Avainsana: perhekalenteri

DIY – Vanhasta seinäkalenterista välilehdiksi

Mainos : Ajasto yhteistyö Color A6 2023 pesikka ja Project365 2022.
Zig liimakynä ostettu yhteistyössä Suomen Taidetarvikkeesta.
Kulmanpyöristäjä ostettu yhteistyössä Heidin Korttipajalta.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille. Postausta kirjoittaessani oli viikolla vanhan roinan päivä ja teemaan sopivasti kaivoin esille vanhan seinäkalenterini, jota olen hillonut tovin. Seinäkalenteri on Niin ihana perhekalenteri 2021, jonka olen säästänyt kuvitusten vuoksi paperiaskartelua ajatellen.

Leikkasin seinäkalenterin sivujen reunat paperileikkurilla ja ensimmäisen välilehden mallasin Traveler’s Notebookiin (TN) vihkon avulla. Mittasin kolme kertaa vihkon kannen mitan, jotta saan taitettua yhden mitan välilehden sisäpuolelle. Seinäkalenterin kuvituksissa on kalenterin kuukausinäkymä, mutta se ei haittaa, koska se ei ole sidonnainen vuoteen.

Taitoin leikatun kuvan kolmeen ja kiinnitin kaksipuoleista teippiä niin, että kuvan kalenteri jää sisäpuolelle ja kuva ulkopuolelle. Taitetaan reuna taskuksi, muttei ihan kiinni keskitaitosta, jotta sinne saa asioita sisälle. Jotta TN:n kuminauha ei heti riko välilehteä, rei’itin puolikuut taitoksen kumpaankin reunaan. Jos tästä haluaisi kestävämmän, voisi rei’ityksiin laittaa pienet vahvikkeet tai suojata kontaktimuovilla.

Lopuksi lisäsin aiempia doodlailujani otsikoksi. Huomasin tosin, että minulla on mennyt maaliskuu ja marraskuu sekaisin, joten joudun lisäämään kuukauteen vielä yhden päivän, hupsista. Otsikko on liimattu Zig liimakynällä. Pyöristin kannen kulmia vielä kulmanpyöristäjällä. Kuminauha kylkeen ja välilehtitasku kiinni TN:iin.

Seuraavan välilehden tein Project365 sisälle kalenterin omaa välilehteä mallina käyttäen. Se oikea maaliskuu (mikä meni marraskuun kanssa sekaisin) on kaunis pilvitaivas. Seinäkalenterin sivut ovat niin isoja, että saan kuvasta välilehden kummatkin puolet.

Kirjoitan aina seinäkalentereihin pois pyyhittävillä tusseilla, joten tässä kohtaa siistin kuvien sisäpuolet kirjoituksista, etteivät ne paista läpi. Hyvin lähti kaksi vuotta vahat tekstit kynän omaa kumia käyttäen. Liimasin palat ihan tavallisella puikkoliimalla yhteen, siistin reunat ja kulmat sekä rei’itin kalenteriin sopivaksi.

Vielä olisi pienen pieni Color A6 vailla välisivua. Tykästyin pilvikuvioon niin paljon, että käytin sen rippeet välilehden toiselle puolelle ja leikkasin jäätelökuviot toiselle puolelle. Mittasin kalenterin sivujen koon, mikä mahtuu kansien ja kuminauhan väliin, mitaksi tuli 15 x 10,5 cm. Välilehden yläreunan toiseen päähän jätin vähän enemmän korkeutta n. 16,5 cm tamppia varten, joka näkyy kalenterin ollessa kiinni.

Liimasin kuvat yhteen, siistin reunat ja valmista on. Mietin, että tämän voisi kyllä ehkä suojata kontaktimuovilla, ettei paperi kerää väriä sivujen tulevilta koristeista. Siinä koko kolmen sarja. Sivujakin jäi vielä moneen askarteluun, mutta ainakin uusiokäyttö on nyt aloitettu.

Terveisin Tia

Perjantaipäiväkirja – Laura S.

Rakas Perjantaipäiväkirja,

tätä kirjoittaessani kuuntelen, kuinka tyttäreni vääntää pientä itkua omassa huoneessaan. Olemme pitäneet jo jonkin aikaa unikoulua, jotta hän oppisi nukahtamaan itsenäisemmin, ja vaatii suurta tahdonvoimaa pysytellä huoneesta poissa ”vain pienen itkeskelyn” tapahtuessa. Kalenterimanian ryhmän puolella olenkin puhunut meidän huonoista unista, heräilystä ja siitä, että koskaan ei voi tietää millainen yö on tiedossa. Tammikuussa tultiin aika äärirajoille oman jaksamiseni kohdalla. Väsymys, stressi – niin tyttäreni ensimmäisten synttärijuhlien valmisteluista kuin työpaikkani toimipisteen sijainnin epävarmuus – sekä läheisen muistotilaisuus kaikki verottivat hurjasti.

Oma arkeni on yli vuoden sisältänyt lähestulkoon pelkkää kodin ja lapsen hoitoa. Olen hukkunut äidin rooliin ja menettänyt palan itsestäni, aivan huomaamattani. Kalenterimania on toiminut minulla erittäin suurena voimavarana tänä aikana, se on tuonut tietynlaista tarkoitusta, muuta kuin äitinä oloa. En kuitenkaan vaihtaisi tätä vuotta pois, sillä se on samalla myös kasvattanut ja niiden harmaidenkin päivien keskelle on paistanut auringonsäde, jos toinenkin. Vaikka joidenkin sosiaalisten kontaktien puute on aiheuttanut minussa paikka paikoin suuriakin FOMO-reaktioita (Fear of Missing Out, pelko että jää jostain paitsi), en kauheammin kaipaa tiettyjä asioita arjestani ennen tytärtäni.

Päiväni rullaavat samaa kaavaa: taapero herää klo 7-8, suuntaamme siitä vaipanvaihdon kautta aamupalalle. Mikäli olen aamulla kaksin lapsen kanssa, hyvällä tuurilla saan syötyä aamupalan tai juotua aamukahvin ennen päiväunia. Niinä päivinä, kun puolisoni ei ole aamua töissä, hän hoitaa aamupalan meille kaikille ja saan välillä nukkua ehkä tunnin ylimääräistä. Koska tämän hetken yöunien tilanteemme vaatii edelleen kahdet päiväunet, klo 10-12 välillä on aikaikkuna siivota tai vaihtoehtoisesti juoda vihdoin kahvi. Klo 12 syötän välipalan ja touhuamme aina klo 14 asti jotain, jolloin syömme taas. Toisille päiväunille suuntaamme 15-17 akselilla, kuitenkin niin, että klo 17 syömme taas pienen välipalan. Klo 19 iltapalalle, pesulle ja 20 mennessä sänkyyn. Tämän jälkeen minulla on aikaa itselleni sekä kotitöille, ellen ole niin väsynyt, että suuntaan nukkumaan.

Jokainen päivä kuluu samalla kaavalla. Tiedän, että näin tarkka rytmi ei ole jokaista varten. Meillä tämä kuitenkin toimii ja nyt suurimman osan öistä tyttäreni on nukkunut lähes poikkeuksetta yhdellä heräämisellä. Tietenkin tarvittaessa voimme joustaa päivärytmistä (esimerkiksi muskarimme on kerta viikkoon juuri ensimmäisten päiväunien päällä), mutta toistaiseksi pidän siitä mahdollisuuksien mukaan kynsin ja hampain kiinni. Jokainen tämän elämänvaiheen elänyt tietää, mikä show saadaan aikaiseksi, jos toiset päiväunet jäävätkin jostain syystä kokonaan pois ja edessä on yliväsynyt lapsi.

Yritän noudattaa tarkkoja siivousaikatauluja, jotta saan vähän tehtyä pitkin viikkoa. Torstaisin vessojen pesu, perjantaisin imurointia/ moppausta, sunnuntaisin lakanoiden ja pyyhkeiden vaihtoa, välipäivinä pyykkäystä, päivittäin keittiön siivoamista. Alkuvuodesta olin niin väsynyt, että puhtaat pyykit saattoivat seistä kodinhoitohuoneessa yli viikon ja vasta pakon edestä (lapsen sukat tai miehen bokserit loppuivat, pyykkikori pursusi yli) ne oli hoidettava kuntoon, kun oli pestävä lisää pyykkiä. Muutkin lähtökohtaisesti minun vastuullani olevat askareet jäivät tänä aikana tekemättä tai vähemmälle.

Kohta arkeni kuitenkin tulee muuttumaan, oikein urakalla. Paluu työelämään tuo kaivatun vaihtelun ja aikuiskontakteja, jotain muuta puhuttavaa kuin lapset. Samalla toki haikein mielin luovutan päävastuun päivien kulusta puolisolleni, vaikka tiedän hänen selviytyvän varmasti. En osaa yhtään ennustaa, mitä tuleva tuo tullessaan, mutta tiedän, että kalenterieni funktionaalisuus tulee todellisen testin eteen. Nyt on myös aika lähteä kasaamaan itseäni uudestaan. Yleinen fiilikseni on onneksi ollut huomattavasti parempi, eikä huonot päivät ole enää pelkkää selviytymistä. Askel kerrallaan.

– Laura S.