Avainsana: sapluuna

Lauran Art Journal matka – tekstuureja

Postauksessa näkyvä Dingbats Pro -muistikirja, sapluuna ja Distress Oxide muste on saatu Vihkokaupalta.
Modeling Paste on ostettu Suomen Taidetarvikkeelta.

Viikko lähenee loppuaan ja onkin aika hypätä tämän kertaisen art journal matkani kyytiin. Marraskuu lähes yllätti minut, elin vielä pitkälti lokakuuta ja kaikki tekemiseni oli suunnattu siihen, että sain suoritettua loppuun #the100dayproject -haasteeni. En ole ehtinyt samalla tavalla tehdä mitään art journaliini ja tuntui siltä, ettei minikokoisten töiden jälkeen ollutkaan niin helppoa palata isomman muistikirjan pariin.

Nappasin kuitenkin ilman sen suurempaa suunnitelmaa spraypullon ja Distress Paint maalin värissä Saltwater taffy. Ruiskuttelin ensin vettä ja levitin sen vielä kauttaaltaan paperille, jonka jälkeen laitoin alkuun ohuen kerroksen maalia.

Sitten sain idean: en ollut vieläkään testannut, miten maali käyttäytyy tuorekelmun kanssa. Kipitin keittiöön ja hain kelmurullasta palasen. Ohut kerros maalia oli lähes kuivunut sillä välin, joten levitin uuden ohuen kerroksen sivulle, jonka jälkeen painoin kelmun maalin päälle. En tiennyt, kauan kelmun kuuluu paikoillaan olla, mutta odotin muutaman minuutin ennen sen poistoa. Oletettavasti minulla ei ollut tarpeeksi maalia tai jo kertaalleen samalla värillä maalattu pohja oli ongelma, mutta kuvio kelmun poiston jälkeen oli todella huomaamaton.

Painoin tosin kelmun viereiselle tyhjälle sivulle ja sain super kivan näköisen kuvioinnin aikaiseksi. Olen harrastanut jo hetken sitä, että länttään ylijäämämaalit ja putsailen mustetuputtimeni art journalin sivuille, sillä nämä jämät saavat lopulta todella kivan näköisiä pohjia aikaiseksi. Tämän kimppuun onkin kiva palata sitten myöhemmin.

Seuraavaksi kaivoin aiemmin kesällä ylläripaketista saamani sapluunan ja musteen esille. Valitsin muutamia virkkeitä sapluunasta ja levitin mustetta harjalla. Koska harvemmin muistan (tai jaksan) puhdistaa musteenlevitystyökalujani kunnolla, tälläkin kertaa oranssi sai hieman viimeksi käytettyä ruskeaa välillä kaverikseen. Toisaalta mixed media töissä tämä ei minua ainakaan haittaa. Jos haluaisin jotain puhdasta väriä johonkin, ottaisin vain uuden tyynyn käyttöön.

Seuraavana vuorossa oli modeling paste eli kohopasta. Ostin alkusyksyllä tämän reissullani, sillä aiempi halpa kohopastani oli välillä niin löysää, että se kaikista yrityksistäni huolimatta levisi todella herkästi sapluunan alle. Koostumuksen huomasin heti paljon jämäkämmäksi kuin aiemmassani. Levitin kohopastan palettiveitsellä, olen todennut tämän kaikista helpoimmaksi tavaksi saada pinta tasoitettua. Vielä helpompaa olisi varmasti astetta isomman veitsen kera, joten ehkä setti menee jossain vaiheessa ostoslistalle.

Ja kuten kaikki art journal sarjaani aiemmin lukeneet tai livejäni seuranneet tietävät, kärsivällisyys kuivumisen kanssa ei ole koskaan ollut minun juttuni. Joten suosiolla lähdin tässä vaiheessa tekemään muutamat kotityöt alta pois. Suosittelen myös esimerkiksi omien askartelujälkien siivoilua samalla, kun odottaa tämän aineen kuivumista.

Valitsin samalla, kun odotin, että kohopasta kuivuu, työn viimeistelyä varten yhden tyttötarran. Käyttämäni tyttö on La Dolce Vitan tarroja, joihin olen ihastunut jo muutama vuosi sitten. Leikkasin suurimmat valkoisesta reunasta pois, sillä tällä kertaa se ei sellaisenaan sopinut osaksi työtä.

Kun kohopasta oli kuivunut tarpeeksi, käytin Distressin Oxide Sprayta (wilted violet) avaamalla korkin ja ”pilliosuudella” roiskin pieniä musteläiskiä sivulle. Lisäksi kaadoin pienen määrän väriä myttyyn vessapaperia, jolla sitten levitin ja tuputin kohokuvioiden päälle väriä.

Lopuksi nappasin taas mustetyynyt ja levitin lisää oranssia kohopastan päälle ja muutamia sivalluksia efektiksi sivun reunoille. Viimeisenä tein valkoisella maalitussilla pieniä pisteitä violetin kaveriksi ja liimasin tyttötarran sivulle. (Ihastuttava apurini päätti myös jättää jälkensä tämän kertaiseen työhön muutaman kissankarvan myötä, hupsis!)

Lopputuloksena yksinkertainen, mutta mielestäni kaunis sivu. Tämä myös herätteli ihanasti taas luovuutta ja fiilistä tehdä lisää! Tuttuun tapaan voit lukaista sarjan aiemmat osat täältä. Inspiroivia tuunailuhetkiä sinulle ja ryhmässä nähdään!

– Laura S.

Lauran Art Journal matka – salainen puutarha

Postauksessa näkyvä Dingbats Pro -muistikirja ja Distress Oxide värissä ripe persimmon on saatu Vihkokaupalta.

Heipä hei ja tervetuloa seuraamaan taas, kun sukellan art journalin ihmeelliseen maailmaan. Tämän kertainen postaus haki itseään ihan luvattoman kauan ja aina kun minulla iski inspiraatio, oli jo niin pimeää, että vaiheiden kuvaus olisi ollut haastavaa. Selasinkin hetken Instagramin puolella #artjournal tägin takaa tarjontaa ja siellä olikin yksi Reels, jonka alku pisti silmään ja siitä se idea lähti.

Videolla oli tosiaan levitetty muovilevylle mustetta ja laimennettu sitä vedellä. Tämä muovilevy painettiin sivulle, josta koko työ lähti käyntiin. Oma alkuni oli varsin kankea, kun vettä menikin hieman liikaa, ja pisaroita putosi sivuille jo ennen levyn asettamista. Hätä ei kuitenkaan ollut mitään, sillä tykkäsin kovasti roiskeista, jota tämä värin ennenaikainen tippuminen sai aikaan. Lisäsin oranssin jälkeen vielä tämän hetken yhtä lempimustettani, Distress Oxidea sävyssä ”walnut stain”.

Annettuani värien kuivaa (autoin prosessia hieman puhaltimella), kaivoin ison tekstisapluunani esille. Levitin harjalla samaista walnut stain -väriä kuin mitä olin käyttänyt jo roiskeisiin. Käytin puolet sapluunasta toiselle ja puolet toiselle sivulle.

Seuraavaksi kaivoin toisen ison sapluunan kaapista. (Nämä molemmat ovat luvattoman kauan olleet käyttämättä!) Olen tykästynyt myös kovasti kohopastoihin, joten sitä päätin käyttää tähän työhön. Minua myös inspiroi kovasti kuvioinnit, mitä Inka oli käyttänyt työssään. Tämän käyttö on ollut muutenkin yksi oppimiskaari, sillä liian massan käyttö leväyttää kuvioinnin herkästi.

Tässä vaiheessa oli pakko pitää hieman pidempi tauko ja antaa kerrankin massan kuivua. Minulla on yleensä varsin paha tapa olla liian malttamaton ja sen seurauksena aiheutan enemmänkin sotkua kuin taidetta. Värjäilin kahdella eri Mementon musteella suoraan tuputtamalla kuvioinnit. Olisin voinut odottaa vieläkin pidempää, sillä muutama kohta oli edelleen märkä. Ja jälkiviisaana, ensi kerralla värjään kohopastan etukäteen!

Loppusilauksena lisäilin die cutseja hetken sommiteltuani niitä. Käyttämäni setti on sekoitus kauniita kasveja ja perhosia. En ole kauheammin perhosten ystävä ollut ja olenkin yllättynyt, kun nyt lyhyen ajan sisään olen muutaman kerran jopa niitä etsinyt varastoistani vain todetakseni, että olin vaihtanut ne happy mailissa pois. Vaikka die cutsien materiaali oli kiiltävää muovia, se ei lopulta häirinnyt kuin kuvatessa ja istui yllättävän kivasti: olin jo valmistautunut kaivamaan maalia, jolla haalistaa pintaa.

Lopuksi lisäilin vielä muutamia roiskeita veteen laimennetulla punaisella (Memento Rhubarb stalk) musteella sivuille. Ihme kyllä tämä oli ensimmäinen kerta pitkästä aikaa, kun sain tämän muistikirjan sivuilta jotain menemään läpi. Liekö sivu kastunut niin paljon, että valutti musteroiskeet (vain punaiset) toiselle puolelle. Muutama tekstitarra vielä päälle ja työ oli valmis.

Tällaista tällä kertaa! Vaikka alkuun tuntui, ettei tästä tule mitään, olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Tuttuun tapaan voit lukaista sarjan aiemmat osat täältä. Ihanaa loppuviikkoa!

– Laura S.