Avainsana: sapluuna

Mousset – monipuolinen käyttö

Muistikirja ja Nuvo Embellishment Mousse värissä Forest Green saatu, muut mousset ostettu, Vihkokaupasta.

Art journal -projektini myötä olen innostunut valtavasti mixed median käytöstä. Olen testaillut eri mediumeita ja tutustunut niiden käyttöön sekä itsekseni (virheistä oppien), että tutkaillut tutoriaaleja YouTubesta ja Instagramista. Tänään haluankin antaa teille muutamia vinkkejä, miten näitä mousseja voi käyttää art journalissa tai muussa vastaavassa askartelussa.

Minulla on kolmea erityyppistä moussea:
– Embellishment moussella saa tehtyä tekstuuria sekä sileää pintaa, riippuen käytetystä levitystyökalusta ja siinä on lisäksi kaunis metallinen kimallus.
– Expanding moussella saa tehtyä kohokuvioita ja tekstuuria, joka vaihtelee riippuen siitä, onko antanut moussen kuivua itsekseen vai käyttänyt lämpötyökalua.
– Chalk mousse puolestaan antaa pehmeämpää lopputulosta ja jättää mattamaisen pinnan kuivuttuaan.

Kaikki mousset ovat vesipohjaisia. Niinpä yksi tapa käyttää näitä on napata pieni määrä moussea levylle tai palettiin ja laimentaa vedellä. Näin tehtynä väriä voi levittää kätevästi siveltimellä. Päätin tällä kertaa rajata valmiiksi sivulle kuvioita ja laveerasin väriä kerros kerrokselta paperille. Tässä käytin sekä expanding että embellishment mousseja.

Moussen kaunis metallinhohto pääsee kyllä vedellä laimennettuna hyvin oikeuksiinsa. Lisäilin myös väriä toistensa päälle, vaaleampaa väriä voi surutta käyttää tummemman päälle, mikä eroaa hieman tavallisista vesiväreistä. Halutessaan moussea voi myös sekoittaa veteen ja vaikka spraypullon avulla roiskia työhön ja viimeistellä sillä tapaa.

Viimeistelin työn kirjoittamalla hieman lyriikoita Röyksoppin kappaleesta Monument, koska olen kyseistä bändiä kuunnellut viime aikoina luvattoman paljon. Yksinkertaisen kaunista, vaikka sanat eivät ihan joka kohdassa mene niin tasaisen kokoisena kuin olisin halunnut.

Moussea voi levittää myös joko sienellä tai liinalla, jotta saa tasaisemman ja ohuemman kerroksen aikaiseksi. Keltainen väri on chalk moussea, joten se on heti alkuun jo juoksevampaa kuin kaksi muuta versiota, mutta myös näitä tuhdimpia tapauksia voi levittää samalla tavalla, lopputulos on vain luonnollisesti peittävämpi.

Karkeamman viimeistelyn saa, jos käyttää levittämiseen esimerkiksi musteen levitykseen käytettävää karheaa musteenlevitystyökalua. Tällä tavalla voi mm. värjätä korttien reunat nopeasti. Myös pelkällä sormella on mahdollista levittää moussea ja taas saa aikaiseksi hieman erilaista viimeistelyä: jos omistat stanssauskoneen, kohokuvioihin on kätevä levittää tällä tapaa väriä ja saada kuvio ponnahtamaan ylös.

Yksi lempparitavoista käyttää näitä mousseja on sapluunat! Rakastan kohokuvioiden myötä tuomaa tekstuuria ja ulottuvuutta työhön. Tämä on myös huomattavasti helpompi käyttää kuin tavallinen modeling paste, jonka määrän kanssa on oltava todella tarkka tai kuvio levähtää herkästi. Moussessa on myös valmiiksi väriä, eikä mitään estä myöskään yhdistämään näitä kahta mediumia toisiinsa!

Yllä olevassa kuvassa korostuu hyvin, miten eri tavalla moussen (expanding) lopputulos muuttuu kuivumistavasta riippuen. Vasemmalla olen käyttänyt lämpöpuhallinta, joka nimensä mukaisesta laajentaa moussea ja muuttaa sen pintaa ”karheammaksi”. Oikealla puolestaan olen antanut samaisen moussen kuivua ihan rauhassa levittämisen jälkeen ja lopputulos on tasainen.

Yksi tapa levittää moussea on käyttää palettiveistä. Tällä tavalla saa paksun ja peittävän kerroksen, joka tuo samalla todella kivan näköistä, hieman rosoista tekstuuria työhön. Jos mousse tuntuu todella kuivalta, voi sen päälle tiputtaa pari pisaraa vettä ennen levitystä. Olen huomannut, että vanhimmat mousseni ovat hieman päässeet kuivahtamaan, vaikka olen aina sulkenut korkin heti käytön jälkeen. Onneksi nämä eivät tästä mene pilalle vaan ovat guassivärien tavoin helposti pelastettavissa.

Lisäsin tähän työhön myös muutaman tekstitarran. Keltainen matta on mukavan rauhallinen taustalla ja antaa muiden käytettyjen värien ponnahdella esille. Tykkään todella paljon tehdä näitä abstraktimpia töitä, koska tämä on itselleni sellaista aivot narikkaan rentoutumista. En turhaa mieti, miten sommittelen mitäkin, vaan annan vain intuition johtaa.

Tässä on vielä kuva töistä vierekkäin: samoilla mediumeilla tehtynä, käyttäen vain eri tekniikoita. Joko sä olet päässyt tutustumaan moussejen maailmaan? Ryhmän puolella nähdään ja inspiroivaa loppuviikkoa!

– Laura S.

Lauran Art Journal matka – katsaus kuluneeseen vuoteen

Postauksessa näkyvä muistikirja on saatu Vihkokaupalta.

Siitä on jo yli vuosi, kun sain käsiini Dingbats Pro -muistikirjan, josta oli tarkoitus tulla ihka ensimmäinen art journalini! Sitä ennen olin vain katsellut muiden upeita tekeleitä, mutta se rohkeus hypätä syvään päähän ja kokeilemaan, oli liian suuri. Ja jos sinulla on samanlaisia ajatuksia, että art journal kiinnostaisi, mutta luulet, ettet osaa, niin kyllä sinä osaat. Jokainen osaa ja jokainen tekee tätä omalla tyylillään, oli se tyyli mitä tahansa. Tämä postaus on sinun merkkisi tarttua härkää sarvista ja aloittaa art journal.

Palatakseni kuitenkin omaan tekemiseeni: tämä matka on ollut sekä onnistumisia että epäonnistumisia täynnä. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja se toimii myös tähän harrastukseen täydellisesti. Olen hakenut omaa tyyliäni tehdä tässä nyt yli vuoden ajan, enkä vieläkään osaa sanoa tarkalleen, mikä on minulle ominaisin tapa tehdä art journalia. Olen tykästynyt kovasti mixed median maailmaan ja nautin siitä, kun pääsen kokeilemaan uusia tekniikoita. Sosiaalisesta mediasta saa niin paljon uutta inspiraatiota ja tekniikkavinkkejä, että tuntuu vuorokaudesta aika loppuvan. Niiden inspiroimana olenkin muutaman työn tehnytkin, esimerkiksi tämän musteläiskä- ja tämän gellityön.

Ryhmän haasteet ovat tuoneet paljon apuja silloin, kun oma inspiraationi on ollut hakusessa tai kaivannut hieman tukea. Haasteissa on se ihana puoli, että ne eivät kuitenkaan liikaa ohjaa tekemistä, toimivat enemmänkin vain tukena inspiraatiolle. Haaste on tässä kuluneiden vuosien aikana myös muuttanut muotoaan ja saanut uusia vetäjiä, mutta yhtä lailla niitä voi onneksi tehdä juuri silloin kuin itselle sopii: hakusanaksi kun kirjoittaa ryhmän puolelle ”art journal haaste”, löytää vaikka ja mitä! Toteutinkin yhden vanhemman haasteen yhdessä art journal postauksessani.

Tähän postaukseen olen koonnut vain muutamia töitä, joista pidän itse erityisen paljon. Niitä on lisää, toki joukossa on (kuten jo aiemmin ylhäällä mainitsin) myös niitä epäonnistuneita teoksia. Olen kuitenkin yrittänyt päästää irti omasta täydellisyydentavoittelustani ja olen kaikesta huolimatta postaillut ryhmään kuvia myös niistä sivuista, mitkä eivät ole itseäni miellyttäneet. Usein olen sen myös kuvan kommentissa maininnut. Hauska juttu onkin, että usein itse onkin se suurin kriitikko. Muut eivät näe niitä pieniä virheitä, mitä olet tehnyt. Muut eivät näe, ainakaan samalla tavalla, minkä takia koko työ on mielestäsi huono tai epäonnistunut.

Olen tämän kuluneen vuoden aikana oppinut käyttämään art journalia myös tapana purkaa tuntemuksia, niin hyviä kuin pahojakin. Taide on omalla tavallaan muuttunut hieman tuntemattomasta asiasta terapiaksi. On todella rentouttavaa vain levittää värejä paperille ilman kummempaa tarkoitusta. Usein näistä tulee hienoja taustoja tuleville töille, joskus ne saavat vain muutaman tekstitarran ja työ on valmis. Art journalin tekemisessä ei ole sääntöjä.

Muistikirja ei ole päässyt näin vuodessa vielä täyteen, mutta kovasti on saanut kaikesta huolimatta täytettä. Tekemistäni hidasti hetkellisesti #the100dayproject, jonka sain marraskuun alussa valmiiksi, mutta toisaalta se herätteli luovuuttani ihan eri tavalla henkiin. Innostuin minikokoisista jutuista ja kollaaseista, mutta en näe sen missään nimessä poissulkevan nyt sytytettyä paloa artteilua kohtaan. Minulla odottaakin kaapissa jo seuraava muistikirja, jahka tämä Dingbats täyttyy.

Ja vielä näin jälkikäteen haluan kiittää isosti Vihkokauppaa ja Sandya, tämä toi minulle ihan uuden ulottuvuuden tekemiseen. Ja Miraa, koska ”pakotit” minut hyppäämään ulos mukavuusalueeltani. Jos et ole vielä tutustunut art journal matkaani aiemmin, niin postaussarjan kaikki osat pääset lukemaan täältä. Vaikka tämä onkin Lauran art journal matkan viimeinen osa, matkani on oikeasti vasta aluillaan. Ihanaa loppuviikkoa!

– Laura S.