Avainsana: mielenterveys

Hitit ja hudit – Suvi

On aika uusien haasteiden ja tälläkertaa postauksien aiheeksi valikoitui koko kalenteriharrastuksen hitit ja hudit. Tsekkasin blogin arkistoja ja viimeksi hiteistä ja hudeista on puhuttu vuonna 2018! Silloin kerroin hittiostoksekseni Leuchtturmin pistemuistikirjat, ja hudiksi glitteriset tussit. Nyt kun oli tarkoitus pohdiskella ihan koko kalenteriharrastusta, joten pohdin tämän kirjoittamista useamman päivän.

Aivan selkein hitti harrastuksessani on Simply Gildedin traveler’s notebook, jonka sisään olen saanut monta erilaista vihkoa ja sellaisen kokonaisuuden aikaiseksi, että oikeastaan koko elämäni kulkee kansien välissä aina mukanani. On viikkovihko, kuukausivihko, reissuvihko (sattuneesta syystä vähän tyhjä sellainen), projektivihko ja mielenterveysvihko.

Kun sitten mietin, mikä olisi koko kalenteriharrastukseni huti, kelaan mielessäni kaikkia näitä neljää vuotta, kun olen ollut mukana ryhmässä ja myös ylläpidossa. Ehkä kaikkein suurin huti joka on monen asian summa, on se yltäkylläisyys, jossa olen väkisin lillunut. Olen ostanut tarvikkeita, tarroja ja vihkoja kulutusluotolla, äidinkin rahoilla ja omilla olemattomilla rahoillani. Tänä päivänä, tätä postausta kirjoittaessani olen juuri (ironisesti) ostanut itselleni kahden vuoden luottokiellon. Tämä ei ole sama asia kuin ostolakko, mutta ostokset pitää jatkossa tehdä joka kerta todella harkiten ja rahalla joka on oikeasti olemassa. Ostolakko auttoi tässä prosessissa alkuun, mutta ehdoton kieltäytyminen ei ole pitkässä juoksussa toimiva ratkaisu minulle tähän asiaan.

Yksi parhaista opeista joita Kalenterimania on elämääni tuonut, on se, että näidenkään asioiden kanssa ei tarvitse olla yksin, vaan näistä voi jutella ryhmässä sekä ryhmän kautta saatujen ystävien kanssa. Kiitos kun olette!

Kevätterkuin Suvi

Trackerit mielenterveyskuntoutumisen tukena

Moikka, ajattelin tulla kertomaan ja esittelemään omasta kalenteristani löytyviä trackereitä eli seurantoja, jotka ovat toimineet uskomattomana apuna omien mielenterveysongelmieni seurannassa ja analysoinnissa!

Itseltäni löytyy samalta aukeamalta vuoden kestävä kuukautisten seuranta sekä vuoden kestävä ahdistusseuranta, jotta voin seurata onko kuukautisilla merkitystä omaan ahdistuneisuuteen. Ahdistusseurannassa olen käyttänyt kahta eri väriä merkkaukseen, onko ahdistus ollut lievä vai voimakas sekä rastia jos kyseisenä päivänä on ollut paniikkikohtaus.

Näiden perään olen lisännyt ja jättänyt monta sivua tyhjäksi, jotka kulkevat nimellä ”Mikä ahdistaa?”. Itse tykkään analysoida omia ahdistuksen tunteita ja oireita rauhassa, jotta näitä pystyy käymään ammattiavun kanssa läpi ja etsimään parhaita tapoja oman olon helpottamiseen. Nämä olen tahtonut pitää hyvin simppelinä, joten päädyin jättämään sivut vain tyhjäksi jotta saan paljon tilaa kirjoituksille ja analysoinnille. Aikaisemmin kokeilin myös vuoden mittaista trackeria, jossa oli eri väreillä merkattuna yleisimpiä omia ahdistusten syitä, kuten raha, sosiaaliset tilanteet ja yksinäisyys, mutta koin itselle tämän liian yksinkertaiseksi, koska persoonana tykkään enemmän kirjoittaa asioita ja tuntemuksia ylös kuin merkata niitä väreillä. 

Joka kuukausi olen tehnyt myös erilliset trackerit lääkkeidenotolle sekä uusia lääkkeitä aloittaessa olen tehnyt myös trackerit yleisimmille sivuoireille, kuten päänsärky, huonovointisuus, suun kuivuminen yms. Itse haluan myös seurata syömistäni, joten joka kuun trackersivulta löytyy myös omat boksinsa aamupalalle, lounaalle ja päivälliselle, sekä ahmimiselle. Omaan kuntoutumiseen liittyy myös erilaiset syömisongelmat, joten näiden täyttö ja seuranta on ollut itselle todella tärkeää. Jossain kohtaa aion vielä lisätä vastaavanlaiset seurannat välipaloille, mutta niiden aika ei itsellä ole vielä! 

Maaliskuussa aion ottaa uudelleen käyttöön myös listauksen, johon kirjoitan joka päivä mistä olen kiitollinen juuri sinä päivänä. Välillä noiden täyttö on ollut itselle todella hankalaa, mutta varsinkin näin poikkeusaikana kun tuntuu että seinät kaatuu päälle kotona istuessa, on itselleni tärkeää yrittää löytää se joku kiitollisuuden aihe jokaisesta päivästä!

Kokonaisuutena kaikki nämä trackerit ovat toimineet itselleni parhaiten, kun muistaa olla myös armollinen näiden täyttämisen suhteen. Aina ei jaksa joka päivä ruutua värittää, vaikka ahdistaisikin ja lääkkeet on otettu, ja se on enemmän kuin ok! 

Koen, että näiden suurin tarkoitus on auttaa eikä tuoda lisästressiä ja se on hienoa kalenteri/bujomaailmassa, että jos jokin ei juuri itsellä toimi, sitä ei tarvitse tehdä seuraavassa kuussa uudestaan tai sivun päälle voi liimata kauniin kuvan. Joten erilaisia trackereitä voi rauhassa testailla ja etsiä juuri ne omat lempparit itselleen!

Itsekin olen testannut monia eri tapoja seurata näitä ja tässä jaoin teille omat lempparitapani tähän! 

-Maarit