Avainsana: haastepostaus

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Laura H.

Ihanaa huhtikuun ensimmäistä torstaita. Minulla on viimeinen postausvuoro tässä haastesarjassa, jossa me ylläpitäjät olemme kertoneet kalenteriharrastuksen kulmakivistämme. Ensi viikolla alkaakin sitten jo taas uusi haaste. Mennäänpä kuitenkin vielä minun kymmenen kohdan lista tavaroista, joita käytän eniten tuunailussa.

Kalenteri(t) koristelen ja teen erilaisia kollaaseja paperiseen kalenteriin ja se on ehkä sellainen oma rentoutumisen muotonsa. Sinne kirjoittelen jotain isoimpia kivoja tapahtumia ylös, mutta sen lisäksi käytän puhelimen kalenteria kaikkien menojen merkkaamiseen. Se on yksinkertaisesti helpoin tapa pitää kaikki ylhäällä, sillä puhelin mulla on aina mukana.

Mulla ei ole tiettyä liimakynämerkkiä, jota suosisin, mutta liimakynä on pakollinen. Sillä saa helpoiten kiinnitettyä pienet paperiset asiat.

Kuusikulmio-kuvioleikkuri: Tarvitseeko tätä edes pahemmin selittää. Tällä leikkurilla leikattuja kuusikulmioita löytyy niin monesta mun kalenteriaukeamasta ja muusta askartelusta. Siitä lähtien kun sain tämän leikkurin, olen käyttänyt tätä paljon.

Washiteipeillä voi tehdä niin paljon erilaisia asioita askarrellessa. Niillä voi tuoda väriä kalenteriaukeamalle, niillä voi rajata alueita kalenterista jne. Viime aikoina olen itse valikoinut mieluiten yksivärisiä tai todella yksinkertaisella kuviolla olevia washeja kalenteriini.

Tombow dual brush penit, näillä kynillä saa tehtyä niin paljon. Nämä ovat vesiliukoisia, joten olen tykännyt tehdä näillä erilaisia vesivärimäisiä pintoja. Näillä on ihana värittää leimattuja kuvia. Sivellintusseilla tykkään myös kirjoittaa erinäisiä otsikoita ja tekstejä.

Pinsetit, niillä on helppo sijoitella tarroja tai kuusikulmioita paikalleen.

Musteilla tykkään tuoda kalenteriaukeaman pohjaan hieman lisää väriä, joko pelkällä musteella tai sabluunan kanssa. Musteita tulee käytettyä myös leimojen kanssa, mutta hyvin usein silloin värinä on musta.

Kukkatarrat tai pet-teipit. Kaikki jutut, missä on kukkia, on vetänyt minua puoleensa jo pitkään. Mulle onkin kertynyt jo aika iso kokoelma kaikenlaisia kukkatarroja sekä PET-teippejä. Olen yrittänyt ottaa tavoitteeksi käyttää niitä oikeasti kalenterin koristelussa enkä tehdä kukkatarrojen keräämisestä uutta harrastusta.

Kirjansivuilla olen myös elävöittänyt kalenteriaukeamia. Niiden päälle on mukavampi lähteä kasaamaan kollaasia, kuin valkoiselle sivulle. Kirjansivuja revin vanhoista kirjoista, joita olen napannut meidän lähikirjaston kierrätyshyllystä. Näin kirja saa uuden elämän.

Ikivanhat maalinäytteet löysivät tien luokseni työpaikaltani. Siivoilin siellä ja heitettiin pois tavaraa, jota ei ollut vuosikausiin käytetty. Nappasin siitä kasasta itselleni pahvilaatikollisen A5-kokoisia maalinäytteitä monissa eri väreissä. Leikkaan näistä kuvioleikkureilla muotoja sekä käytän muilla tavoilla askarteluissa.

Extrana mainittakoon vielä yksi tärkeä eli Kalenterimania – yhteisö, jonka kanssa voi jakaa tätä harrastusta. Pohtia yhdessä, miten toteuttaa joku asia, jos ei itse keksi. Tai jakaa omia onnistumisia ja epäonnistumisia.

Kalenteriharrastuksen kulmakivet – Emmi

Tervehdys torstaihin kaikille! Tänään pääsen (ehkä kohtuuttoman) innoissani kertomaan omista kalenteriharrastuksen kulmakivistäni. Kyseessähän on siis vuodenalun torstait kattava haastepostaussarja, jossa meidän ryhmän ylläpidon, Kalenterimafian, tyypit esittelevät omia tärkeimpiä kalenteriharrastuksen asioitaan.

Ajattelin jäsennellä nämä asiat kahteen eri osaan, joista ensimmäinen on tavallaan aineettomat ja ei niinkään askarteluun ja materiaaleihin kuuluvat, ja toisena sitten se itse ”välineurheilu”, eli tarvikkeet ja materiaalit.

Motivaatio – aloitan tästä kenties omalta osaltani tärkeimmästä minkä tahansa tekemisen ja aloittamisen tärkeimmästä elementistä. Itsellä tulee ihan usein vaiheita, että motivaatio luovaan tekemiseen ja jopa kalenterin päivittämiseen katoaa. Nepsyaivoille (toiminnanohjauksen ongelmat ja ADHD) on usein ylitsepääsemätöntä aloittaa mitään. Helmikuulle en ole edes avannut kalenteria. Ne vähäiset menot, mitä oli, pidin päässäni tai laitoin puhelimen hälyttämään. Kun kalenterin parista on kauan pois, kynnys palata sen luokse kasvaa ja kasvaa. Mutta iso opetus on tämä: Tätä tehdään itsellemme – omaksi iloksi ja hyödyksi. Jos otan tästä suorituspaineita tai ahdistusta, niin mitä tarkoitusta tämä palvelee?

Teippasin helmikuun sivut washilla kiinni, poissa silmistä – poissa mielestä, ja jatkan innoissani maaliskuun pariin.

Twitch-striimit – lukiessani muiden mafialaisten kulmakivi-postauksia, usein esiin nousi musiikki, äänikirjat, oma rauha. Kaikki nämä ovat myös itselleni tärkeitä, mutta parhaiten pystyn olemaan ”zonella”, kun katselen ja kuuntelen kavereideni livestriimejä. Voin itse tuunailla ja toisella silmällä seurata kun kaverit pelaavat! Striimit ovat uusi, tehokas tapa mulle keskittyä johonkin ja samalla jutella muiden kanssa. Tämän huono puoli on se, että teen sitä yleensä tietokonepöydän ääressä, enkä mun askartelunurkassa, joten en saa kaikkea materiaaliani käyttöön ja joudun siirtelemään tuunaustarvikkeita paikasta toiseen.

Pienet suomalaiset kaupat – Viimeinen ”aineeton” kulmakivi mulle ovat pienet suomalaiset kalenterialan yritykset. En shoppaile juurikaan isoissa kaupoissa tai ketjuissa, AliExpressissä, Amazonissa tai sen sellaisessa. Tarvitsemani tarrat, washit ja välineet hankin mieluusti pienistä kaupoista ja tuen suomalaisia yrittäjiä, ja tarvikkeita etsiessäni palaan aina myös Manian yhteistyökumppanien kaupoille.
Suosikeistani mainittakoon Pikku paperi, Paperimuru, Vihkokauppa, artbyiitu ja Kuvaksini.

Tarvikkeiden hankkimiskeinoista päästäänkin sopivasti aasinsillan kautta itse materiaaleihin ja välineurheiluun.

Washiteipit – Ehdottomasti tärkein kulutustavara koristeluun. Pärjäisin hyvin ilman tarroja, koristepapereita tai PET-teippejä, kunhan mulla vain olisi kaunista washia käytössäni. Washi on uskomattoman monikäyttöistä (kysy vaikka Aliisalta!), sillä voi rajata reunat sivuun maalatessa, kiinnittää muistilappuja kalenterin sivuille, koristella välilehtiä, ja laadukkaat teipit tuovat iloa pitkään.

Fudenosuke – Fudenosuke on Tombow’n sivellinkynä. Itse käytän kovapäistä versiota. Teen tällä käytännössä kaikki otsikot ja korostukset. Näitä on iso kasa varastossa, olen useamman jo käyttänytkin loppuun! Tämä on se The Kynä™, jota ilman en pärjäisi.

Highlighterit – Otsikointiin ja korostuksiin tarvitsen ehdottomasti jotkut korostuskynät. Viime aikoina käytössäni suurella suosiolla ovat olleet Ecoline-kynät ja pidän myös myös Faber-Castellin Pitt Artist Pen Brusheista, joilla voi myös tehdä kalligrafiaa. Näissä ei sinänsä ole mitään parempaa kuin perus-marketti-Stabiloissa, muuta kuin että niitä on tarjolla useammissa värivaihtoehdoissa.

Muistilaput – Aivan kriittinen osa arjenhallintaa ja plannerointia. Näihin laitetaan tehtävälistat, pienillä post-it-lapuilla merkitään menoja etukäteen ennen kalenterin varsinaista koristelua, ja niitä liimaillaan tietokoneen näytön reunaan muistuttamaan tärkeistä asioista ja käytetään sivumerkkeinä erittelemään sivuja kalenterissa.

Tomoe River -paperi – Toinen merkittävä paperi tuunailuelämässäni on tällä hetkellä yleisestikin suurta suosiota nauttiva Tomoe River. Se on siis japanilainen lisensoitu paperityyppi, erittäin kevyt ja ohut. Käytän paljon fountain peniä, täytekynää, ja tämä paperi on suunniteltu juuri tämän tyyppistä kynää ja mustetta varten. Paperi kestää jopa vesivärejä ja koska se on niin ohutta, monisatasivuisistakaan Tomoe River-muistikirjoista ei tule niin painavia kantaa mukana. Sekä kalenterini, että memory plannerini ovat Tomoe River-paperista enkä osaa oikein muuntyyppisestä paperista enää nauttia yhtä paljon.

Liimarolleri – Käytän tuunailussa ja askartelussa paljon koristepapereita, vanhoja kirjansivuja ja muuta paperisilppua. Näiden kiinnittämiseen ehdottomasti paras on liimarolleri. Näitä on nopeaa ja siistiä käyttää. Tykkään myös siitä, että näihin saa ostettua täyttöä, eli pystyy hieman vähentämään muoviroskaa.

Näiden edellä esiteltyjen lisäksi viimeisimpänä pitää mainita kuitenkin tärkein kaikista – Kalenterimanian yhteisö. Se inspiroi ja haastaa mua, ja tarjoaa korvaamatonta tukea ja apua. Ihastelen päivittäin meidän jäsenten luovuutta ja taitoa, se jos mikä motivoi myös omaa tekemistä ja kokeilunhalua. Kiitos kaikille jotka ovat osa tätä mahtavaa #maniaperhettä!

Näkyillään ryhmässä! <3

– Emmi