Avainsana: Ystäväkirja

Kalenterimafian ystäväkirja – Aliisa

Ollaankin jo useamman ylläpidon torstaisen haastepostauksen verran päästy lukemaan erilaisia ”ystäväkirjasivuja,” joita pääset lukemaan myös täältä. Nyt on minunkin vuoro runoilla teille vastauksiani pienimuotoista pohdintaa vaativiin ystäväkirjakysymyksiin.

Nimi, ikä, paikkakunta

Aliisa, 34 vuotta (vielä kuukauden verran), Lopelta Kanta-Hämeestä.

Mottoni

Onnellisinta on olla onnellinen. -Elis Sinistö

Ensimmäinen kalenterini

Muistan yläkoulussa käyttäneeni joitain Ajaston kierrekalentereita, mutta ihan ensimmäiset kalenterituunaukseen liittyvät muistot ovat lukiosta ja lukiolaisten kalentereista. Rakastin värikoodailla eri kursseja kalenteriini ja se piti tehdä ehdottomasti stabiloilla. Muistan kuinka tykkäsin todella paljon kalenterini käytetystä ja kuluneesta olomuodosta aivan lukuvuoden lopulla.

Unelmieni kalenteri

Sen kun tietäisinkin. Tuntuu, että olen vielä niin alkutaipaleella kalenterikokeilujeni maailmassa, että vielä SE unelmieni kalenteri on löytämättä, mutta onneksi tässä on koko loppuelämä aikaa kokeilla kaikenlaisia kalenteriratkaisuja.

Kolme tarviketta, joita ilman en tule toimeen

Kynät: Ehdoton tämän hetken rakkauteni on Pentelin Brush Sign Penit.
Sakset: Fiskarsit sen olla pitää, käytän sekä isohkoja yleissaksia, että pieniä suorapäisiä kynsisaksia.
Liimat: UHU puikkoliima, Tacky Glue ja Erikeeper.

Vaaka- vai pystypäivät?

Ehdottomasti vaakapäivät. Pärjäsin pystypäivillä työkalenterin kanssa, mutta… Vaakapäivien kanssa tullaan vaan jotenkin paremmin juttuun.

Keräilen salaa

Tai oikeastaan ihan julkisesti paljon kaikenlaisia kierrätysmateriaaleja, joita voin sitten joskus käyttää (tai sitten vain laittaa takaisin kierrätykseen) ja hyödyntää erilaisissa askarteluissa. Ehkä ”salaisin” keräilemäni kierrätysmateriaali on ne pyöreät ilman erillistä purkinavaajaa irroitettavat peltikannet.

Kauanko olen ollut Kalenterimaniassa?

Olen liittynyt ryhmään 2020 vuoden loppupuolella ja ylläpidon porukassa pääsin aloittamaan 2021 loppuvuodesta. Ensimmäisen harjoitusbujoni aloitin tammikuussa 2021. Olin erään tutun luona askarteluinspiroitumassa ja hän mainitsi Kalenterimania-ryhmästä ja tässä sitä ollaan, yhä harjoittelemassa.

Olenko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluanko joskus osallistua?

Olen ollut miiteissä ja niitä järjestänytkin. En ole koskaan osallistunut suurmiittiin, mutta pidän todella paljon pienempien miittien tunnelmasta ja siitä, että pystyy käymään keskusteluja melko pienellä porukalla tai kahdenkeskisesti ja innostumaan siitä valtavasta ihmisten luovuuden määrästä.

Paras muistoni Kalenterimaniaan liittyen?

Hyviä muistoja on ehtinyt kertymään jo aika lailla ihan parin vuoden aikana, mutta paras viimeisin muisto on Tikkurilan kirjastolla järjestetystä miitistä elokuun puoliväliltä. Sain tavata monta uutta manialaista, inspiroitua jokaisen tyylistä ja tavasta tehdä kalenterituunailuihin liittyviä asioita. Toiset ihmiset ovat se suurin manian lähde.

Tunnustan tässä ja nyt, että olen aina halunnut

Esittää yhtä vaikean kysymyksen, johon on lähes mahdotonta vastata, mutta olen aina halunnut… Varmaankin elää oman näköistä elämää. Tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä juuri tässä ja nyt. Kalenterituunauksen saralla varmaankin suunnitella ja toteuttaa SE unelmieni kalenterin.

Terveiset

Täältä reissun päältä. Nyt hetken aikaa olen maniajutuista hieman taka-alalla, mutta nopeammin kuin huomaattekaan olen jo takaisin remmissä. Ihanaa syksyn aikaa kaikille!

Terveisin Aliisa

Kalenterimafian ystäväkirja – Tia

Kalenterit saatu yhteistyössä Ajastolta: Doodle 22/23, Color A6 persikka ja Wega Life 23/24.

Tänään on minun vuoroni vastailla Kalenterimafian ystäväkirjaan. Täältä linkistä löydät muiden mafialaisten vastaukset. Lähdetään liikkeelle.

Nimi, ikä, paikkakunta:
– Tia (Linksu), 37 vuotta ja Kaarinasta, Turun kupeesta.

Mottoni:
– Ensinmäisenä tulee mieleen: Never say never. (Älä koskaan sano – en koskaan.)

Ensimmäinen kalenterini:
– Siitä on niin kauan aikaa, etten kyllä varmaksi muista. Joku liiton kalenteri varmaankin ja peruskoulussa Sooda oli suosittu.

Unelmieni kalenteri:
– Joku joka muokkautuisi omien tarpeiden ja muuttuvan tyyli mukaan. Tiedän, ettei sellaista olekaan. Eniten käytössä on kalenteri mikä mahtuu sen hetkiseen käsilaukkuun, yleisemmin A5 tai A6. Yksivärinen, jossa on mustat tekstit ja josta saa tehtyä oman näköisen. Ei kellonaikoja, ei viivoja, kuukausisivu, viikkoaukeamat, muistiinpanotilaa, suttuvihko, tarrasäilytys, kynäpaikka, korttipaikka… En osaa päättää; kierteet, renkaat vai kuminauha eli Traveler’s notebook.

Kolme tarviketta, joita ilman en tule toimeen:
– Jos kalenteri ei kuulu tähän, niin: musta kuulakärkikynä, washiteippi ja zig-liimakynä.

Vaaka- vai pystypäivät?
– Tällä hetkellä käytössä pystypäivät, mutta koska minulla on aina vähintään se kaksi kalenteria, niin yleensä toisessa on pystypäivät ja toisessa vaaka. Nyt tosin kaikissa kalentereissa on vahingossa pystypäiviä. Sanon ehkä kuitenkin vaaka, heh.

Keräilen salaa:
– Pitäisikö kysyä mitä et kerää (apua). Tuntuu, että jemmaan kaikenlaista ajatuksena, että tätä voi vielä tarvita, mutta olen koittanut hiukan päästää ajatuksesta irti. Tilaa on aina liian vähän. Nyt olen kerännyt hintalappuja 100 päivän taidehaasteeseen.

Kauanko olen ollut Kalenterimaniassa?
– Ensimmäisestä päivästä alkaen, eli 2.3.2016. Ylläpidossa olen ollut vuoden 2020 alusta.

Olenko ollut Kalenterimanian miitissä tai haluanko joskus osallistua?
– Olen ollut ja ollut mukana järjestämässä. Miitit ovat ihan parhaita paikkoja tutustua uusiin jäseniin ja nähdä vanhoja tuttuja. Niissä on ihana inspiroitua muista, nauttia yhteisöstä ja olla osana jotain mikä tuottaa niin paljon iloa.

Paras muistoni Kalenterimaniaan liittyen?
– Sanon että Kalenterimanian ensimmäinen miitti. Et tunne ketään ja et täysin tiedä onko kukaan yhtä hullu ja raahannut sata kestokassillista kamaa mukanaan, kun ei tiedä mitä haluaa tehdä. Ylipäätään kohtaamiset, ilon ja inspiraation jakaminen. Miitit on aina kivoja. Parhautta ovat tietenkin myös ystävät, joita Kalenterimanian matkalla olen ilokseni saanut.

Tunnustan tässä ja nyt, että olen aina halunnut:
– Että kaikilla tavaroilla olisi paikka ja mitään ei makaisi laatikoissa. Askarteluvitriiniä odotellessa (ja -huonetta).

Terveiset:
– Kiitos, että olette osa Kalenterimaniaa. Ilman teitä ei olisi meitä täällä ylläpidossa. Pidetään ryhmä aktiivisena ja hyvä pöhinä päällä. Have courage and be kind (ole rohkea ja ole ystävällinen).