä ei ole helppoa kirjoittaa, mutta nyt kun se on tehty, pieni paino on nostettu pois omilta harteilta. Tästä suunta ei nyt sitten toivottavasti ole muualle kuin ylöspäin.

Tsemppiterkuin,

Janita R.

Maker 22-23 kuulumiset (Ajasto)

Kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Kivaa kesäkuun ensimmäistä perjantaita! Tämän päivän blogipostauksen aiheena onkin ihan ensimmäinen Ajastolta saamani yhteistyö nimittäin Maker 22-23 lukuvuosikalenteri. Sain kalenterin todella hyvissä ajoin ennen elokuun kuukausi- ja viikkoaukeamien alkua (avausliven löydät täältä), aloinkin heti kalenterin saavuttua tuunailemaan sivuja hyvin innostuneesti ja ennakkoluulottomasti. Aivan ensimmäisenä muistan pyöristäneeni sivujen kulmat leikkurilla, koska pidän pyöristetyistä kulmista ja kansien kulmat olivat pyöreät, joten halusin sivujen sopivan samaan muotokieleen. Kevään 2022 aikana uppoiduinkin useana iltana teippailemaan aukemia mielestäni eri kuukausien väriteemoihin sopivilla washiteipeillä.

Kuukausia erottavia tukevia kartonkivälilehtiä inspiroiduinkin tuunailemaan maanantailiveissäni. Välilehtiä yhdistävä tuunausidea syntyikin jo elokuussa, kun leikkasin irti numero kahdeksan keskiympyrät. Kuukausien aikana välilehdistä tulikin todella kivoja kurkistusaukkoja seuraavalle sivulle ja aina uuden välilehden tuunailuun yritin keksiä jotain aiemmilla kokeilematonta materiaalia tai välinettä.

Olen enemmän kuin iloinen kuinka säännöllisesti tähän kalenteriin kuulumisiani olen kirjoitellut. Tietysti välillä elämä on vain tullut väliin, enkä ole viikkoon tai kahteen saanut mitään merkintöjä viikkoaukeamille, mutta välillä olen myös kunnostautunut ja kirjoittanut kuulumisiani päivittäin. Hieman haikein mielin jo fiilistelen Makerin viimeisiä kuluvia kuukausia ja jälleen elokuussa puhaltavat uudet tuulet Ajastolta, kun tuunattavakseni sain Kamu 2023-2024 lukuvuosikalenterin.

Terveisin Aliisa