Searching for "rengasplanner"

Paperiholistin kuulumisia

Pienestä pitäen kaikki kynät, vihkot, muistikirjat, kalenterit ja sekalaiset paperitilpehöörit ovat olleet mulle tärkeitä. Olen Tiimarisukupolvea ja paperikaupat ovat edelleen mun suosikkikauppoja. Kouluiässä ”tein vihkoja”, joihin piirsin kuvia ja kirjoitin jotain pientä. Vihkojen lisäksi olen pitänyt päiväkirjaa siitä lähtien, kun opin kirjoittamaan ja ensimmäiset kalenterit ovat luultavasti samoilta ajoilta. Kalenterirakkaus löytyi rengasplannereista parikymppisenä, kun sain kesätöistä riittävästi rahaa ensimmäiseen viininpunaiseen Filofax Cross-kalenteriin. Ostin sen Turun Akateemisesta kirjakaupasta, jossa olin käynyt silittelemässä sitä aina tilaisuuden tullen. Se maksoi valtavan paljon, mutta oli rahansa arvoinen. Kuljin sen kanssa useamman vuoden ja silloin siihen sai vielä suomenkielisiä Filofaxin inserttejä.  

Tämän vuoden kalenteripakan viimeistely meni lopulta vuoden 2023 viimeiseen päivään, ennen kuin olin kokonaan tyytyväinen. Mukanani kulkee kaksi eri kalenteria, riippuen siitä millä laukulla/repulla olen liikenteessä. Olen vaihtelunhaluinen ja juuri rengasplannerit ovat ongelman ratkaisu. Vaihtelen kansia fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä isompien laukkujen kalenterina kulkee Gillion medium compagna 30mm renkailla. Palasin tämän vuoden myötä myös takaisin viikkonäkymään päivänäkymästä. Päivänäkymäkin oli ihan hyvä, mutta vei mielestäni paljon tilaa. Kansissa oli aina vain osa vuodesta ja siitä tuli välillä ongelma, kun jotain tärkeää olisi pitänyt saada kirjattua ylös, mutta kyseisen kuukauden sivut olivatkin kotona. Nyt nämä uudet viikkoinsertit ovat selkeät, tyylikkäät ja kalenteriin mahtuu koko vuoden lisäksi hyvin muutakin.  

Syksyllä ostin itselleni pienemmän laukun ja luonnollisesti tarvitsin sinne mukana kulkevan siromman kalenterin, joten palasin vuoden tauon jälkeen takaisin Hobonichi Weeksiin. Rakastan Tomoe River -paperia ja tämän vuoden Tiny dragons – teema alkavan lohikäärmeen vuoden kunniaksi on upea. Kalenteria varten päätin tilata Motermin nahkaiset kannet ja käyttää niitä samalla lompakkona pikkulaukussa. Weeksissä on kaikki tarvittava kompaktissa koossa ja siinä on riittävästi muistiinpanotilaa.  

Pidempien tarinoiden päiväkirjana mulla on erillinen muistikirja, mutta palasin tänä vuonna myös Hobonichi Cousiniin, joka on päivittäisiä oivalluksia ja havaintoja varten. Tavoitteena on kirjoittaa siihen joka ilta jotain päivän aikana tapahtunutta ja reflektoida sitä tarkemmin. Ensimmäinen Cousin mulla oli pari vuotta sitten vastaavassa käytössä, mutta silloin väliin jääneet tyhjät päiväsivut harmittivat ja siirryin pariksi vuodeksi Hobonichi day-freehin, jossa on päivätyt kuukaudet ja tyhjät muistiinpanosivut. Cousinissa kuitenkin viehättää ne päivätyt päiväsivut ja niiden kautta muodostuva iltarutiini. Arki on täyteläistä tällä hetkellä, joten illan kirjoittamishetki tuo päivään selkeyttä ja antaa syyn pysähtyä. Ja sivujahan voi tietysti koristella ihanilla tarroilla, washeilla tai jopa piirtämällä. Päätin tehdä vuodesta 2024 oman hyvinvoinnin vuoden ja tämä on sopivan kokoinen hyvinvointia lisäävä iltarutiini. Ja jos kirjoittaminen joskus jää välistä, se ei kaada maailmaa vaan olen oppinut, että tyhjät sivut kertovat omaa kieltään omasta arjestani. Tyhjä sivu voi joskus puhua enemmän kuin täyteen kirjoitettu.  

Ihanaa vuoden alkua kaikille paperiholisteille, kirjoitetaan sivu kerrallaan omaa tarinaamme tulevien päivien muistoksi.  

Johanna

Kalenterimatkani – Tia

Ajaston kalenterit saatu yhteistyössä Ajastolta, Annika Välimäki kalenteri 2024 saatu Ainoalta.

Kalenterimatkani! Se on ollut pitkä ja en ole alussa ajatellut, kuten ei varmasti moni muukaan, että kalenterituunauksen taakse syntyisi tällainen yhteisö kuten Kalenterimania. Asia, jota olen tehnyt itsekseni itselleni, tuokin tänä päivänä näin ison joukon ihmisiä yhteen. Kalenterimanian kautta olenkin löytänyt ihanan joukon ihmisiä, ystäviä, elämääni. (<3)

Mutta niihin kalentereihin ja kalenterimatkaani… piti käydä ihan vakoilemassa, ehkä ensimmäinen postaukseni Kalenterimanian blogissa helmikuussa 2019, aikoihin jolloin Mira jallitti minua ylläpitoon ja onnistui siinä vaja vuosi myöhemmin. Kalenterimafiaan liittyminen antoikin uutta buustia ja näkökulmaa harrastukselle.

Olen aina omistanut kerralla useita luonnos-, suttu-, piirrosvihkoja ja muistikirjoja, mutta en ole koskaan tehnyt bujoa. Ne ovat enemmänkin olleet sisustussuunnitelmia, pukusuunnittelua, to do -listoja (rakastan listoja), ostoslistoja, reseptejä, päiväkirjaa… Näiden alkuvuosien vihkojen rinnalla kulki perinteiset nuoruuskalenterit ysäriltä 2000-luvulle, Demi, Sooda, liittokalenterit ja lukiolaiskalenterit. Peruskoulun jälkeen olen mennyt töihin ja käyttänyt jotain Burden kalenteria. Siitä lähtien Burde lähti kaupasta useimmiten matkaan, mutta jossain välissä RAKASTUIN B6-(ehkä)kokoiseen Mikki- sekä Nalle Puh -kalenteriin, joissa oli päivä per sivu. Silloin kirjoitin kalenteriin kaiken ja siinä oli ihanasti tilaa yhdelle päivälle kirjoittaa, aivan kuin päiväkirjaa. Vuosi oli jotain 2004 plus miinus, olin kauppiksessa ja K-raudassa töissä siihen aikaan. Harmikseni niitä löytyi vain sen pari vuotta ja sitten oli palattava tutun ja turvallisen Burden pariin. Löysin kuvan arkistosta, kuva on vanha ja siksi vähän huono, mutta näette rakkauteni.

Heti Kalenterimanian perustamisen jälkeen, kun löysin tämän aarreaitan ja kaikki uudet kalenterit, innostuin minäkin tilaamaan Happy Plannerin, elettiin 2016, mutta se ei vaan lähtenyt. Tilalle tilasin Webster’s Pagesin Color Crushin (CC) personal-kokoisena ja pinkkinä. Tämä oli useamman vuoden rakkautta ja kulki mukana töissä. CC:n sisälle sopi myös Ajaston Timex-insertit, kun vuosi vaihtui ja CC:n rinnalla kulki vaihtuvasti A5-kokoinen Carpe Diem rengaskalenteri tai Heidi Swappin ja Kaisercraftin kannet. 2019 palasin Burden pariin ja kalenteriksi valikoitui Scribble, mutta kolme vuotta CC:n vaakapäivien kanssa eläneenä pystypäivät tuntuivat vaikeilta. Tässä linkki näiden kalentereiden elämään.

2016 innostuin myös vihkojen ja kansien tekemisestä, niistä syntyi kuin ikään omanlaiseni Traveler’s Notebook (TN). Tein kolme vihkoa ja kontaktimuovilla laminoidut kannet, kun aloitin mittatilausompelijan koulutukseni, muistiinpanojani varten. Tein myöhemmin isommat kannet ja vihon, mutta enää en vasaroisi neulaa, vaan käyttäisin paperipiikkiä reikien tekoon ennen vihkojen sivujen ompelua. Aina oppii!

Elokuussa 2019 rakastuin palavasti Putinki-merkkiseen A6-kokoiseen kierreselkäiseen Muumi-lukuvuosikalenteriin. Kalenteri oli vaakapäivillä ja kuukausien välissä oli tyhjä aukeama ja takana muistiinpanotilaa. Ostin seuraavana vuonna uuden lukuvuodelle 2020/2021. Näiden rinnalla tutustuin kunnolliseen TN:ään, jossa minulla oli suttuvihko, mafiavihko, monthly-ja weekly-vihkot erikseen. Muutaman vuoden se oli aktiivisemmassa käytössä, mutta nyt kansien välissä säilyvät vanhat vihkot. Lisäksi löytyy oma TN sisustamiselle ja puutarhalle.

2020 liittyessäni kalenterimafiaan, eli Kalenterimanian ylläpitoon, olen saanut ilokseni kokea monenlaisia yhteistyökalentereita ja suurin osa niistä on Ajastolta. Joka vuosi yksi Ajaston kalenteri on ollut aktiivikäytössä omakustanteisen rinnalla. Ensimmäisen kerran kuitenkin kolahti kunnolla vasta, kun sain Ajaston Piste 2021/2022 lukuvuosikalenterin. Sen mustavalkoinen sielu puhutteli minua ja se oli saman kokoinen kuin Putingin Muumi-kalenterit olivat olleet, sekä vaakapäivätty. Tämän jälkeen käytössä on ollut Ajasto Doodle, Color A6 ja nyt uutuus Wega Life. Tässä välissä toinen Ajasto-rakkauteni oli kuitenkin Project365 A5-kokoinen rengasplanneri. Project365 viikkosivut muistuttavat rakenteeltaan hieman Happy Plannerin viikkosivuja.

Mitä tämä kalenterimatkani minulle avasi? Sen, että olen aina rakastanut rengasplannereita ja niistä suurimmat rakkauteni ovat olleet Color Crush ja Project365, vaikkakin Projectissa on pystypäivät. Havaitsin siis myös sen, että olen aina suosinut enemmän vaakapäiviä kalentereissani. Toiset kalenterirakkauteni ovat myös selvästi olleet A6-kokoiset vaakapäiväiset kierrekalenterit kuten Muumi ja Piste. Olenkin himoinnut pitkästä aikaa Putingin Muumi-kalenterin ostoa. Lisäksi on hauska todeta, että tuunaus lähtee edelleen ihan samoista asioista liikkeelle kuin ennen, meinaan washista. Mikä väri ja washiteippi minua puhuttelee, sitten vasta tarrat ja sitten kaikki muu, ja edelleen boxit tarroina tai leimoina ovat lähellä sydäntäni.

Se mitä haluaisin vielä kalenterimatkaltani, että kaivaisin useammin Art journal-vihkoni esiin ja uppoutuisin luovuuden omaan tilaan. Perhe-elämä ja neljän ihmisen harrastukset on välillä vaikea sovittaa yhteen, eikä virtaa riitä enää omiin juttuihin, mutta jos vuosi 2024 olisi sen saralla tuotteliaampi. Viimeisessä kuvassa näkyy vuoden 2024 kalenteriparivaljakkoni, Ajasto Wega life ja Annika Välimäen kalenteri 2024. Kaikkea kanssa, postauksesta tuli pitkä, apua! Linkeistä löytyy tosiaan muutama vanha kalenterikertomus ja tästä linkistä löydät muiden mafiosoiden kalenterimatkakertomukset.