Avainsana: the 100 day project

Sadan päivän taidehaaste kierrätyspohjiin

100 päivän taidehaaste on varmaankin tuttu jo monille Kalenterimanian facebook-ryhmästä, blogista ja youtubesta. Itse inspiroiduin vuosi sitten, kun näin facebook-ryhmässä Sannin tekemän hintalappukirjasen, josta meidän oma Laura S. teki vastikään oman versionsa blogiin. Ajattelin, että voisin tehdä 100 päivän taidehaasteen hintalappuihin. Syksy meni kuitenkin toipumiseen ja idea sai muhia.

Harmitti, että olin joululahjojen hintalaput heittänyt menemään, joten alkuvuodesta lähti lappujen kerääminen. Aika hyvin sain kasaan vaja 50 kappaletta ja ihana Laura S. kantoi kortensa kekoon lähettämällä minulle ”muutaman” hintalapun (37kpl) postilla. Mies vähän katsoi paketin saapuessa, että käytettyjä hintalappujako nykyään lähetellään, heh!

Sitten tuli loppukevät ja kesävaatehankinnat, sitä myöten myös kasa hintalappuja. Nyt piisaa, äkkiä laskettuna 150 kappaletta ja muutaman toin Kreikan lomalta mukanani. Kevät on ollut hektistä aikaa, joten pääsin aloittamaan vasta lasten lomien alettua. Vaikka haaste on 100 päivää, koitan tehdä niin kauan kuin hintalappuja riittää.

Postausta kirjoittaessa mentiin päivässä numero 13. ja se rakentui näin:
– Pohjalle laitoin kaksipuolista teippiä, koska washiteipin liima oli jo huono eikä pitänyt.
– Sateenkaari-washiteippiä rinnakkain.
– Vesiväripaperille Versafine leimamusteella leimattu avaruusalus, eli ufo. Leiman sain Laura S:ltä hintalappujen ohella.
Stabilo swing cool pastellisävyiset huomiotussit, jolla matkin ufon leimapaketin mallisateenkaarta.
– Saksilla leimakuvio die cutsiksi.
– Kasipuolista teippiä ufon taakse ja 3D-tyynyt kohottamaan ufon taustasta ilmaan.
– Hologrammi tekstitarra ”be true to you”.
– Taakse nimesin ”Pride”.
– Yhden reijän rei’ittimellä isonsin hintalapun reikää.

Rengas, mihin kortit on tarkoitus laittaa, on vielä ostamatta, mutta ehtii sen myöhemminkin. Postaan Kalenterimanian Facebook-ryhmään edistymistäni haasteen suhteen. ATC-kuva-albumista löydät sitruuna kortin -kuvan ja sen alta kaikki muut kortit kommenteista.

Mitä kierrätysaskartelua sinä olet viimeeksi tehnyt, kerro ryhmässä.

Ihanaa alkanutta heinäkuuta kaikille – Tia

Syksyn inspiraatiot ja lempparit

MAINOS, postauksessa näkyvä kalenteri saatu Ajastolta.

Helou helou helou! Syksy on hyvää vauhtia käynnissä, ja niin tuntuu olevan allekirjoittaneella pitkästä aikaa myös luovuushommat. 100 päivän haasteen tekeminen on saanut temmattua puuhailemaan päivittäin vähintään jotain pientä, uusin art journal -projekti on edennyt tasaisesti pitkin syksyä ja kalentereiden aukeamatkaan eivät ammota tyhjinä. Ja miten iloiseksi tämän tajuaminen tekeekään – jonkin sorttisen tekemisjumin jälkeen tuntuu entistä paremmalla saada tuotua visioita päänupista ulos.

Kalenterissa lempiaukeama tämän vuoden syksyltä taitaa tällä hetkellä olla tämä alla oleva simppeli aukeama Color A6:n kansien välissä. Ei mitään monimutkaista tai edes runsasta, mutta omaan silmään kauniit tarrat tekevät tästä kivan.

Pienen pienistä Mujin niin sanotuista sanakorteista otin minäkin pohjan 100 päivän haasteelle, Laura S:n ja Laura H:n jalanjäljissä. Tekemistäni korteista en voi sanoa kaikista tosiaankaan pitäväni. Omaan silmään rumienkin korttien kohdalla yritän silti iloita siitä että ne on tehty! On kokeiltu ja yritetty, ja jatkossa tietää mitä ei enää tee uudelleen, oli se sitten epätoimiva väriyhdistelmä tai epäonnistunut tekniikka taustan tekemiseen.

Onneksi kaikki kortit eivät ole olleet floppeja, vaan jokusesta tykkään kovastikin. Lempparein tätä kirjoittaessani jo tehdyistä korteista on varmaankin tämä helmisomisteinen rusettikortti.

Mainitsin alussa myös art journal -projektin, ja sillä tarkoitan tätä viime vuonna Tigerin tilauksen mukana tullutta mainoslehtistä. Käytän siis tuota pikkuista vihkosta pohjana pienelle arttivihkolle, ja projekti onkin edennyt kivasti. Vielä on aikeena lisäillä ainakin tekstejä, ja ehkä jotain muutakin sivuille. Tällä hetkellä iloisimmaksi minut saa aukeama jolta löytyy pirteä PowerPuff Girl!

-Inka